*

Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Vastarannan kiiski 2.0

Tämä blogaus on henkilökohtainen tilitys/julistus eräänlaisesta aatesuunnan muutoksesta. Olen kesän ja syksyn varrella hieman ynnännyt ykkösiä yhteen ja koonnut viimeisen parin vuoden henkilökohtaisia muutoksia elämässäni. Heitän pyyhkeen kehään mitä tulee ajatukseen kehittää maailmaa paremmaksi keskustelemalla ja aion yhteiskunnallisissa asioissa toimia vastedes enemmän yksin, vähemmän ryhmässä. Sanoihan jo Kari Suomalainenkin "en ole ryhmäihminen, olen mielummin yksin oikeassa kuin ryhmän kanssa väärässä". Katsotaanpa.

Liian vähän Haavistoja

EVA:n presidenttitentissä Pekka Haavisto muistutti, miten hän pyrkii rakentamaan dialogia laajalti eri mieltä ja puolta olevien ihmisten kanssa. Pekka on kaunis ihminen ja hänen tyylinsä on se mitä itsestäni aiemmin halusin. Tosiasia kuitenkin on että hän on niitä harvoja ihmisiä joille dialogin pito on sallittua. Pääosa meistä elää somekuplan yhteiskunnassa (ks. aiempi blogisarjani osat 1, 2, 3, 4 ja 5). Tässä tosielämässä ihminen tuomitaan ilman oikeudenkäyntiä ja todisteeksi riittää huhu tai väärä henkilö väitetyssä tuttavapiirissä. Tiedättekö, minä en vaan jaksa. On sanoinkuvaamattoman upeaa että meillä on vielä yksi Haavisto, mutta jokaista Haavistoa kohtaan on tuhat Timo Soinia, Dan Koivulaaksoa, Alexander Stubbia, Juha Sipilää ja muita vastaavia räyhääjiä. Kannoin sinistä otsanauhaa sanomalla "keskustellaan, haluan oppia sinusta". Joskus toki puhuin hyvin tyhmästi, mutta väitän enemmistön viestinnästä olleen rakentavaa. Aivan sama miten kunnioittava ja ymmärtävä olin, vastineeksi sai tuon tuosta uhkauksia, herjauksia, jopa väkivaltaa. Paskan marjat sanon minä, en jaksa tuota enää. Jokaista taistelua ei tarvitse voittaa. En enää usko mahdollisuuksiin osallistua poliittiseen dialogiin, en tämänhetkisessä yhteiskunnan ilmapiirissä. Perustuslaillinen sananvapaus ei auta itsesensuuria vastaan.

Otsikossa lupasin puhua vastarannankiiskeydestä. Se on yksi piirre itsestäni jota en osaa muuttaa. Olen viinalakossa pikkujoulukauden, vastustan suosikkiurheilulajien tukemista verorahoin, jumppaan bussipysäkillä kun muut klikkaavat kännykkää, nautin mökkielämästä talvella kesähelteen sijaan - voi kuulkaa, näitä riittää. Ennen kaikkea aion tehdä jotain mikä on äärimmäisen epätrendikästä. Aion ruveta entistä aktiivisemmin lähettämään päättäjille, poliitikoille ja journalisteille positiivista palautetta. Kun muut trollaavat tai kiihkoutuvat, minä kirjoitan tylsän asiapalautteen. Aniharva poliitikko näihin vastaa, mutta annan tässä kohtaa pisteet ainakin Satu Hassille ja Tiina Elovaaralle. He arvostivat rakentavaa ja positiivista palautetta. Nimiä mainitsematta todettakoon parin päättäjän ottaneen vilpittömän kehun vastaan uhkauksena. Kiitos olkoon minun juttuni jonka teen yksin pimeässä, inkiväärin voimalla. Luotan siihen että kunhan se on sooloilua eikä sosiaalista toimintaa, nettivihaajia ei puuhailuni jaksa kiinnostaa. Ei se toki kiinnosta noin sataa prosenttia viestin vastaanottajistakaan. Yhtä kaikki, esitän seuraavan uhkauksen päättäjille: jos teette jotain fiksua, aion kiittää teitä siitä. Lasken nyt sekuntikellolla aikaa koska poliisit tulevat jutustelemaan.

En tietenkään aio erakoitua sen paremmin ystävien kuin kollegoidenkaan näkökulmasta. Aion vain välttää ns. yhteiskunnallisesti merkityksellistä yhteisötoimintaa. Siinä mielessä olen unelmapuolueessa koska voin olla vain jäsenmaksun maksava rivijäsen. Saan altistua puolueen tuottamalla mahtavalle tietomäärälle eikä rivijäseniä hevillä pyydetä vastuuta kantamaan. Voin olla se nimetön kivi isossa keossa jota oikeastaan alunperinkin halusin olla. Haluan vaikuttaa hyvällä työllä, hyvällä kulttuurilla ja huolehtimalla lähimmäisistä sangen epäpoliittisesti. Minulle politiikka on ennen muuta väline maailman seuraamiseen ja kontaktien muodostamiseen. Kestipä minulla pirullisen kauan tämäkin tajuta. Ollakseni tämän kaltainen tiedon ahmatti olen joskus kovin laiska tiedon käsittelijä. Ehkäpä PT:ni voisi kouluttaa vihjelihastani seuraavalla kertaa.

Tarjoa lapiota, älä mikrofonia

Lopulta pitää vielä todeta se, että minulla on ns. suunnitelma. Tähtään johonkin elämässäni. Olen kohtuullisen hyvä tekemään pitkän jänteen suunnitelmia. Sanon vain sen verran että se suunnitelma ei sisällä poliittisia ambitioita. Älkää siis enää pyytäkö minua poliittisiin keskustelutilaisuuksiin tai mielenilmauksiin, oli aihe mikä vaan. Jos haluatte minua yhteisiin talkoisiin, pyytäkää sitten kaivamaan ojaa, ottamaan valokuvia tai auttamaan kulttuuritapahtuman teossa. Jos maailman menosta aion puhua, teen sen ilman isoa yhteisöä.

Tämä on minun tyylini siihen asti kunnes paremman keksin. Ehkä parempi tulee huomenna, ehkä eläkeiän kynnyksellä, mutta se tulee jos ja kun on tullakseen. Toivotan jokaisen tervetulleeksi löytämään oman tyylinsä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Olen samoilla linjoilla; On olennaisempaa toimia mikro- kuin makrotasolla.

Oma toiminta ja ajattelu on aina pidettävä rakentavana riippumatta siitä mitä ympärillä tapahtuu. Ja keskityttävä ensisijaisesti omien virheiden korjailuun, muiden virheille kun ei yleensä voi juuri mitään tehdä.

Itselläni on myös vaikeuksia suhtautua organisaatioihin; Ne toimivat kaoottisesti ja uudistuvat vain kriisien kautta. Asteittainen uudistuminen tuntuu olevan mahdottomuus; Samalla linjalla yleensä jatketaan murtumispisteeseen saakka.

Yksi ajattelumallini on ajatella organisaation toimintaa jonkinlaisen teatteriesityksenä ja ottaa ulkopuolisen tarkkailijan rooli siihen.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Ihan vänkä ajatus tämä teatteri. Olen ollut hyvin pettynyt suurten laitosteatterien kykyyn herättää tunteita, yli vuosikymmen kun olen niistä nauttinut. Ehkäpä pitää hyväksyä että teatteri on kaikkialla ympärillämme ja säästää teatterilippujen hinnassa.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Ihan itsesuojelun takia kannattaa yrittää ylläpitää etäisyyttä ympärillä tapahtuviin asioihin.

Vaikka onhan se käytännössä vaikeaa. Esim. nykyinen hallitusteatteri ahistaa itseäni kyllä aika isosti. En ole tällaista huolta kokenut kotimaastani koskaan aiemmin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset