*

Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Ymmärrys kasvaa surusta

Lähes aina kun toimin punavihreiden asioiden puolesta, minut haukutaan suvakkimädättäjäksi. Kun toimin kansallismielisten asioiden puolesta, olen natsi. Etsin pitkään tapaa yhdistää tätä dilemmaa ja löysin sen sarjakuvakeskustelusta. Haastatellut kertoivat miten sodassa vihollisen ihmisyys poistetaan, se on "ryssä" eikä ihminen ja silloin on helpompi murhata. Teemme samaa pienemmässä mittakaavassa kun haukumme poliittisia vastapuolia. Lopetan sen osaltani tähän.

Sanani kelpaavat minulle

En aio pyytää anteeksi toimimistani juontajana tämänpäiväisessä kansallismielisessä, terrorismin vastaisessa mielenilmauksessa. Seison sanojeni takana ja jos ne osoittautuvat vääriksi, pyydän anteeksi. Osaan myöntää virheeni jos niitä ilmenee. Korostin tilaisuudessa että meidän pitää kohdistaa täysin ymmärrettävää vihaa ja pelkoa mieluiten poliittisiin päättäjiin, ei missään nimessä maahanmuuttajaystäviimme. Sanoin tämä yleisölle ja yleisö hurrasi. Turun jälkeen on pelkoa ja vihaa, eikä se katoa käsittelemättä. Kansallismielisten tapahtumien yleisössä on paljon perheellisiä ihmisiä ja heillä on perusteltu syy pelätä. Se pelko ei ole rasismia, mutta ilman asiallista käsittelyä se voi johtaa siihen. Toisaalta, heillä on myös kaikki syy ymmärtää vastuunsa - kansallismielisyys voi huonoissa käsissä kasvaa jopa nykyterrorismia pahemmaksi ongelmaksi. Vastuu on jokaisella, eikä kaveria saa jättää vihan vietäväksi.

Vastapuolella huudettiin "ei natseja Helsinkiin". Siinä missä kansallismieliset haukkuvat heitä suvakeiksi, ilkein lisänimin, niin haukkuvat myös he kansallismielisiä natseiksi. Molemmat osapuolet poistavat vastapuolen ihmisarvon. Se on tapa mihin olemme tottuneet ja siitä on turha siinä etsiä munaa tai kanaa. Heillä on täysin perusteltu syy pelätä äärioikeiston väkivallan nousua. Heidän huolensa ei ole mielikuvituksen tuotetta. Toisaalta, heillä on myös syytä ymmärtää vastuunsa. Avoimien ovien politiikka tuo Suomeen hädänalaisia, mutta myös järjestelmän väärinkäyttäjiä. Sinisilmäisyys ei tässäkään kohtaa auta, eikä sen puoleen myöskään väkivaltaretoriikka - teoista puhumattakaan.

Minua surettaa se leimakirveen ja herjauksen käyttöaste mihin olemme valmiita. Minua huolettaa se taso millä jopa valtamedia siihen ohjaa ajoittain - ei toki lähelläkään vihamedian mittaluokkaa. Voin tehdä tasan yhden ihmisen verran tekoja ja aloitan seuraavasta: en aio enää kutsua tämän kiistan osapuolia sen paremmin suvakeiksi kuin natseiksikaan tai muutenkaan ikävästi. Täysin riippumatta heidän reaktioista, aion nähdä heidät ihmisinä. Heillä on perusteltu huoli. Ajoittain toimintatavat ovat kautta linjan kyseenalaisia, mutta tunne taustalla on perusteltu. Ehkä, jos muutama meistä on valmis inhimillisyyden hyväksyntään keskiviivan molemmin puolin, olemme valmiimpia dialogiin.

Palojensa summa

Lopulta minun on helppoa tulla tähän johtopäätökseen. Kunnioitan esimerkiksi Anna Kontulaa hänen mittaamattoman arvokkaasta työstä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta hän on sydämeltään mitattuna hyvä ihminen. Hyvää ajavat myös vaikkapa Touko Aalto tai Pekka Haavisto. Vaan yhtä lailla poliittiselle järjestelmälle on tehnyt hyvää myös Jussi Halla-aho, nostamalla kissan pöydälle kun muut eivät siihen pystyneet ja kaivamalla faktoja läpi harmaan kiven. Nämä kaikki ovat ihmisiä, joita voin arvostaa, ymmärtää ja kunnioittaa. Se ei edellytä samanmielisyyttä, lähinnä silmien pitämistä auki.

Viimeinen kiitokseni tulee journalismille ja suomalaisille journalisteille. Samaan laitan myös pyynnön. Älkää olko niin herkkiä leimaamaan. Älkää nauttiko niin paljon vastakkainasetteluiden lööpeistä. Toreilla ja marsseilla on ihmisiä jotka tuntevat huolen sydämessään. Kuulkaa heidän sydäntensä ääntä. Tutkikaa syitä jotka heidät tuonne ajavat. Tehkää tilaa nöyryydelle ja keskustelulle. Unohtakaa se kuka on oikeassa ja väärässä, keskittykää ajoin myös siihen mitä he ajattelevat. 

Turun jälkeen olen ollut ennen muuta surullinen. Katson nöyrällä ymmärryksellä pelokkaita kotosuomalaisia ja yhtä suurella surulla maahanmuuttajataustaisia, joista moni on saanut vihaa osakseen tekemättä mitään pahaa. Tai sama toisin sanoen: olen katsonut ihmisiä - ystäviä, tuttavia, naapureita. Heidän kanssa elämme tässä maailmassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset