*

Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Vihreä pääministeripuolue?

Galluppeja on nähty ja tänään Aamulehdessä taloustutkimuksen Juha Rahkonen ennustaa että vihreistä voi tulla jopa pääministeripuolue. Ensireaktioni oli kova pelko, mutta lopulta totesin ensireaktion turhaksi - onhan Suomi selvinnyt jopa Esko Ahon hallituksesta. Katsotaanpa mihin viherjytky voisi johtaa.

Haasteita paljon, pelkoja vähän

Vihervasemmistolaista kuplaa on opetettu verkossa joko pelkäämään tai rakastamaan ehdoitta. En näe tätä vihervasemmistolaista kuplaa ihan yhtenäisenä pakettina, vaan särmiä on reilusti. Jos vaikkapa vihreitä ja vassareita vertailee puolueina, sanoisin että edellinen on näistä kahdesta se joka sallii järjenkäytön. Toki vihreillä on vahva ideologinen pohja joka joskus ajaa järjen ohi, mutta nähdäkseni tuo riski on paljon suurempi vaikkapa demareissa. Media ja etenkin some toki mieluiten onkii esille vain ne pöhköimmät ulostulot mistä tahansa puolueesta, mutta olen huomannut että vihreät ovat lopulta halutessaan varsin kykeneviä debattiin, tutkimukseen ja yhteistyöhön. Se, että lähtee mukaan median jatkuvaan riidankylväntään on toki ikävää, mutta kertoo jotain myös mediasta.

Vaan onko peloissa kantavaa pohjaa? Kuten Rahkonenkin muistuttaa, biotalous on asia joka voi johtaa kärhämään sekä muiden puolueiden kanssa että vihreiden sisälläkin. Metsien käytön ja suojelun tasapaino on aina keskitien kompromissi, vaikka Pekkarisen ja Hassin kaltaisten itserakkaiden inttäjien välinen huuto toiselta näyttääkin. Arkisista asioista ehkäpä sähkön saanti ja hinta pelottavat, jos energiaratkaisuissa mentäisiin liian sokean ideologisesti. Toisaalta, jos puheenvuoro annetaan myös tieteen ja tekniikan vihreille, voi nettotulos olla siedettävä. Maahanmuuttolinjausten rankka löyhentäminen todennäköisesti lisää rikollisuutta ja kuluja, vaan niin on tapahtunut Sipilän vahtivuorollakin. Optimisti voisi pohtia voisiko vihreillä peräti olla tähän jokin tuore idea.

Kansantalous on mielestäni heikoin lenkki vihreässä pääministeripuolueessa. Kuten oppositiosta kuuluukin, he ovat kovasti vaatineet lisää rahaa mm. joka mahdolliseen paikkaan. Tiedämme hyvin että vaalien jälkeen moiset ontot lupaukset hiljenevät pian, oli puolue mikä vaan. Vihreiltä sinänsä irtoaa ideoita myös talouden korjaamiseksi sekä esimerkkejä paremmista toimintamalleista, mutta nämä ovat aina äärimmäisen pienessä mittakaavassa, yksittäistapauksia jotka eivät tahdo skaalautua kansantalouden mittakaavaan. Tässä on nähdäkseni haasteista todellisin. Vihreiden täytyy osoittaa omaavansa kykyjä sekä taitoja kansantalouden tervehdyttämiseen.

Jytky kun jytky

Demokratian parhaita puolia on se, että äänestystulokset voivat muuttua, puolueet nousta ja laskea. Huonointa demokratiaa on määritellä tuloksia etukäteen. Tähän ovat syyllistyneet monet vihreät, mutta totta puhuen kotipuolueestani kokoomuksesta on tällä sektorilla oltu myös turhan äänekkäitä vaikkapa Jan Vapaavuoren suulla. Vihreiden edellinen johto keräsi pölhöpopulismin maailmanpalkintoja, kun taas Touko Aalto on puhunut jalat maassa kuten valtiomiestasolla sietääkin.

En ole samaa mieltä vihreiden joistain linjoista. Mielestäni seassa on paljon epäkoherenttia maailman halailua vailla konkretiaa ja pitkäjänteisyyttä. Toisaalta, vihreissä on myös järkeä ja osaamista jota he voivat halutessaan mobilisoida. Ja lopulta, vaikka harvoin heitä äänestänyt olen, he ovat tulleet rehdisti, pelisääntöjen mukaan demokratian kentälle. Jos kansa niin haluaa, myös heille kuuluu tilaisuus näyttää taitonsa maan johdossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Ville Niinistön Vihreiden ollessa hallituksessa, heidän tavoitteenaan näytti olevan kaikenlaisten luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvien elinkeinojen tekeminen Suomessa erilaisilla säädöksillä tai maksuilla kannattamattomiksi.

Vihreiden maahanmuuttopolitiikka tulisi olemaan tyyppiä "avoimet ovet ja jokaiselle oman halunsa mukaan". Seuraukset olisivat sitä mitä Britanniassa ja Keski-Euroopassa on nähty (en nyt viittaa terroritekoihin).

Lisäksi Vihreiden filosofia on jakaa mannaa kaikille. Ja mannaa riittää kun ottaa vielä enemmän niiltä, joilta jo nyt eniten viedään.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

On rumaa pelotella vanhuksia. Ei niin saa tehdä !
Vihreä pääministeri... auts...
Jo muutenkin pelkään sähkön saatavuuden puolesta.
Liki 2 v sitten vaihdoimme öljylämmityksestä maalämpöön ja nyt pelottaa. Jos tulee sähkökatko, öljylämmittäjä voi saada lämmityslaitteensa pyörimään varsin pienellä ja halvalla aggregaatilla. 2 kW riittää hyvin.
Maalämpölaitteistomme tarvitsee kovilla pakkasilla jopa 9 kW tehoa. Sitä ei tuoteta enää millään pienellä ja halvalla aggregaatilla. Jäisimme siis ilman lämmitystä.

Varsinkin viherpipertäjät ajavat tohkeissaan aurinko- ja tuulisähköä ja vaativat esim. ydinvoimalaitoksia ajettavaksi alas. Pelottaa.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Luoja meitä varjelkoon vihreältä pääministeriltä. Sinä päivänä, suomi lakkaisi olemasta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Jos edettäisiin normaalissa vaaliaikataulussa, eli nykyinen hallitus saa istua kauden loppuun, niin tuskin Vihreät on vielä 2019 sen kokoinen, että pääministerin tehtävät lankeavat puolueelle. Toisaalta jos puolue ei hallituksessa mokaa pahasti, niin 2023 olisi melko todennäköistä nähdä ensimmäinen vihreä pääministeri.

Jos taas nykyhallitus päätyy rähmälleen, niin peli muuttuu arvaamattomaksi. Silloin Kokoomuskin voi saada se verran osumaa, että seuraava pääministeri löytyy siitä kumpi oppositiopuolueista vie voiton. SDP vai Vihreät.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Eduskunta valitsee Suomessa pääministerin.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Toistaiseksi vaalien jälkeen suurin puolue on aloittanut tunnustelut. Näillä kannatusluvuilla se on Kokoomus tai SDP. Hallituksen kaatuessa kesken kauden on todella vaikea sanoa mitä äänestäjät tilalle haluavat. Kokoomuksen pitää mokata aika tavalla jos se ei voita. Demareiden taas pitää skarpata vimmatusti jos meinaa vielä rökittää Vihreät. Demareiden loputon alamäki ei muutu vaikka muutama persukannattaja on nyt palannut.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Vihreiden kolme heikointa kohtaa ovat metsien liika suojelu, biotalouteen perustuva energian tuotanto ja liian löysä maahanmuttopolitiikka.

Suojelualueet muka toimivat hiilinieluina. Eivät toimi. Ne ovat kasvunsa lopussa olevia metsiä, jotka korkeintaan ovat hiilineutraaleja eli tuottavat lahoavan puuston osalta päästöjä vähintään sen verran kuin hidas uusiutuminen hiiltä sitoo.

Aitoja hiilinieluja ovat hoidetut hyvässä kasvussa olevat talousmetsät. Niissä puusto kasvu sitoo hiiltä selkeästi eninten. Ne ja varsikin avohakkuut ovat Vihreille kauhistus. Kuitenkin lisääntyvä puun kasvatus ja käyttö ovat parasta ilmastopolitiikkaa.

Energiapolitiikassa ydinvoimalat ovat Vihreiden tappotuomiolla. Tilalle tarjotaan etusijalla kaikkein tuhoisinta ja kalleinta tuulisähköä, jonka tuotanto ilman yhteiskunnan massiivista tukea ja syöttötariffia olisi todella vähäistä. Saastuttavinta tuulisähkö on jo masiivisten perurakenteittensa vuoksi.

Tuulivoimaloiden torneihin uppoaa valtavat määrät terästä ja betonia, jotta maisemaa pilaavat lavat saadaan tarpeeksi korkealle häiritsemään ihmisten ja eläintenkin elämää. Lisäksi tuulivoima tarvitsee vastaavan määrän varavoimaa tuulettoman ajan varalle. Se tarkoittaa lisääntyvää hiilen ja öljyn polttoa, mikä on ympäristön kannalta erittäin haitallista.

Kolmanneksi se liian löysä pakolaispolitiikka: Suomi ei voi ryhtyä koko maailman sosiaalitoistoksi. Sen tien päässä on paitsi suomalaisten myös tänne päässeiden pakolaisten tuho, kun yhteiskunta romahtaa liikaväestön vuoksi. Niistä, jotka tänne ovat jo päässeet pitää huolehtia , eikä ainakaan pakkopalauttaa maihin, joissa he joutuvat vainon kohteeksi ja kuoleman vaaraan. Se on kuitenkin eri asia kuin se, että kaikki pitä ottaa vastaan. EI PIDÄ!

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta, vihreiden osaaminen energia-, ympäristö-, ja ilmastoasioissa on kaikkein huonointa. Jos ja kun ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos otetaan puolueessa annettuna, on jotenkin järjetöntä esittää energiapolitiikkaa mikä tosiasiassa lisää päästöjä ja vastustaa keinoja joilla niitä vähennettäisiin.

Ensi näkemältä tämä vaikuttaa hassulta koska puolue pyrki profiloitumaan juuri näissä asioissa. Vaikuttimena on tietenkin vahva ideologinen muuri jota ei järki läpäise.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Hakoteillä olevan energiapolitiikan lisäksi vihreiltä puuttuu kokonaan uskottava elinkeino- ja varsinkin teollisuuspoliittinen ohjelma. Suomen hyvinvointi rakentuu viennin varaan ja muistissa on kuinka vihreät, varsinkin Satu Hassin johdolla on pyrkinyt "kampittaaan" eri keinoin suomalaista vientiteollisuutta, ydinvoiman vastustaminen on vain osa siitä. Vihreät maalaavat julkisuudessa kuvan itsestään edistyksen edelläkävijöiksi, samaa retoriikkaa käytti aikoinaan kommunistien "taistolaissiipi" no, me kaikki tiedämme lopputuloksen.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Tätä itsekin pohdin. Energiapolitiikka on... noh, värikäs. Vihreillä on epärealistinen ääripää, mutta niin on kepullakin.

Vihreät osaavat nostaa esille hyviä esimerkkejä pienyrityksestä, pienestä innovaatiosta, yms, mutta löytyykö heiltä suuren mittakaavan kykyä? Tämän sietäisi olevan jonkun vihreän ajatuspajan haastelistalla.

Vihreät eivät ole lähellekään niin yritysvihamielisiä kun demarit joissa väkivallan käyttö työnantajia kohtaan pyörii usein lausunnoissa. Vihreät ovat sen sijaan ehkäpä epäsuorasti vaikeita, koska heillä tuntuu olevan suuri halu lisätä byrokratiaa. Isoa firmaa se ei haittaa paljoa, kunhan vaihtaa kotimaata - pieni yritys kärsii kaiken.

Eli toisin sanoen, mitenkä sujuisivat vihreät pykälätalkoot?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

"Vihreät eivät ole niin yritysvihamielisiä, kun demarit joissa väkivallan käyttö työnantajia kohtaan usein pyörii lausunnoissa" Kyuu, mistä ihmeestä oikein puhut, voisitko tarkentaa. Tein työuran viidellä eri vuosikymmenellä yksityisellä sektorilla, jo 60 ja 70-luvuilla jolloin kommunismi oli vielä voimissaan, mitään väkivallan käyttöön viittavia puheenvuoroja en silloin enkä nyt ole kuullut. Ei se, että ay-liike ja SDP pitää palkansaajien puolta ole mitään väkivaltaa, se on edunvalvontaa, aivan samalaista mitä, EK harrastaa toimiessaan yritysten edunvalvojana.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #18

En ole vielä minkään asteen vallassa tai edes luottamustehtävässä olevaa demaria nähnyt joka ei pienen keskustelun jälkeen lähtisi sihisemään pyhää vihaa yrittäjyyttä, yrittäjiä ja yrityksiä kohtaan.

Voimankäyttöön rohkaistaan tuon tuosta AY-liikkeen kautta kun on vähänkin lakkoa tai skismaa. Ja jos - kun - voimankäyttöä tapahtuu, sitä aina ymmärretään kovasti kun on niin kovasti tehty pahaa. Demarit pelottavat. Heillä on rahaa ja valtaa niin paljon että saadakseen sille tilaa täytyi moraali työntää pois.

Ei siinä, kyllä Suomessa on pahoja yrityksiä, veronkiertoa, työntekijöiden polkemista. Ei sille asialle tosin mitään tapahdu jos ei ymmärretä että he ovat uhka niin työntekijöille kuin rehdeille työnatajillekin.

Marko Parkkola

Mitä tapahtuisi, jos vihreät olisivat pääministeripuolue ja eduskunnan käsittelyyn tulisi ydinvoimalupa-asia, jonka johdosta vihreät kävelisivät ulos hallituksesta?

Ennen vanhaan vissiin uudet eduskuntavaalit, mutta nykymaailmassa kaikki on mahdollista.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Toistaiseksi melko teoreettinen vaihtoehto. Olkiluodossa heitettiin OL4:n lupa roskiin, Fortumilla ei ole tiedossa olevaa haavetta Loviisa kolmosesta kun yritys kiristettiin mukaan Fennovoiman projektiin. Siellä varmaan ymmärretään nyt hyvin, ettei ydinvoimaa voi rakentaa ilman, että vaarannetaan samalla tehdyt vesivoimainvestoinnit Venäjälle. Teollisuus ei halua ryhtyä uutta ydinvoimalaa rakentamaan. Fiksuimmat ehtivät luistamaan ulos jo Fennovoimasta, joka jäikin pääosin veronmaksajien murheeksi.

Ydinvoiman lisärakentaminen pitäisi olla vahvasti poliittinen projekti, jossa tuhdilla tukiaispaketilla saadaan projekti kannattavaksi. Sellaista ei vielä ole näköpiirissä. Ehkä hiilivoiman alasajo pakottaa sitäkin joskus miettimään.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Ydinvoiman lisärakentaminen tarvitsisi tukia ainoastaan järjettömän tuulivoimatuen takia, mikä mahdollistaa sähkönhinnan dumppaamisen veronmaksajien kustannuksella. Tosin valmistuu ydinvoimaa nytkin ilman suoria tuotantotukia.

Tämä nyt on pohjoismainen ongelma, ei pelkästään Suomen aiheuttama, mutta siinä dystopiassa jossa vihreät olisivat vallankahvassa ei ainakaan tuulitukien leikkaaminen tai lopettaminen olisi mahdollista.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #13

Taitaa tuo OL3 käynnistyä ranskalaisten veronmaksajien miljardituella ja Fennovoima venäläisten.

Marko Parkkola

"Ydinvoiman lisärakentaminen pitäisi olla vahvasti poliittinen projekti"

Minusta kaupallinen. Sähköyhtiö se kai parhaiten tietää, milloin kannattaa rakentaa lisävoimaa.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #15

Näinhän sen pitäisi olla. Toki valtiolla on syytä huolehtia kantaverkosta ja varmistua ylipäänsä että meillä on tarpeeksi kapasiteettia eri oloihin.

Mutta hyvä kysymys tämä ydinvoima on. Esim: voisivatko vihreät lakiteknisesti sabotoida jo hyväksyttyjä hankkeita jollain tapaa? Sehän on klassinen temppu Suomen ja maailman politiikassa, että koitetaan perua edellisen hallituksen antamia lupia jollain tapaa. Eli sitoutuuko uusi hallitus vanhan hallituksen lupauksiin miltä osin.

Tämä olisi hyvä mainita etukäteen äänestäjille. Tuskin mainitaan ellei joku toimittaja kysy.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #15

Kaupallista ydinvoimaa ei enää rakenneta koska se ei kannata.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #20

Tämäkin vastaus on toki täysin pätevä. Ei kannattamatonta kannata rakentaa.

Sinänsä tuotekehitys tuo kiintoisia optioita tähän pienessä mittakaavassa, sitä on kiva seurata. Ehkäpä ei tule taloudellista menestystarinaa, mutta tutkimus ei sinänsä ole haitaksi.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Mites sähköverkon käy jos sattuu tulemaan samanlainen talvi kuin oli 1957 ja 1987? Niinkuin tosta jo näkee niin 2017 voi olla seuraava. Käsittääkseni kaapelit ei riitä tuomaan sähköä tarpeeksi ulkomailta jos on kuukauden -30 tai jopa enemmän pakkasta. Politiikot ei taida ymmärtää että kylmä talvi on mahdollista.
Jos noin käy niin arvaan että tuulimyllyt ei tuota mitään vaan vievät sähköä ennätysmäärän ja sitä joudutaan säännöstelemään. Missä järjestyksessä lyödään kämppiä pimeäksi.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Pimeäksi laitetaan ensin teollisuuden tuotantoa ihan olemassa olevien suunnitelmien mukaan. Myös asuinalueita laitaan parin tunnin tauoillle jos oikein hankalaksi menee. Siinä ajassa ei paikat vielä hajoa, mutta kulutuspiikki saadaan taittumaan.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Olet oikeassa. Suomesta on tätä hätä/varavoimaa ajettu alas rankasti, todella rankasti. Paljon on potkittu väkeä kortistoon ja paljon on laitoksia jätetty ruostumaan pystyyn. Tämän olen kuullut sekä laitoksissa työskenteleviltä/työskennelleiltä että kantaverkon parissa toimivilta. Onpa Tekniikan Maailmakin kirjoittanut siitä.

Eli... onko nyt niin että ilmaston lämpeneminen on vihreiden salainen ase, koska kaikkihan on hyvin niin kauan jos kaikki talvet ovat lauhoja.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Riskillä mennään vain siksi, että ydinvoimateollisuus on ryssinyt hommansa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset