Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Sauli Niinistö ei ole minulle paras ehdokas

Presidenttimme on mielestäni tehnyt ihan asiallista työtä, eikä häntä voi mitenkään surkeaksi moittia. Kotipuolueen ehdokkaana hänen pitäisi olla minulle selvä valinta mutta mitä enemmän pohdin, sitä enemmän totean että juuri minulle hän ei ole paras vaihtoehto. Ehkä se on hyväkin juttu että presidenttiä etsii yksilön kantilta eikä puoluekirjalla.

Näitä valintoja en tekisi

Tiivistän kolmeen plus yhteen asiaan ne ongelmat mitkä henkilökohtaisesti koen Sauli Niinistössä.

Ensinnäkin, hän markkinoi itseään lemmikkieläimen kautta. Lemmikkibisnes on hyvin ikävää, jopa sairasta toimintaa eikä se ole useinkaan eläimelle hyväksi. Lukuisten eläinlääkärien sanoja kuulleena alan ymmärtämään yhä paremmin että tämä ei ole sen paremmin humaania kuin ekologistakaan. En halua tukea tällaisia arvoja.

Toisekseen, hän ei mielestäni arvosta järjestötyötä politiikan ulkopuolella. Jo kautensa alkuvaiheilla hän nosti viisaasti esille sen, että ihmisten on autettava toisiaan. Hän puhui hyvää myös järjestöistä ja vapaaehtoistyöstä - mutta lopulta hyväksyi projektiinsa vain poliittiset järjestöt ja sellaiset jotka maksavat isoja palkkoja. Vapaaehtoistyö ja poliittisesti sitoutumaton ihmisten auttaminen eivät saa häneltä hyväksyntää. Tämä sattuu minua henkilökohtaisesti.

Kolmannekseen, hän on urheiluaktiivi. Urheilu on tietenkin aivan sallittua kaupallista viihdettä, mutta en kannata tällaisen bisneksen pyörittämistä julkisin rahoin. Tässä olen eri mieltä presidenttimme kanssa. Urheilu on kansanterveydelle ja -taloudelle haitallista. Haluaisin presidentin joka saisi kansamme liikkumaan, en semmoista joka saa kansamme sohvalle.

Bonuksena totean vielä olevani tyytymätön Niinistön kampanjan käytäntöön hoitaa kaikkea viestiliikennettä Hollannin ja USA:n kautta. Eikö hänellä ole edes tämän verran uskoa kotimaiseen tietoyhteiskuntaan? Uskon tosin että tämä on kampanjaväen valinta eikä presidentiltä ole edes kysytty.

Etsintä jatkukoon

En ole valinnut ketä äänestän. Lähipiirini kyllä osaa arvata mihin suuntaan vaaka kallistuu, mutta viimeistä sinettiä asialle ei ole. Jatkan siis opiskelua ja katson olisiko tarjolla ehdokas joka ei ihan näin monelta kohdin osu omia mietteitäni vastaan. Voi olla että vaadin liikoja, mutta omapa on utopiani.

Kyllähän se Sauli varmasti valitaan enkä minä siitä murheelliseksi tule, johan häntä aiemmin äänestinkin. Ihmisenä hän on ihan ok, ei vain minulle paras optio. Hätää ei Suomessa ole sillä demokratiaa saa esim. käyttää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Tällaista asiasisältöjen kautta pohdiskelua saisi olla lisää ja lisää.

Yksi toistaiseksi pimeä lohko mm. Sauli Niinistöä koskien on ihmisoikeus- ja perustuslakiteemat. Niinistön omavaltainen toiminta oikeuskanslerin valinnassa antaa vihjeen vaikkakin se on varsin peitelty. Viljasen ja Pöystin ajatustavat ja oikeusnäkemykset ovat hyvinkin erilaiset vaikkakin Pöysti muotoilee näkemyksensa kautta rantain ja peitellysti.

Yksi teema on myös suhtautuminen EU:n, erityisesti komission ajamaan talouskuripolitiikkaan.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

En tule itsekään äänestämään Niinistöä. Syitä en lähde tässä yhteydessä sanomaan, mutta puutun tähän kohtaan tekstissäsi.

"Kolmannekseen, hän on urheiluaktiivi. Urheilu on tietenkin aivan sallittua kaupallista viihdettä, mutta en kannata tällaisen bisneksen pyörittämistä julkisin rahoin. Tässä olen eri mieltä presidenttimme kanssa. Urheilu on kansanterveydelle ja -taloudelle haitallista. Haluaisin presidentin joka saisi kansamme liikkumaan, en semmoista joka saa kansamme sohvalle."

Nuoret tarvitsevat esikuvia. Esim. susijengin ja Lauri Markkasen hyvät esitykset EM-kisoissa veti koriskoulut täpötäyteen. Huippu-urheilijat saavat esimerkillään nuoret liikkeelle.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Tunnistan tämän psykologisen efektin, mutta se on enemmän "salaman isku" kun se mitä tarvitaan enemmän on varovainen, tasainen jännitteen nosto. Tässä kohtaa suurin into on niillä joilla on jo ennestään liikkumisen halu ja tämä efekti kestää yleensä hyvin lyhyen aikaa. Ne jotka jäävät, altistuvat nopeasti urheilujohdolle, jossa lapsille kerrotaan että vain yksi on hyvä ja muut on täysiä paskoja. Terveys menee.

Ylelle piste siitä että urheilun keskusteluilloissa on ruvettu puimaan syvällisemmin etenkin urheilun haittavaikutuksia nuoriin. Eivät he voi paremmin vaan huonommin. Eivät he nauti vaan stressaantuvat.

En sano etteikö toki yksittäistapauksia ole jossa tämä toteutuu mitä sanot. Ongelma on että sen yhden nuoren nousua varten on uhrattu pari tusinaa muuta. Se on liian kova hinta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Niinistön valehtelu EY-kansanäänestyksessä eurosta oli luokatonta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Minä puolestani pidän Niinistöä parhaana ehdokkaana:

Niinistön taitava länteen-itään -politiikka on ainoa järkevä ja vähiten riskipitoinen vaihtoehto tässä tilanteessa: lähennytään länteen ilman Nato-jäsenyyttä niin pitkälle, että hirvittää, mutta säilytetään samalla luottamuksellinen keskusteluyhteys Putiniin – ilman nöyristelyä.

Kaikki eivät tämän politiikan nerokkuutta ymmärrä, mutta se perustuu realistiseen näkemykseen maamme ulkopoliittisesta tilanteesta ja asemasta. Sekä Väyrynen että Vanhanen menisivät paljon pidemmälle itään päin, ja purkaisivat länsivirityksiämme. Näin lisättäisiin riippuvuuttamme Venäjästä uskoen sen tuovan turvallisuutta.

Sisäpolitiikassakin Niinistö on osoittanut jämäkkyytensä. Media on kyllä valittanut, että Niinistö on omin päin laajentanut valtuuksiaan, mutta vaikutusvalta otetaan, jos sitä on saatavissa – ei sitä anneta. Mikäli presidentti olisi toiminut passiivisena sivustaseuraajana nykyisen hallituksen ja sen edeltäjien aikana, maamme tila olisi todennäköisesti joka suhteessa vielä huonompi kuin se nyt on. Valitettavaa on, että presidentin valtaoikeuksia karsittiin Kekkosen pitkän varjon pelottamana aivan liikaa. Tosin siitä voidaan myöhemmin kiittää jos presidentiksi päätyy vähemmän hyvä johtaja. Mikäli Niinistö olisi kieltäytynyt ehdokkuudesta, näin olisikin käynyt.

Niinistö on huolehtinut nimenomaan Suomen ja suomalaisten eduista – hän ei ole ottanut "koko maailman murheita", mistä häntä on myös moitittu. Mutta suomalaisten edunvalvojaksi hänet on valittu. Mitä tulee hänen luonteensa tiettyyn kulmikkuuteen on todettava, että esimerkiksi Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen olivat hieman omapäisiä ja joskus lähipiirilleen hankaliakin. Silti viran velvoitteet hoidettiin mallikelpoisesti.

http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244928-saul...

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Nämä ovat ihan kestäviä argumentteja. Allekirjoitan että näistä voi nostaa hattua.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sitten kun vertaa noita muita ehdokkaita Niinistöön, niin silloin vahvistuu kyllä päätös äänestää Niinistöä.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Hyvät perustelut.
Blogistin arviot ja väittämät ovat pitkälle samoja kuin itsellänikin on.
Unohdit vain näyttävän ja sympaattisen vaimon ja nyt vielä lapsen keppihevosista joilla vedotaan äänestäjiin, vaikka ne enemmän haittaavat kuin auttavat presidentin tehtävien hoitoa.

Kohtuullista olisi ollut, että hän olisi luopunut ehdokkuudestaan. Meillä suomalaisilla kun tahtoo jäädä levy niin sanotusti pyörimään ettemme itse osaa tehdä johtopäätöstä ja vaihtaa istuvaa presidenttiä, vaikka faktat sen tarpeellisuudesta ovat silmiemme edessä.

En äänestä Niinistöä ja syitä siihen olen jo tuonutkin esille aiemmissa kommenteissani.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset