Hoi toimittajat, olette ihmisiä
Jokaisesta maamme vastuullisesta mediasta on tänään saanut lukea päätoimittajien kannanoton toimittajien oikeusturvasta. Vetoomus on hyvä lukea ja sangen pätevä, mutta se syyllistyy samalla hyvin epätoivottavaan muurien rakentamiseen. Katsonpa asiaa kahdelta kantilta.
Julkista työtä?
Ensinnäkin tervetuloa maan pinnalle. Te toimittajat ette ole julkisen työn tekijöitä. Teette yksityistä työtä yksityiselle yritykselle. Työnne perimmäinen tarkoitus on tuottaa varallisuutta Sanoman, Alman, Ilkan sun muiden omistajille. Yle on vähän outolintu tässä paketissa toki, mutta kuten viime vuosien linjauksista huomataan, heidän suorituskriteerit ovat käytännössä identtiset kaupallisen median kanssa. Te toimittajat ette ole työnne puolesta erityiasemassa. Olette erityisasemassa siksi että olette ihmisiä, jokainen meistä erilainen ja uniikki, kaunis ja kallisarvoinen.
Häirintä on väärin. Se on väärin netissä, se on väärin puhelimessa, kasvotusten, kaikkialla. Tiedän äärimmäisen syvän henkilökohtaisesti miltä se tuntuu. Sitä ei tule pehmoisesti ymmärtää eikä ohittaa olankohautuksella. Se on törkeää, traagista ja aiheuttaa sekä inhimillisiä että taloudellisia vahinkoja. Se on saatava kuriin. Päätoimittajien kertoma ongelma on todellinen eivätkä he sitä liioittele, korkeintaan vähättelevät.
Hypätkää veneeseen
Toivon ja pyydän, että toimittajat eivät lähde rakentamaan tässä itselleen muuria ja lobbaamaan mittatilauslainsäädäntöä. Vainoaminen, kiusaaminen, häiriköinti ja uhkaileminen ovat laaja someajan ongelma jotka kohdistuvat aivan kehen tahansa jonka nimi sattuu syystä tai syyttä päätymään julkisuuteen. Henkilö voi joutua hirveän kiusaamisen kohteeksi vaikka hän ei millään tavoin pyri julkisuuteen, kuten suruksemme olemme oppineet. Toimittajien esiin nostama huoli on aito, mutta se ei ole toimittajien vaan ihmisten ongelma. Toimittajat voivat joko muurata itsensä omaan torniinsa tai ymmärtää mikä mahdollisuus heillä on saada lisää soutajia veneeseen. Siten he voivat vain parantaa mahdollisuuksiaan saada lainsäädäntö vastaamaan tarvetta.
Nyt ei ole aika eristäytyä vaan yhdistyä. Toimittajat, ryhtykää taas lukemaan asiallisia palautteita, keskustelkaa lukijoiden kanssa, jakakaa sanaa ja kerätkää tarinoita. Päätoimittajat, antakaa toimittajillenne aikaa myös viestintään yleisön kanssa. Ja me muut: avatkaamme silmämme, lakatkaamme lukemasta tietojamme someputkesta ja ryhtykäämme kohtelemaan toisia ihmisiä kuten haluaisimme itseämmekin kohdeltavan.
Asiallinen ja ”rohkea” kirjoitus. Kiitos.
Poimin kirjoituksessasi ihan olennaisen kohdan, jota itse haluan painottaa. ” Vainoaminen, kiusaaminen, häiriköinti ja uhkaileminen ovat laaja someajan ongelma jotka kohdistuvat aivan kehen tahansa jonka nimi sattuu syystä tai syyttä päätymään julkisuuteen.”
Olisko niin, että toimittajakunta antaa itse rohkaisun olla hyökkäävä omilla kirjoituksillaan ja uutisoinneillaan? Joskus tulee noin ajatelleeksi lukiessa määrätynlaisia kirjoitteluja. Sanotaan että, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olisikohan samanlaisesta takaisinsoinnuista kyse? Kysehän on lukijoiden omista tulkinnoista kirjoituksia/uutisointeja lukiessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Uutisen on oltava neutraali ja asiallinen – mutta ainakin minun postiluukusta tuleva sanomalehti sisältää myös näkökulmia, taustoittavia artikkeleja, haastatteluja ja kolumneja. Se on todella huono kolumni joka ei ravistele vähän. Pitää uskaltaa ottaa kantaa ja hyväksyä että joku on tästä eri mieltä. Toki pitää osata olla eri mieltä sivistyneesti.
Mielestäni toimittajien tehtävä on herättää tunteita. Kiitän heitä siitä että näin tekevät. Sen voi toki tehdä paremmin tai huonommin ja jälkipyykin voi pestä monella tapaa, mutta yhtä kaikki olen kiitollinen siitä että jokaisen päivän sanomalehti on minulle mysteeri siihen asti kunnes luen sen. Valemediaan on hirveän helppo hypätä kun tietää heti etukäteen mitä sisältö on. Syyllinen on jo päätetty ennalta. Toki joskus tietyt valtamedian toimijatkin kallistuvat turhan lähelle tätä reunaa, mutta onneksi JSN:n piiristä löytyy reilusti medioita mistä valita.
Ja lopulta joku meistä taisi juuri sanoa että toimittajat ovat ihmisiä. Heillä on aina oma näkökulma ja mielipide. Hyvä toimittaja tiedostaa tämän, huono toimittaja ei. Sellaista ei olekaan kuin puolueeton toimittaja. Lähimmäs pääsee toimittaja joka tiedostaa puolueellisuutensa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä teksti, kiitos blogista. Tärkeimpänä: ”Toimittajien esiin nostama huoli on aito, mutta se ei ole toimittajien vaan ihmisten ongelma.”
Toki tuo toimittajan työn julkisuus nyt viittaa lähinnä siihen että työtä tehdään ”julkisuudessa”, kuten tiedät. Vetoomuksessa myös todetaan, että se kohdistuu toimittajien lisäksi ”muihin avoimesti omalla nimellään toimiviin”.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245975-paatoimitt…
Teppo / US
Ilmoita asiaton viesti
Jos ja kun toimittaja kirjoittaisi jutun opjeektiivisesti molemmilta kanteilta katsottuna, niin tuskin tulisi lukijoilta moitteita.
Ilmoita asiaton viesti
Niilo,
niinpä, vrt. :
Tutkivaan journalismiin:
http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/9871…
Ilmoita asiaton viesti
Toimittajien kuulu kärjistää, tutkia ja tehdä erilaisia juttuja, kaikkia tuskin voi miellyttää koskaan, eikä kuulukaan.
Aarnion tapauskaan ei olisi selvinnyt kansalle, jollei sitkeät toimittajat olisi kaivaneet ja tutkineet asiaa.
Kaikkein tyhmintä on viha toimittajia kohtaan, arvostella saa, ja olla eri mieltä, mutta kun lähdetään henkeä uhkaamaan, niin sellaista ei tarvitse kenenkään hyväksyä.
Ilmoita asiaton viesti
Toimittajat ovat aikoinaan tottuneet siihen, että forumi on heidän ja muut ovat maaleja. Muuttuneeseen asiantilaan sopeutuminen on jokseenkin yhtä vaikeaa kuin olisi metsästäjillä, jos hirvet alkaisivat ampua takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä näin?
Aikanaan sanomalehdet olivat puolueellisia ja toimittajat toimivat tiukassa kurissa sen sisällä.
Nykyään sanomalehdet ovat puolueettomia mutta toimittajat saavat olla kovinkin vapaasti millä puolella vaan.
Ilmoita asiaton viesti
Systemaattinen häirintä ja vainoaminen netin kautta on aina väärin. Itsekin tunsin myötätuntoa noita häirittyjä kohtaan, kun lukaisin ensimmäisen kerran heistä. Jutussa kuitenkin kerrottiin hyvin ylimalkaisesti siitä, ketkä oikeasti olivat kiusaajia ja mitä he oikeasti olivat tehneet.
Paremman tekemisen puutteessa tutustuinkin tuohon Härkösen tapaukseen ja totuus kun alkoi paljastua, niin myötätunnon tuntemukset alkoivat karista kyseistä henkilöä kohtaan. Hänen kiusaajansa, kun olivat ylilaudalta, jossa hänestä puhuttiin kaikkea mahdollista roskaa ja joidenka perusteella hän sitten loukkaantui. Moni on yrittänyt kertoa hänelle, ettei trolleja pidä ruokkia ja silti hän esim. postaa twitteriin juttuja suoraan ylilaudalta ja loukkaantuu niistä, sekä vaatii ylilaudan poistamista netistä kokonaan.
https://twitter.com/RebekkaHarkonen/status/9800911…
Jos jonkun äärianalogian johonkin toiseen suuntaan heittäisi, niin se, joka menee kkk-puku päällä käppäilemään Harlemiin ja tulee siellä pahoinpidellyksi, niin ei hirveästi voi tuosta hommasta alunperin syyttää kuin itseään ja tuskin kovinkaan moni tuntisi myötätuntoa kyseistä kaveria kohtaan. Päällimmäisin tunne olisi varmaan myötähäpeä siitä, miten typerä kaveri on.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Härkönen on tehnyt journalismia siinä että hän on tuonut esille näitä kiusaajia ja viestejä. Tuommoinen ”älä sano meille vastaan tai kostamme” linja on harvinaisen ilkeää – siinä ei ole suoraa uhkausta, mutta se menee ihon alle. Mikään ei oikeuta henkilöön menevää herjaamista tällä tasolla.
En tunne tämän nimenomaisen tapauksen taustoja, mutta poimin tästä yleisellä tasolla kaksi näkökulmaa.
1. Ylireagointi. Monet toimittajat ovat ylireagoineet vahvasti vihaviestien myötä ja pienikin kritiikki voi johtaa vastareaktiona ylilyöntiin. Tavallaan inhimillisesti ymmärrettävää, koska pelon vallassa oleva ihminen ajautuu herkästi paranoiaan. Ikävä lopputulos, jonka syy pitäisi korjata ja siksi tämä koko juttu.
2. Muurautuminen. Lieveilmiönä on myös se, että toimittajat eivät nykyään lue tai ainakaan reagoi asialliseen palautteeseen lainkaan. On poltettu ne sillat jota pitkin voisi tulla myös jotain hyvää.
Ilmoita asiaton viesti
Hmm… Luulisi, että sinä olet cosplayaajana ja muutenkin entisenä piraattina tietoinen eri chaneista ja siitä miten ne toimivat.
No mutta kuitenkin… Kyse ei ole ”älä sano meille vastaan tai kostamme”-linjasta, vaan se on enemmänkin jotain sadistisempaa. Jos sitä samalla tavalla yrittäisi kuvailla, niin se menisi jotakuinkin näin.
”Ärsytämme sinua henkisesti ja jos reagoit meidän juttuihin, niin saamme siitä sadistista tyydytystä ja ärsytämme sinua entistä enemmän.”
Juuri tuon takia heille ei pidä antaa huomiota vaan antaa heidän olla. Jos heidät huomioi, niin jutut muuttuvat koko ajan rankemmaksi ja tosiaan jos kohde ottaa kaiken tosissaan, siinä voi olla mielenterveys koetuksella.
Ilmoita asiaton viesti
Totta puhuen olen viettänyt tosi vähän aikaa *chaneissa tai oikeastaan missään verkkomedioissa. Taustalla voi olla se että jo 90-luvulla olin moderoimassa erinäisiä nettimedioita ja tähän pätee se sama että jos pitää makkarasta tai demokratiasta, ei kannata selvittää miten niitä tehdään. Mitä enemmän nettiä tuntee, sitä vähemmän sen suosituimpia palveluita haluaa käyttää.
Mutta olet toki oikeassa arviossasi. Koitin tuossa vähän ehkä oikoa mutkia suoraksi ilmaisussani. Miellän kuitenkin tietyllä tapaa kostotoimenpiteiksi nuo, vaikka toki ns. elämäntapatrollaus voi olla myös totta.
Tästä koko jutusta voisi taluttaa aasiparkaa pitkäänkin keskusteluun siitä mikä vaikutus sananvapauden ilmapiirille on tällä ilmiöllä.
Ilmoita asiaton viesti
Aamulehti julkaisi lyhennelmän yleisönosastolla tänään. Se oli kilttiä. En tosin ole ihan samaa mieltä siitä että he laittoivat sille otsikon ”Jokainen meistä on uniikki”. Ei ihan sitä mitä hain tai kovinkaan kuvaavaa.
Mutta, heillä on toimituksellinen oikeus siihen ja totean vain ystävällisesti että vaikutti vähän oudolta otsikoinnilta. Ja se sujuu ihan hyvin ilman vihapuhetta. Eli toisin sanoen, kiitos Kari Happonen/AL.
Ilmoita asiaton viesti