Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Rinteen puheissa kaikuu harvainvalta

SDP:n Antti Rinne on ollut tänään paljon äänessä. Tästä laajasta huutelosta voi kerätä yhteen aatepussukan, joka toteuttaa monen vanhan kansan demarin villeimmät unelmat. Antti Rinteen poliittinen koti on vuosikymmenten takana, hallintomallissa jossa ennalta sovitut harvat huutavat kabineteista ja kansa tottelee. Rinteellä on vaarallisen monta kalenterin lehteä päänsä sisä- ja ulkopuolisen todellisuuden välissä.

Konsensuksella keskustelua vastaan

Kirjoittelin alkuvuodesta konsensuksen eri muodoista, jotka Rinteen ulostuloissa nousivat myös esille. On vaikeaa löytää politiikan tutkijaa tai asiantuntijaa joka löytäisi paljon käyttöä vanhalle jääräkonsensuksen mallille enää tällä vuosituhannella. Kun maamme oli harvan teollisuusjätin varassa, oli epäilemättä helppoa ratsastaa niiden kanssa auringonnousuun, mutta se maa on mennyttä. Kolmikanta on paitsi täysin epädemokraattinen instituutio, se myös edustaa nykyään paljon pienempää osaa työvoimasta. Maamme talous on onneksemme monipuolistunut.

Antti Rinne on puhunut tulikivenkatkuisesti työelämän käytännöistä joustamista - siis yhdessä sopimista - vastaan koko lyhyen mutta vihaa puhkuvan poliittisen uransa. Rinne totesi "kaikkien uusien ehdotusten heikentävän työntekijöiden ehtoja", jo varmuuden vuoksi ennakkoon ja kauttarantain tammikuun haastattelussa. On miehelle täysin merkityksetöntä mitä työntekijät haluavat, tai mikä on tulos, tai mihin se johtaa. Pelottavinta olisi ajatus, että SAK ei voi enää ajaa sanelupolitiikkaa. Jos työntekijän pitää siinä kärsiä, se ei hänen yöuniaan näy juuri häiritsevän.

Korttitalon kaatava puuskaus tuli kuitenkin tapaus valtiosihteeri Suomisesta. Rinne totesi silmiä räpäyttämättä, että valtiosihteeri ei enää saa keskustella sosiaalisessa mediassa, piste. Okei, kauan ja turhaan saa hakea ihmistä jonka elämä paranee facebook-keskusteluilla, mutta rivien välissä Rinne tuli vahvistaneeksi yleistä käsitystä imagostaan. Keskustelu on pahasta. Sopiminen on pahasta. Mielipiteet ovat pahasta. Vain perinteinen kabinettipolitiikka ja vanhan kaartin vanhan vallan puolustaminen käyvät ay-jäärällemme. Valtiosihteerin haukkuminen Stubb-kritiikistä Rinteen oman Stubb-vihapuhemonologin yhteydessä nyt sattui vain olemaan kaksinaismoralismin pieni kirsikka kakun päälle.

Vihollinen ei tule kaukaa

Stubb ja Rinne ovat kaksi esimerkkiä omien, turvallisten piiriensä suojiin takertuneista valtapoliitikoista. Kyse ei ole siitä voiko tai pitääkö Stubbia tai Rinnettä haukkua. Oleellisempaa on nähdä kädenvääntö pysymisen ja muuttumisen välillä. Työelämämme ei tottavie toimi, mutta se on vain yksi esimerkki paikoista joihin ei saada muutosta vanhan kaartin huutaessa henkilökohtaisten etujensa puolesta. Oli kyse kielipolitiikan kehityksestä, julkisen sektorin IT-hankkeista, yrittäjyydestä, veronkierrosta tai kannustinloukuista, aina on joku vanha edunsaaja tulilinjalla muutoksen tuulten puhaltaessa.

Rinne on tänään surullisella tapaa muistuttanut siitä, että tätä maata ei ensisijaisesti uhkaa Venäjä tai Kreikka, ei vasemmiston väkivalta tai kansallismielinen vihapuhe. Pahin vihollisemme ovat vanhat etupiirit, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa pitääkseen itsensä paksuna ja tiukasti vallan kahvassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset