*

Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Facebook on saatana? Viides ja viimeinen osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen esitellyt havaintoja, johtopäätöksiä ja pohdiskelua ihmiskunnan tilasta. Tokihan tarinalle on saatava iloinen loppu, joten päätän blogisarjani erilaisiin ratkaisuehdotuksiin.

Ratkaisuehdotuksia

Hypoteettisesti; jos YK määräisi yksimielisesti Facebookin tuhottavaksi tänään, uusi nousisi huomenna emmekä oppisi tapahtuneesta mitään. Perään tulisi jatkuva taistelu muuntohuumeita vastaan, jonka tiedämme jo ennalta tuhoa kylväväksi, hävityksi sodaksi. Hieman kärjistäen voisi sanoa että on alkanut ihmiskunnan ensimmäinen sota tietokoneälyä vastaan. Somen algoritmi ei "tee väärin" vaan "tekee tehokkaasti". Numerot sen vahvistavat: merkittävä osuus meistä ei ole tarpeeksi henkisesti kypsiä käsittelemään tehokasta syöttöä. Saamme niin sanotusti aatehuumeen yliannostuksen. Toki ilmiöstä on historiallisia merkkejä pitkältä ajalta, mutta koskaan ennen ilmiö ei ole ollut kansainvälinen tai näin suuri. Lisäksi tällä kertaa kasvun rajoista ei ole merkkiäkään.

Paljon voidaan tietenkin tehdä algoritmia kehittämällä. Tavallaan nykytila ei ole kovin viisas tai ihmistä hyvin tunteva algoritmi, kun se syöttää meille vain sitä mitä haluamme. Se on sama jos ruokailu olisi pelkkää jälkiruokaa, sangen hyvää alkuun mutta kovin epäterveellistä. On aivan mahdollista että sama tietokonetekniikka joka tähän suohon meidät vie myös nostaa meidät sieltä. Tietokone on juuri niin hyvä tai paha kun miksi sen opetamme. Suurin haaste voi olla että tämä vie huumeen tehosta kärjen ja siten on huonoksi liiketoiminnalle. Raha voi olla tietokoneälyä paljon pahempi ongelma ja sekös vasta inhimillistä onkin. Unohdetaanpa siis mielikuvat Terminator-elokuvista, vaikka monenlaisia mielipiteitä piisaakin.

Yksinkertainen on kaunista

Lopulta yksinkertaisin ja tutuin vastaus lienee paras: katse peiliin. Ihminen on kautta historian kohdannut käännekohtia, jossa viisas yhteisö on ymmärtänyt tarpeen oppia tapahtuneesta ja viisastua edelleen. Tämä on yksi niistä tilanteista ja tällä kertaa meidän on opittava paljon, paljon lisää objektiivisuudesta, tietokonealgoritmeista, terveestä kriittisyydestä ja medialukutaidosta. Lyhyesti sanoen, meidän on opittava lisää siitä maailmasta jossa tänä päivänä elämme. Kaipaamme 2000-luvun reformaation, tiedon vallankumouksen tai kutsu nyt sitä miksi vaan kunhan puhe on uuden sivistysaatteen noususta.

Tarjoan melko tuoretta referenssiä avuksi. Olemme vuosikymmenten varrella oppineet että eri ihonväri ei tee ihmisestä eriarvoista. Osa meistä on myös oppinut, että eri uskonto ei myöskään ole ongelma. Nyt pitäisi oppia, että erilainen someyhteisö ei tee toisesta ihmisestä sen pahempaa. Ihanan vaikeaa ja helppoa, mutta ehdottoman mahdollista.

P.S. Johtuen tuoreista verkkovihan havainnostani, liitän mukaan vielä yhden kertomuksen. Kuunnelkaapa Ahmed Mohamudin tarina. Uutinen tässä ei ole se, että vihamedia teki valheellisen jutun, vaan se miten moni tähän uskoi ja levitti. Siihen pahaan somekupla kykenee. Siihen pahaan auttaa vain medialukutaito.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

En edes tiedä tarinaasi, mutta kuulin twitteristä että sinua on blokattu ihan huolella. Aivan älyvapaata.

Aikamme kuva.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Turhaan blokkailevat, poistuin jo twitteristä. Sen sijaan voin todeta että tappouhkaukset siellä ovat johtaneet asianmukaisiin jatkotoimiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset