Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Väärin kritisoitu - antisemitismiä ja uutta historiaa

Alkuun selvennys. En ole Israelin enkä Palestiinan ystävä tai vihollinen. Olen vain jatkuvasti enemmän ihmeissäni mitä ihmettä siellä tapahtuu. Tällä kertaa keskustelunaiheena on jotain mitä kotimaassa toimittajat ja poliitikot joutuvat tiuhaan puimaan, nimittäin herkkähipiäisyys.

Yksi mies ei ole yksi kansa

Israelin euroviisuedustaja mitä ilmeisimmin voitti kilpailun ihan ehdalla taidolla - oikea teos oikeaan aikaan, päivän trendeihin iskien ja ilmeisesti hyvin esitettynä. Eipä hänen musiikkia kait ole haukuttukaan. Vähän enemmän kritiikkiä on kohdannut hänen agendansa joka tuntuu olevan lähellä poliittista sionismia. Sehän sopii mainiosti sotaloordi Netanyahulle, joka on päättänyt kuluttaa loputkin urat levystä puhki pistämällä kaiken viisukritiikin antisemitismin piikkiin. Hollannissa tehtiin väärä pilailubiisi ja Saksassa väärä pilapiirros. Saksan tapaus toki johti pitkän uran tehneen pilapiirtäjän täydelliseen julkiseen häpäisyyn sekä välittömiin potkuihin.

Kukaan vähänkään järkeä omaava ei kiistä Euroopan mustaa historiaa viime vuosisadan alkupuolilta. Ne murhaajat ovat kuitenkin syöneet porkkanaa jo hyvän aikaa, jälkeläisistäkin leijonaosa. Ihan oikeasti, me opimme siitä jotain. Me emme enää elä sitä aikaa. Tämä sukupolvi ei ole syyllinen. On Israelin johdolta ja lobbareilta anteeksiantamattoman ala-arvoista pelata nykyväestöstä syyllistä historian hirmutekoihin. Tänä päivänä Netanyahu on johtava poliitikko siinä missä Sipilä, Trump tai Putin. Hänen on siedettävä rankkaakin kritiikkiä, pilapiirroksia ja huumorilauluja. Ne eivät ole hyökkäys Israelin kansaa tai juutalaisten uskontoa, vaan ainoastaan vastuutonta poliitikkoa ja hänen linjauksiaan vastaan. Netanyahu ei ole yhtä kuin juutalaisuus.

Selkärangan voisi ostaa myös Merkelille ja Saksan lehdistölle. Merkel johtaa liberaalia, kehittyvää ja suvaitsevaa valtiota. Hänellä ei ole tippaakaan tarvetta syyllisyyteen isoisiensä teoista. Hänen ei tule antaa maansa sananvapauden toimia historiaa halventavan vieraan vallan alisteisena. Jatkuvan antautumisen sijaan hänen tulisi julistaa tässäkin kohtaa läntisiä arvoja, niitä jotka sodan raunioille rakennettiin. Hänen pitäisi ylpeästi liputtaa sanan- ja mielipiteenvapautta. Näin toimien hän ottaisi niskalenkin historian pimeydestä. Hänen pitäisi katsoa eteenpäin parempaan huomiseen eikä menneisyyteen. Tällaisenaan Merkel, muutoin fiksuna johtajana, on osa samaa ongelmaa.

Globaali ilmiö

Jos nyt edes tasapainon vuoksi on toki tarpeen muistuttaa ettei monia palestiinalaisiakaan voi moittia huumorintajun käytöstä. Erinäiset Muhammed-pilakuvatapaukset on sielläki nostettu tikun nokkaan ja reilusti on lentänyt ilmaan kaikkea kipinöistä luoteihin. Kyvyttömyys käsittää kritiikkiä organisaatioita ja poliittisia päätöksiä kohtaan sietäisi olevan katoava asennevika, vaan se tuntuu olevan enemmänkin kasvamaan päin, maassa jos toisessakin.

Itsesensuuri on väärä vastaus uhkailevalle valtionpäämiehelle. Se on myös historialle väärin. Nürnbergin oikeudenkäynneissä luettiin 142 syyttävää tuomiota. Toistan luvun, 142. Ei koko Saksan kansa. Miksi siis nyt koko maailman kansa pitäisi lukea syylliseksi? Se ei ole uhrien kunnioitusta vaan törkeää historian väärentämistä. Siihen ei saa sivistysvaltio suostua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (88 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Juutalaisjohtajien pikkumaisuuta ei voi lakata ihmettelemästä. Hitler tappoi miljoonia juutalaisia ja Stalinkin teki varmaan oman osuutensa, niin sitten kun Pertti Salolainen mainitsee ilmeisen faktan, että juutalaisia näkyy joissain tehtävissä paljon, niin siitäkin aletaan itkeä ainakin enemmän kuin Stalinista.
Sama juttu tässä parodiassakin. Toki siinä konfliktissa oli kyse terroristien hyökkäyksestä Israelia vastaan (ainakin ammutuista isoin osa oli terroristijärjestön edustajia), mutta eihän haukku haavaa tee, kun ei kerta israelilaisia edes loukkaantunut. Mitään en olisi tästä parodiasta edes kuullut, ellei olisi ollut niitä pikkumaisia ihmisiä levittämässä tietoa.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Hyvä kirjoitus nimimerkiltä. Israelin politiikan arvostelu ei ole sama asia kuin antisemitismi! Se pitäisi kaikkien tajuta. Tai kyllähän kaikki tietysti tajuavatkin, mutta leimakirvestä on kätevä käyttää oman agendan ajamiseen.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Kiitos - joskin hieman asian sivusta, tämä ei ole nimimerkki. Se nimi mikä oikeassa reunassa lukee, lukee myös passissa ja ajokortissa. Ei hätää, myös US:n päätoimittaja teki tämän virheen ja eväsi aluksi pääsyni blogeihin koska yritin rekisteröityä "tekaistulla nimellä". On vänkää tuntea itsensä erikoiseksi.

Mutta itse asiaan, leimakirves on ehkäpä entistäkin tehokkaampi näin someoikeuden aikana. Nykyään kun yhä harvemmin tarvitsee syytös osoittaa oikeaksi.

Käyttäjän PetriLavonen kuva
Petri Lavonen

Israelissa on länsimainen demokratia eli äänestäjät voivat vaikuttaa israelin ulkopoliittisiin ja turvallisuusasioihin. Ihmiset ovat Israelissa suomen tapaan kuitenkin hyvinkin jakautuneita mielipiteissään. Vastapuolella on kuitenkin hamas joka on luokiteltu terroristijärjestöksi ja pitänee otta huomioon että juuri hamas joka on antisemitisminen, Iranin myötä haluaa kuitenkin ajaa koko juutalais kansan lähi- idästä ihan vääräuskoisuuden takia. Hamasin elinehto on sota, anarkismi ja propaganda Israelia vastaan, siksi israelin on ollut pakko valita agressiivinen politiikka huolimatta jakautuneista poliittisista mielipiteistä. Myös on huomioitava että palestiinan edellisen kansannousun, intifadan aikaan palestiinassa käytiin myös sisällissota Abbasin puolueen ja Hamasin kanssa koska kansa kyllästyi sotimaan ja vihanpitoon Israelin kanssa. Abbas epäonnistui tässä. Tähän konfliktiin on ainoa ratkaisu köyhyyden ja hamasin poistaminen palestiinasta koska hamas käyttää juuri epätoivoisia köyhiä terrorismi agendaansa. Yrittäkää edes jollain tasolla ymmärtää miksi jotkut asiat ovat niinkuiin ne ovat?

Juha Hämäläinen

Olet nyt hakoteillä. Lähes kaikki Saksan sotarikolliset jäivät rankaisematta.

Kymmenet tuhannet raakuuksiin syyllistyneet SS-miehet laskettiin pakenemaan Amerikkoihin ja Lähi-itään. Tuhannet kriminaalit palkattiin länsivaltojen palvelukseen. Erityisesti USA ei vähääkään välittänyt siirtolaisnatsien taustoista.

Nurnbergin oikeus oli teatteri. Sen jäljiltä tuomittujen määrä oli pisara Saksan sotarikollisista. Pelkästään keskitysleirejä oli tuhansia ja niissä kymmeniä tuhansia sadisteja tehtävissä, joihin he itse hakeutuivat. Kukaan ei heitä niihin pakottanut. Vain muutama näistä ihmisraakalaisista sai jonkin tuomion.

Wehrmacht eli tavallinen Saksan puolustusvoima osallistui myös siviilien murhaamisiin eikä vain SS ja Gestapo.

Saksan valtion virkakoneisto suojeli entisisiä sotarikollisia järjestelmällisesti aina 80-luvulle asti. Usein jo muutenkin lyhyitä tuomioita keskeytettiin lyhyen istumisen jälkeen. Sama koneisto ei laittanut rikkaa ristiin palauttaakseen juutalaisille heiltä varastettua omaisuutta. Ja sama virkakoneisto huolehti, että natsirikollisten perheet saivat rikollisen eläkkeen.

Käsityksesi Saksasta 1945 jälkeen on täysin vääristynyt. Ei Saksa ole koskaan oikeasti katunut tekojaan. Edes sitä eivät saksalaiset myönnä, että koko kansa oli osa rikosta. He kaikki lähtivät hyökkäyssotaan, joka on vakava rikos sinällään ilman siviilien ja juutalaistenkin teurastusta.

Merkelillä ja nykypäivän sakuilla on hävettävää sukupolviksi eteenpäin kunnes he oikeasti myöntävät maan ja kansan yhteiset jakamattomat synnit. Tätä ei vielä tapahtunut.

Opit tämän asumalla Saksassa tarpeeksi pitkään ja tutustumalla maan henkeen ja sen ajatteluun natsiajoista. Se ei selviä mediaa lukemalla.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Juha, en kiistä kokemuksiasi ja havaintojasi tietenkään. On hyvin mahdollista että me molemmat olemme oikeassa ja olemme tehneet kumpikin havaintojamme. Nimittäin minullakin on aika paljon perheen lähipiiriä Saksasta ja olen viettänyt melkoisen pitkiä aikoja lapsuudesta ja nuoruudesta ensin Länsi-Berliinissä, sitten yhdistymisen jälkeen enemmän. Olen asunut Saksassa ja tutustunut saksalaisiin, mutta epäilemättä heitä on moneen junaan toki. Olet ehkäpä nähnyt eri väkeä. Kokemukseni mukaan syyllisyys kalvaa aika monia, pitkälti koska kouluissa opetetaan saksalaisille heidän olevan syyllisiä. Nimenomaan olevan, ei olleen. Tätä opetetaan tänäkin päivänä.

Isäni oli töissä Saksassa 60-luvulla. Olen kuullut sieltäkin paljon. Vaikkakin arjessa korostetun draaman määrä on pienempi nyt, syyllisyyden ilmentymässä on paljon samanlaisuutta yli puolen vuosisadan ajan.

Siitä olet kiistatta oikeassa että moni natsirikollinen pakeni. Vaan vaikka olisi tuomittu vaikkapa satakertainen määrä väkeä Nürnbergissä, se olisi silti sangen pieni osa väestöä.

Mutta vaikka Saksassa olisi merkittäväkin ryhmä väkeä joka ei ole katunut tarpeeksi (millä mittarilla?), vaikka he olisivat enemmistö, entä sitten? Eivät he murhanneet ensimmäistäkään juutalaista tai homoseksuaalia tai ketään muutakaan. Miksi heidän pitäisi katua tekoja jota he eivät ole tehneet tai jota he eivät olisi voineet estää, kun ne tapahtuivat ennen heidän syntymää?

Ja vaikka nykyinen sukupolvi pyytäisi anteeksi edellisten sukupolvien tekoa, poistaako se tarpeen puolustaa sanan- ja mielipiteenvapautta - nekin Hitlerin hirmuvallan uhreja.

Juha Hämäläinen

#5. Kaikki teemme eri havaintoja tietenkin. Oma havaintoni on se, että sodan käynyt sukupolvi ja vähän nuoremmatkin edelleen yrittävät puolustella Saksan hyökkäyssotaa. Tarina on muuttunut vuosikymmenten mittaan usein sellaiseksi, että Adolfin tarkoitus oli vain puolustaa läntisiä arvoja ja tuhota kommunistien Venäjä.

Hyvin iäkkäät ovat monet sitä mieltä, että juutalaisvihalle oli hyvät perusteet. Ja melkein kaikki väittävät, etteivät tienneet mitään tuhoamisleireistä. No se on kyllä emävalhe. Pelkästään Münchenin naapurissa olleesta Dachaun leiristä tiedettiin jo sen perustamisvuonna 1933. Paljon paikallisia kävi leirillä töissä ja näki päivittäin mitä siellä tehtiin natsien vastustajille. Leirillä tapettiin noin 33.000 ihmistä. Leiri oli murhien määrässä pienehkö lopultakin.

Lisäksi jo ennen sotaa alettiin tappamaan erilaisia vajakkeja. Heitä murhattiin tasoa 100.000. Miten tällainen voisi jäädä huomaamatta? Ei se jäänytkään. Asia ei vain useimpia mihinkään liikuttanut.

Tämä saksalaisten yhteinen syyllisyys ilmenee juuri näissä loputtomissa valheissa ja asioiden selittelyssä muuksi mitä ne olivat. Se on merkki periytyvästä syyllisyydestä eikä syyllisyystaakasta myös niiden osalta, jotka eivät sotaa edes nähneet omin silmin.

Saat olla eri mieltä. Edellinen on minun kokemukseni asiasta. En olisi halunnut huomata, että näin oli.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #6

On totta että Saksassa on jonkin verran detaljeista vääntöä, mikäli oli alkusysäys, missä murhattiin miljoona ihmistä ja missä kaksi, mutta kun zoomaa ulospäin, en näe isoa eroa.

Se on toki oma kiintoisa psykologian puolelle menevä konsepti siitä miten ihmiset eivät herkästikään näe nenänsä edessä tapahtuvaa. Siinä on monenlaista harhakuvaa, itsesuggestiota ja muuta. Moni hirmutekoihin päätynyt diktatuuri on ilmentänyt tätä.

Olen silti sitä mieltä että nykysukupolvi ei ole syyllinen tai vastuussa. Vaikka nykyisestä sukupolvesta 100% vihaisi juutalaisia, juutalaiset itse mukaanlukien, se ei tekisi heistä vastuullisia. Se tosin tekisi heistä antisemitistejä.

Netanyahun kritisointi ei sen sijaan tee ihmisestä antisemitistiä. Se tekee hänestä ihmisen jolla on mielipide. Huhujen mukaan moisia ihmisiä on maailmalla yksi jos toinenkin.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #10

#10. Netanyahu onkin aika veitikka. Jos hänellä ja edeltäjillään olisi ollut vapaat kädet, he olisivat teurastaneet koko lähiympäristön maat. USA on pitänyt hieman käsijarrusta onneksi. Siionistit eivät muuta pelkää kuin USAn tuen menetystä.

Siionistien rasismia saa tietenkin arvostella vapaasti. Se ei todellakaan ole antisemitismiä. Meillä heikosti uutisoidaan Israelin juutalaisesta oppositiosta, joka on jyrkästi tuominnut maan johdon palestiinalaisalueiden siirtokunnat.

Totuus on, että viimeistään kuuden päivän sodan jälkeen ei Israelin johto ole vakavissaan edes harkinnut kahden valtion olemassaoloa ns Palestiinan alueella.

On ikävää, etteivät palestiinalaiset tätä ymmärrä. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta palata aiemman sukupolvensa maille Israelissa muuta kuin siirtolaisina, jotka tunnustavat Israelin valtion ja luopuen muista vaatimuksistaan. Ei ole näkyvissä mitään voimaa, joka tilanteen muuksi muuttaisi.

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #21

"Totuus on, että viimeistään kuuden päivän sodan jälkeen ei Israelin johto ole vakavissaan edes harkinnut kahden valtion olemassaoloa ns Palestiinan alueella."

Miten on sitten mahdollista, että palestiinalaisille on tarjottu sitä omaa valtiota useita kertoja 1967 jälkeen? Heille ei vain ole se kelvannut.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #43

Yksityiskohtiin se on kaatunut eikä periaatteelliseen kieltäytymiseen. Ei ole esimerkiksi kovin vakuuttavaa, jos neuvotteluosapuoli kieltäytyy luovuttamasta karttaa esitetyistä aluevaihdoista toiselle osapuolelle.
https://www.timesofisrael.com/abbas-admits-he-reje...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #45

Voimme kaivaa pohjatonta suota siitä kenen syytä mikäkin on ollut ja miksi mikäkin vaihe on epäonnistunut.

Jos Israelin seutuvilla on yksi luonnonvara mikä ei lopu kesken, se on syylliset. Joka asiaan löytyy kyllä syyllinen joka puolelta kenttää.

Nöyryydestä sen sijaan on huutava pula.

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #47

Ei tarvitse etsiä syyllisiä, mutta... jos palestiinalaiset laskevat aseensa niin huomenna on rauha. Jos juutalaiset laskevat aseensa niin huomenna alkaa uusi holokausti.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #47

Provokaattoreistakaan ei pulaa ole kummallakaan puolella.
https://www.jpost.com/Israel-News/Controversial-Jl...

Myös uskallus on "vähäinen luonnonvara".

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #45

Höpöhöpö. Aina kun rauha on näyttänyt mahdolliselta niin arabit ovat kaataneet neuvottelut milloin mihinkin kuriositeettiin vedoten.

Olmertin rauhantarjouksesta kiertää netissä kartta, jonka hän on käsin hahmotellut ja samaa näytetty Abbasille. Ikävä kyllä kieltäytyminen tarkoitti sitä, ettei Israel enää tule luopumaan Jerusalemista ja sementoi nyt suvereeniteettinsa kaupungin molemmilla puolilla.

Onngelma on se, etteivät palestiinalaiset halua Lahden valtion ratkaisua, vaikka lännessä haluttaisiin sitä kuinka paljon. Muuten siihen olisivat jo suostuneet. Nyt ei enää israelissakaan uskota kahden valtion malliin kun rauhantarjouksksta ja vetäytymistä on tullut niskaan vain raketteja ja terroria.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #51

Luottamus neuvotteluosapuolten kesken ei ole kuriositeetti.

"Suvereniteetin sementointi" puolestaan todennäköisesti vetää aina vain enemmän ja enemmän Israelin mainetta lokaan.
https://www.ejiltalk.org/prolonged-occupation-or-i...

Jos epäilet palestiinalaisten halua kahden valtion malliin, yhtä lailla voidaan epäillä Israelin motiiveja.
https://www.timesofisrael.com/israel-is-merely-pay...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #52

Kuten kirjoitin palestiinalaiset ovat reagoineet rauhantarjouksiin raketeilla ja terrorilla. En ihmettele, että kahden valtion malli on menettänyt kannatuksensa myös Israelissa kun rauhaa ei sillä ole saatu. Rauhankumppaniksi ei palestiinalaisista ollut, joten Israel tekee yksipuolisia ratkaisuja.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #55

Sitten Israel myös hyväksyy kansainvälisen maineensa tahriintumisen, jolloin on turha aina inistä väärinkohtelusta.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #57

Ei Israelin maineessa ole mitään vikaa muuta kuin sen vastustajien ja antisemiittien joukossa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #59

Niinhän se on, että asia-argumenttien loppuessa aletaan käyttää antisemitismi- ym. verukkeita.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #6

Dachaussa muutaman kerran käyneenä en voi olla ihastelematta saksalaista käytännön insinööritaitoa; hirttokoukut on sijoitettu kätevästi krematorion kattoon, joten hirtetty vanki voitiin heilauttaa kätevästi suoraan polttouuniin ilman ylimääräisiä työvaiheita.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #14

#14. Vai olet Dachaun kävijä myös kuten minä. Kun joskus työelämä Münchenissä masensi, menin Dachaun leirille piristämään itseäni ja luomaan uskoani ihmiskuntaan. Leirin kahvilassa on hyviä ruokia, kannattaa syödä ennen leiriin astumista kuitenkin.

Saksalaisten ihan pientä katumusta osoittaa, ettei museoleirin käynti maksa mitään. Kyllähän joka kävijältä ainakin 10€ saisi helpostikin. On se kova paikka sakulle pidättäytyä veloittamasta käynnistä.

Sen sijaan leirin matkamuistomyymälässä kassakone laulaa, kun ympäri maailmaa tulevat turistit ostavat kasapäittäin natsivideoita ja -kirjoja, joita riittää.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto Vastaus kommenttiin #6

#6 ”Hyvin iäkkäät ovat monet sitä mieltä, että juutalaisvihalle oli hyvät perusteet.”
Juutalaiset olivat käsitykseni mukaan hyvin assimiloituneet saksalaiseen yhteiskuntaan. Eivät he tyrkyttäneet uskontoaan – Eurooppa, Saksa mukaan lukien omi vapaaehtoisesti heidän uskomusjärjestelmänsä – ja arvojaan koko kansalle, eivätkä he vaatineet kunnioittamaan kulttuuriaan, puhumattakaan, että olisivat olleet vaihtamassa yhteiskuntajärjestelmää ja suoranaisesti pyrkimässä miehittämään maata haittamahanmuutolla ja hallitsemattomalla lisääntymisellä. Juutalaiset antoivat Saksalle työpanoksensa suutarista pankinjohtajaan. Mitähän hyviä perusteita heidän vihaamiselle mahtoi olla? Jos tällaiselle kansanosalle löytyy perusteltua vihaa, mitä onkaan odotettavissa tulevaisuudessa?

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #34

#34 vihalle on harvoin perusteita, kovin usein tekosyitä.

Homma tiivistyy ehkäpä sanoihin "ei ole vierasta vierastaa vierasta". Ihmisen geeneihin on istutettu ajatus siitä että erilaista pitää pelätä. Tarvitaan jokusen verran parempaa yhteiskuntaa ja sen päälle tuhatkunta sukupolvea evoluutiota että tämä voi muuttua. Juutalaiset tekevät joitain asioita eri tavalla ja se riittää perinteisesti vihanpitoon. Uskonnollisuus on vain katalyytti. Kateus käy sekin hyväksi tekosyyksi.

Se on totta että juutalaiset eivät ole hanakoita käännyttäjiä. Sinänsä mainio piirre. Mielestäni uskontoa ei voi ostaa kaupan hyllyltä tai helppoheikiltä, vaan se pitää löytää. Siten uskonnon aggressiivinen markkinointi on nähdäkseni katastrofaalisen typerää.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #34

On pantava merkille että myös nykyinen laitaoikeisto herjaa tunnollisia ja kunnollisia ja nostaa johtajiksi vähemmän kunnollisia ja tunnollisia.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #36

Ehdotan avainsanan olevan "laita" ja vähemmän merkitsevä detalji on "oikeisto"

Laitaoikeisto, laitavasemmisto, laitasitä, laitatätä. Kun on kaasu pohjassa ja silmät kiinni, ei auton värillä ole väliä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #39

Juu on totta että laitaoikeisto on omaksunut paljon laitavasemmistolta. Vihan kylvämisenkunnollisia ja tunnollisia keskiluokkasia ihmisiä tyyppiä virkamiehet kohtaan.
Ja perinne nostaa rikollisia esikuviksi taas on äärikeskustalainen.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ja USA:n vei kuuhun Von Braun - sotarikollinen, jonka tehtaissa 20000 orjaa kuoli - USA:n sankari. Julmia ihmiskokeita tehneitä lääkäreitä jätettiin rankaisematta, kun he astuivat jenkkien palvelukseen. USA oli juonessa mukana, kuten NL aina väitti.

Juha Hämäläinen

#7. Juuri tämä on masentavaa, koska olisi mukavampi uskoa jenkkien korkeaan moraaliin ja arvoihin, mutta se ei ole mahdollista faktojen edessä.

Pakko lisätä, että tuhannet japanilaiset raakalaiset vapautettiin myös USAn toimesta kaikista syytteistä koskien Kiinassa tehtyjä äärimmäisen julmia ihmiskokeita Unit 731:ksi nimetyssä laitoksessa, jossa työskenteli noin 3600 japanilaista Mengeleä vuosina 1937-45.

Uhrien määrää ei tiedä kukaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #8

Suomessa aikanaan vaikuttanut seurapiirilääkäri teki myös kokeita keskitysleirissä, kukaan ei siihen puuttunut.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kommentoija Roponen on varmaan oikeassa USA:n tekosten suhteen, siis että huippunatsit kelpasivat teknologian kehittämistöihin. Vaan samahan se oli Neuvostoliitossakin.
Molempien puolien pahat puheet toisistaan olivat totta?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #9

No joo - NL:ssa ei saksalaisia spesialisteja kuitenkaan kohdeltu silkkihansikkain, vaan heidät vangittiin, ja laitettiin töihin - lähinnä karsinoihin (Шарашка), joista Solzhenitsynin Ensimmäinen Piiri kertoo. Noin kymmenen vuoden kuluttua sitten takaisin Saksaan.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #11

No kuka sitten kehitti NL:n ydinpommin. Älä vain sano, että russkitiedemiehet omista lähtökohdistaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #20

Lev Landau kehitti fissiopommin, hän sai koko ajan tiedustelutietoa USA:n projektista - Stalin käski kopioida toimivat ratkaisut, ei ideoida - Saharov veikin sitten NL:n fuusiopommin kehittelyssä väliaikisesti jenkkien ohi v. 1953. Saksalaisilla ei ollut asiaan mitään osuutta.

Emme tiedä, miten ilman agentteja olisi homma sujunut.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula Vastaus kommenttiin #24

Oli siinä saksanjuutalainen NL:n agentti Klaus Fuchs heti Englannista lähtien ja myös silloinen johtaja Rufolf Peierls, jonka oikea käsi Fuchs oli, oli saksanjuutalainen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Klaus_Fuchs

https://en.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Peierls

Peierls oli muuten ensialkuun hakenut tutkan eikä atomipommin kehitysprojektiin, jota USA:ssa ja sittemmin yhteisesti länisliittoutuneilla johti muuan tohtori John G. Trump, Donald Johnin setä ja ihanne.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/08/donald...

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Tuo oli pyhäkouluhommaa siihen nähden miten japanilaiset ja heistä yli kaiken maailmanhistrorian pahin kansanmurhaaja Hirohito jäivät tuomistematta. USA teki heidän kanssaan diilin atomipommien rankaisemattomuudesta.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/pahimm...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Japani onkin persujen esikuva.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Tässä on moni oikeassa että sodan voittajat Lännessä ja Idässä oikoivat mutkia suoraksi siinä kohtaa kun oli saavutettavana strategista etua. Maailman lakihan se on, pääseehän sitä rikollinenkin joskus oikeudessa vähällä jos käräyttää vielä isomman rikollisen.

Vaan eipä USA:nkaan nykyinen sukupolvi ole syyllistynyt juutalaisten kansanmurhaan. Erinäisiin muihin sikailuihin sen sijaan...

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Neuvostoliittolaiset olivat aluksi täysin vastaan Nürnbergin oikeudenkäyntejä. Venäläiset halusivat, että kaikki natseiksi osoittautuvat ammuttaisiin tai hirtettäisiin tavattaessa. Nürnbergin näytösoikeudenkäyntien sijasta tämä olisi ollutkin parempi vaihtoehto. Myös useampi olisi saanut ansaitsemansa rangaistuksen.

Ei Saksan kansa Nürnbergistä mitään oppinut. Saksalaiset ovat aikojen saatossa katuneet vain sitä, että eivät voittaneet sotaa.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

#8
En ala puolustelemaan enkä syyttelemään jenkkien toimia toisen maailmansodan jälkeen mutta on muistettava, että toisen maailmansodan jälkeen välittömästi alkoi kylmäsota "vapaan lännen" ja kommunistisen blokin kesken. Kumpikin puoli otti palvelukseensa kaikki saksalaisten mahdollisen sotatekniikan asiantuntijat.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Miksi keskustelu Israelin kritisoimisen vaikeudesta kääntyi taas kerran pahojen saksalaisten tekojen märehtimiseen?

1900-luvulla kirjoitettiin synkkiä lukuja ihmiskunnan historiaan, mutta mitkään saksalaisten, venäläisten, japanilaisten, jenkkien tai suomalaisten teot eivät voi olla 'vapaudut kaikesta kritiikistä'-kortti juutalaisille.

Todettakoon vielä, että kunnioitan Israelia ja juutalaisten saavutuksia maansa rakentamisessa, hyväksyn Israelin olemassaolon oikeutuksen ja suren väkivallan uhreja 'turvamuurin' KUMMALLAKIN puolella.

Viimeinen kohta kokemukseni mukaan tekee minusta 'palefanin' ja antisemiitin. Surullista kyllä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Jos minä kritisoin saksalaisia ja Liittoutuneiden toimia sodan jälkeen, olenko sillä antanut Israelille carte blanchen toimia haluamallaan tavalla? Omasta mielestäni en.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Pitää katsoa asialinjalla faktapohjalla.

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/eu-...

" EU-Puola ”kriminalisoi lailla” puolalaisten roolin esiintuomisen holokaustissa…

Puolan hallitus on perjantaina säätänyt ”lain”, jolla ”kriminalisoidaan” Puolan, käytännössä Puollan kansaa alussa Liittoutuneiden piirissä edustamaan valitun Armia Krajowan (Valtakunnanarmeijan) rolli holocaustin toteuttamisessa.

Kun EU ensin sepittää vääriä ja järjettömiä olemattomia ”kansamurhia”, se samalla alkaa ”kriminalisoida” oikeita….

[While EU fabricates non-existing, nonsense ”genocides”, it tries in the same time to ”criminalize” recognition of real such…]

Puola menetti II maailmansodan aikana, saksalaismiehityksessä kansallisten rajojen mukaan laskettuna 4 miljoonaa ja Suur-Puolan rajojen mukaan 5.6 miljoonaa alamaistaan kansanmur- han ja sodan uhrina. Näistä 3 miljoonaa oli juutalaisia. Neljännesmiljoona oli puolalaisia taiste- lijoita Puolan lipun alla. Puolalaisia siviilejä oli ehkä sen varran kuin taistelijoitakin. Loput olivat vähemmistökansallisuuksien ja -uskontojen murhattuja edustajia.

Country - Military Deaths - Total Civilian and Military Deaths

Poland …………240,000 ……………....5,600,000 (vuoden 1938 hallitsemallaan, alueella, 4,000,000 nykyisen itärajan ja silloisen länsirajan välisssä).

…. (see discussiion)

Puola on pitänyt yllä suunnataonta melua ja pauhua Katynissa ammutuista Puolan armeijan upsereista ja muista silmäätekevistä, joita on todistettavasti ammuttiin tuota lajia 1440: heistä on siellä muistolaatat. Muut Göebbelsinkin löytmistä 4420 ruumiistakin olivat muita, ehkä jotkut puolalaisiakin.

https://www.haaretz.com/world-news/europe/.premium...
German and Polish police, Poland, 1943. Yulia Krasnodembsky, from ’Hunt for the Jews.’
’Orgy of Murder’: The Poles Who ’Hunted’ Jews and Turned Them Over to the Nazis

More than 200,000 Jews were killed, directly or indirectly, by Poles in World War II, says historian Jan Grabowski, who studied the brutal persecution of the victims. His conclusion: There were no bystanders in the Holocaust.
By Ofer Aderet

https://www.haaretz.com/israel-news/.premium-polis...

... "

Israel on kuitenkin pistänyt pystyyn littoman miehityksen ja apartheid-järjestelmän, josta sen on luovuttava.

Israelin viisuesiintyjä oli taitava ammatissaan beatboxaajana, mutta muita avuja esityksellä ei sitten juuri ollutkaan.

AntiSIONISMI ei ole antiSEMITISMIÄ ainkaan välttämättä.

PS: Kansamurhia on yritetty pistää osaltaan myös etnisten liettualaisten piikkiin erityisesti Vilnassa, jossa suurin osa Liettuan juutalaismurhista (n. 200000) tehtiin, mutta liettuankieliset etniset liettualaiset oli Puolan vallan toimesta karkoteetu Vilnasta (joka menetti saksalaismiehi- tyksen aikana 2/3 aukkaistaan) ja sen alueelta ns. tynkä-Liettuaan, jonka valiaikainen pääkaupunki oli Kaunas. Ne olivat Armia Krajowan, Liettun vihollisen tekoja nekin saksalaisten ohella.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Valtiota nimeltä Palestiina ei ole koskaan ollut olemassa, eikä tod.näk. koskaan tule olemaan. Alue oli osa Ottomaanien valtakuntaa, joka I maailmansodan jälkeen tuli Iso-Britannian protektoraatiksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_State...

Aikojen kuluessa arabit olivat onnistuneet tuhoamaan uudistuvan puukasvun ja vehreyden; muuttaneet alueen hiekkaerämaaksi. Olen käynyt Israelissa useita kertoja ja ihaillut juutalaisten tarmoa ja kykyä muuttaa aavikko hedelmälliseksi maaperäksi.

Se vielä puuttuisi, että arabeille annetaan toinen tilaisuus.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Tästä voinee lukea rivien välistä että kannatat yhden valtion mallia alueelle. Minulle sinänsä sama mikä malli on, kunhan olisi sellainen malli että tänne ei virtaa pakolaisia tai turvapaikanhakijoita ja sinne ei virtaa jatkuvasti meiltä rahaa vastineetta.

Ja kritisoin valtionjohtajia kahta ... vai viittäkö puolen sitä kenttää jotka ylläpitävät tätä farssia meidän piikkiin.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Nyt on sekä Plestiinan juutalaisvaltio eli Israel että Palestiinn arabivaltio.

Valtion ei tarvitse välttämättä olla itsenäinen ollakseen valtio. Esimerkiksi Puertorico on USA alusmaa eikä osavaltio. Se on äänestänyt sekä osavaltioasemaa että täyttä itsenäisyyttä vastaan. SEn vltionpäämies on USA:n presidentti.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/09/yk-n-y...

" YK:n Yleiskokous päätti 29.11. 1947 samalla päätöslauselmalla PL 181 sekä Palestiinan arabivaltion että Israelin olemassaolosta

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on luovuttanut 23.09 Palestiinan arabivaltion jäsenyyshakemuksen YK:n pääsihteerille Ban Ki-Moonille.

Palestiinan juutalaisvaltio Israel ja Palestiinan arabivaltio ovat kaksi eri valtiota, jotka on perustettu juridisesti samalla YK:n Yleiskokouksen päätöslauselmalla PL 181 (GAR, General Assembly Resolution). 181, 29.11.47), joka on edelleen voimassa, eikä sitä voi kumota muu instanssi kuin YK:n Yleiskokous itse.

http://en.wikisource.org/wiki/United_Nations_Gener...

Jakolinja ei ole ehdoton, vaan siihen rajoittuvilla kunnilla oli (ja on) mahdollisuus sisällään päättää, kumpaan valtioon haluavat kuulua. Vuoden 1947 kartan alueet Gazasta etelään Punaisen meren rannalla ja Haifasta pohjoiseen Libanon rajaa vasten ovat beduiinialueita, jotka ovat kuuluneet mielestään omalla päätöksellään Israeliin. Sielläkin on kyllä viime aikoina ilmennyt rotusorto-ongelmia.

Vaikka päätöslauselmassa on määräaikoja mm.oman hallinnon organisoimiseksi ja man- daattorinoikeuksien luovuttamiseksi ja sen joukkojen poistamiseksi alueelta, siinä ei ole mitään peruutuspykäliä itse valtiojaon suhteen, eivätkä kaikki mandaattorinkaan vastuut ja velvollisuudet välttämättä lakkaa edes sen joukkojen poistamiseen, jos tehtävä ei ole loppuun suoritettu.

Toukokuun puolessavälissä 1948 arabimaat estivät mandaattori Englannin johdolla, jonka siirtomaa Egypti yhä oli, Israelia kaappaamasta Palestiinan arabivaltion aluetta, ja saivat sen pysymään omalla alueellaan (suunnattomasta kansainvälisestä propagandajyräämi- sestä huolimatta, jossa PALESTIINAN ARABIVALTIONKIN ALUE ESITETTIIN MUKA ISRAELIN ALUEEN OSANA, ja valhe päätyi mm. suomalaisiin koulukirjoihin ja on siellä vieläkin...

Arabimaat eivät kuitenkaan itsekään järjestäneet alueelle PAV:n omaa hallintoa, ilmeisesti koska pelkäsivät sen heikentävän puolustusta Israelin valtaushanketta vastaan. Gazan kaupunginvaltuusto julisti Englannin mandaattikauden virallisesti päättyessä 1.10.1948 Pa- lestiinan arabivaltion myös itsenäiseksi ja itsensä sen hallitukseksi ilmeisestikin miehittäjän Egyptin siirtomaahallituksen suostumuksella, mutta tämä ei saanut emämaa Englannin hy- väksyntää, eivätkä sitä tuolloisten diplomaattisten sääntöjen mukaan myöskään tunnusta- neet muut valtiot, koska se olisi ollut "vihamielinen toimi Englantia vastaan".

Palestiinan arabivaltio on ollut samalla tavalla olemassa vieraan vallan miehityksen alla kuin Etelä-Afrikan ensin laillisesti mutta sitten YK:n mandaatin peruutuspäätöksen jälkeen laittomasti miehittämä Namibia,jota edusti kansainvälisesti YK:n päätöksellä vapautusliike SWAPO, tai Indonesian miehittämä Itä-Timor ja Marokon miehittämä Länsi-Sahara. Tämä tulkinta on ollut myös ICJ-YK-tuomioistuimen tulkinta mm. kiistassa Israelin palestiinalaisalueiden ympärille pystyttämästä apartheidaidasta.

http://www.asil.org/insigh141.cfm

Paitsi että YK on päättänyt Palestiinan arabivaltion juridisesta olemassaolosta, se on myös vahvistanut alueen silloisen Kansainliiton ”kaikkivaltiaan” mandaattorin Englannin päätök- sen erityisen Palestiinan arabikansan (Palestinian Arab People) olemassaolosta Palestii- nan juutalaiskansa(kunna)n (Balfourin julistus: the Jewish People in Palestine) ohella, ja PL 181:ssä määritellään Palestiinan arabikansakunta (Palestinian Arabic Nation), joka tarkoit- taa kaikkia Palestiinassa asuvia arabeja, etnisiä palestiinalaisia ja muita, joilla siis on myös oikeus Palestiinan arabivaltion kansalaisuuteen (kuten pakolaisjuutalaisilla eri maista on YK:n vaatimuksesta oikeus Israelin kansalaisuuteen). YK:n Peruskirjan mukaan kansojen saavuttamia itsehallintoetuja ei saa heikentää ilman näiden omaa päätöstä esimerkiksi valtioiden rajojen siirtojen yhteydessä (vrt. Abhasia, Etelä-Ossetia, Kosovo).

http://anthonydamato.law.northwestern.edu/Adobefil...

Yleiskokous on YK:n korkein päättävä elin, jonka päätökauselmat (GAR) ovat sitovia mm. alemmille YK-elimille, kuten Turvallisuusneuvostolle ja sihteeristölle, samoin YK:n asettamille kv. tuomioistuimille.

Juha Hämäläinen

#26. Tämä on hyvä vastaus niille, joilla on vain mielipide esittää Israelin synnystä ja Palestiinasta.

Juha Hämäläinen

#23. Jollei ollut Palestiinaa valtiona ei sen paremmin ollut Israelia.

Palestiina on ikivanha nimi alueelle, jolla viimeiset 2000 vuotta asui nykyisiä muslimeita ja heidän edeltäjiään. Israel perustettiin alueelle väkivalloin ja kieroudella. Tähän saatiin brittien tuki, kun juutalaiset auttoivat brittejä saamaan jenkit osallistumaan sotaan Euroopassa ja torjumaan saksalaiset. Vastapalvelus oli brittien tuki juutalaisvaltion perustamiselle. Tämä on historiallinen fakta. Alueen pääväestö palestiinalaiset saivat väistyä.

Käsityksesi siionistien oikeutuksesta maahan on kyllä vahvasti kieroontunut. Oikeus ei synny siitä miten on valloituksem jälkeen maata kehittänyt.

Juutalaisvaltio olisi pitänyt perustaa Saksaan luovuttamalla vaikka Baijerin osavaltio juutalaisille. Se olisi ollut oikeudenmukainen ratkaisu. Mutta tästä ei ollut puhettakaan. Lisäksi juutalaiset vetosivat itse keksimäänsä ja kirjoittamaansa taruun Luvatusta maasta. Eihän koko jutussa ole mitään järkeä noin fiksusti ajatellen.

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

Islamia ei ole ollut olemassa 2000 vuotta, joten myöskään Palestiinassa ei ole voinut asua muslimeja 2000 vuotta. Juutalaisten historia Palestiinassa on ainakin 3000 vuotta vanhaa. Palestiinalaiset ovat olleet palestiinalaisia 1960-luvulta alkaen. Historian valossa juutalaisilla on ylivoimaisesti parempi vaade alueeseen.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #53

Historia ei tässä suhteessa ole niin yksioikoinen kuin Mikkola esittää. Palestiinan arabiväestö on kuitenkin yli tuhatvuotinen ilmiö ja lisäksi miehitetyt Länsiranta ja Gaza olivat sekä vuonna 1949 että 1969 lähes sataprosenttisesti juuri arabien asuttamia. Israel ei ole voinut miehityksellään parantaa asemiaan näillä alueilla, koska kansainvälisessä oikeudessa ei enää hyväksytä voimankäytöllä aikaansaatuja rajamuutoksia.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #56

Palestiinassa on toki asunut arabiväestöä pitkäänkin, mutta palestiinalainen identiteetti on paljon tuoreempaa perua ja sen synnyn voi oikeastaan suoraan liittää Israelin vastustamiseen. Siltikin juutalaiset ovat ylivoimaisesti pisimpään alueella asunut kansa. Se on totuus. Olen pahoillani jos se ei miellytä.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #58

Kyllähän se "miellyttää" sikäli kuin pysyvät kansainvälisesti hyväksyttyjen rajojensa sisäpuolella.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #61

Edellinen kansainvälisesti tunnustettu raja oli Palestiinan mandaatti. Tulevat rajat on sovittu päätettäväksi osapuolten välisissä neuvotteluissa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #69

Viimeiset kansainväliset linjaukset ovat vuoden 1949 sopimusten mukaiset aselepolinjat, joiden ulkopuolelle Israelilla ei ole parempaa oikeutta vuoden 1967 miehityksen perusteella. Osapuolten neuvotteluiden perusteella näitä linjoja voidaan muuttaa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #70

Tällä hetkellä tärkein länsirantaa käsittelevä sopimus on Oslon sopimus, vaikka palestiinalaisten riehumisen vuoksi sekin menettää kokoajan merkitystään. Länsirannan hallinta on kuitenkin edelleen pitkälti tuon sopimuksen mukaan järjestetty. Tämänkin sopimuksen mukaan tulevat rajat sovitaan neuvotteluissa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #71

Rajat todellakin sovitaan neuvotteluissa, mutta Israelilla ei ole kuitenkaan mitään parempaa oikeutta Länsirannan alueisiin vuonna 1967 tapahtuneen miehityksen perusteella.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #72

Ei olekaan "suurempaa oikeutta" 1967 tapahtumien perusteella, mutta kuten kirjoitin "historian valossa" heillä selkeästi olisi. Sen vuoksi Palestiinan mandaatti tehtiin, koska juutalaisten historiallinen yhteys maahan haluttiin tunnustaa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #73

Ja yhteys "tunnustui" käytännössä lopullisesti sen mukaan kuin vuoden 1949 aselepolinjat kulkevat (ellei rajamuutoksista sovita).

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #74

Kansainväliset sopimukset eivät vain ole sitä mitä joskus ennen.

Ehdottomasti ja varauksetta kannatan kansainvälisten sopimusten pitävyyttä. Minä annan arvoni YK:n yleiskokoukselle yli muun.

Tosiasia kuitenkin on että niin YK:lla kuin muillakin sopimuksilla pyyhitään takapuolta. Jenkit tekevät sitä. Venäjä tekee sitä. Kiina tekee sitä. Israel tekee sitä. Olemme hyväksyneet että sopimuksia ei tarvitse noudattaa. Poljemme jalkaa ja esitämme huolestunutta, jonka jälkeen elämä jatkuu. Se jatkuu Krimillä, se jatkuu Israelin siirtokunnissa, Tiibetissä ja monessa muussa paikkaa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #75

Kansainväliset sopimukset ovat osa kansainvälistä oikeutta. Ja onneksi kansainvälisen oikeuden loukkaukset eivät ole siten systemaattisia, että kukaan olisi väittänyt niiden takana olevien sääntöjen menettäneen merkityksensä. Tämä voisi merkitä esimerkiksi paluuta aikaan, jolloin toisen valtion rajoja saa muuttaa vahvemman oikeudella.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #76

Israelin rajoista vielä sen verran, että aselepolinjat ovat korkeintaan aihio, jonka perusteella tulevista oikeista rajoista sovitaan. Kumpikaan osapuoli ei ole aselepolinjoja tunnustanut rajaksi.

Wikipedia kertoo:
"The armistice agreements were clear (at Arab insistence) that they were not creating permanent borders. The Egyptian-Israeli agreement stated "The Armistice Demarcation Line is not to be construed in any sense as a political or territorial boundary, and is delineated without prejudice to rights, claims and positions of either Party to the Armistice as regards ultimate settlement of the Palestine question."[1]

The Jordanian-Israeli agreement stated: "... no provision of this Agreement shall in any way prejudice the rights, claims, and positions of either Party hereto in the peaceful settlement of the Palestine questions, the provisions of this Agreement being dictated exclusively by military considerations" (Art. II.2), "The Armistice Demarcation Lines defined in articles V and VI of this Agreement are agreed upon by the Parties without prejudice to future territorial settlements or boundary lines or to claims of either Party relating thereto." (Art. VI.9)[3]
"

Sekä Egyptin että Jordanian kanssa tehdyt sopimukset pitävät tällä hetkellä Israelin kansainvälisinä rajoina vanhaa mandaatti Palestiinaan.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #79

Kyllä ne tosiaan ovat lähtökohtana oleva aihio (eikä vuoden 1949 miehittäjävalloillakaan ole ollut kestävää oikeusperustetta alueiden pitämiseksi ominaan sen enempää kuin Israelilla vuoden 1967 jälkeen ellei rajamuutoksista sovita).

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #75

YK:n yleiskokouksessa on kymmeniä muslimimaita, jotka äänestävät aina blokissa Israelia vastaan. Sitä ei voi missään tapauksessa pitää objektiivisesti toimivana kansainvälisen lain ylläpitäjänä. Asian voi jo huomata miten kohtuuttomasti kokous keskittyy yhteen jäsenvaltioon. YK:n yleiskokouksen arvovallan lasku on siis pitkälti sen omaa syytä kun sitä yritetään käyttää käsikassarana Israelin vahingoittamiseksi poliittisista syistä.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #77

Muslimimaillakin on oikeus mielipiteeseensä. Tottakai heillä on vahva bias Israelia vastaan.

Jokaisella maalla on vahva bias tiettyjä maita vastaan. Siksi yleiskokouksessa näitä maita on aika reilusti jotta mikään yksi maailman nurkka ei pääse jyräämään. Tästä on historiallisia esimerkkejä.

Sanoisin että niin Israel kuin palestiinalaishallintokin on tehnyt ihan kiitettävän reilusti työtä oman arvovaltansa murentamiseksi. Eivät he tarvitse siihen YK:n apua.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #78

Kannattaakin kiinnittää huomio siihen, että myös YK:n turvallisuusneuvosto on antanut lukemattomia Israelin toimia tuomitsevia päätöslauselmia, vaikka (muun muassa) USA:lla on siellä veto-oikeus.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #81

"Kannattaakin kiinnittää huomio siihen, että myös YK:n turvallisuusneuvosto on antanut lukemattomia Israelin toimia tuomitsevia päätöslauselmia, vaikka (muun muassa) USA:lla on siellä veto-oikeus"

Eli et enää vetoa YK:n sääntöihin jos ne sattuvat toimimaan Israelin eduksi? VETO oikeus kuuluu YK:n päätöksentekoon siinä kun diktatuurimaiden enemmistöpäätöksetkin. VETO oikeuden yksi peruste oli Neuvostoliiton raukkamainen hyökkäys Suomen kimppuun ja kansainliitto ei saanut aikaan mitään kun kaikki suurvallat eivät olleet sen jäseniä. Veto auttaa suurvaltoja etujensa suojelemisessa, mutta samalla myöskään diktaattorit eivät voi keskenään äänestää yhtä maata lakkautettavaksi.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #84

En minä ole täällä "vedonnut" mihinkään sääntöihin vaan todennut seikkoja kuten tuossa kommentissani minua siteeraat.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #78

Jos yhtä jäsenmaata vastaan on enemmän päätöslauselmia kuin muita yhteensä niin eikö se kerro juuri siitä, että tietty "maailman nurkka" hallitsee koko showta? Surullisin esimerkki oli tietysti ihmisoikeuskomissio, missä joku Saudi-Arabia ja Pohjois-korea istuivat tuomitsemassa Israelia ihmisoikeuksista.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #82

Olet sinänsä oikeassa, Antti. Mutta mielestäni tämän voi jakaa kahteen.

1. Tietty maailman nurkka on se missä aina rähistään, siksi se nousee pinnalle.

2. Päätöksen saaminen on kuitenkin eri asia, siinä tämä nurkka ei voi sanella päätöstä yleiskokouksessa. Turvaneuvostossa usein kyllä, vaan tähänkin eräs kommentaattori muistutti poikkeuksiakin olleen.

Toki asiaa voi katsoa myös niin että tarttiskohan kenties tehdä jotain kun samaa soppaa keitetään vuosikymmenestä toiseen vaikka se on palanut pohjaan jo pari sukupolvea takaperin.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #82

Voihan se yksi "nurkka" tosiaan hallita "koko showta" ja pitkäänpä siellä on tapahtumia riittänyt.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ei ole myöskään kovin pitkä aika siitä, kun Suomi-nimistä valtiota ei ollut olemassa mutta nyt on.

Se aavikonkin muuttaminen hedelmälliseksi on tuonut muassaan melkoisen ympäristötuhon.
https://www.smithsonianmag.com/science-nature/the-...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Suomikin luotiin valtiona jo Wienin kongressissa 1815. Rajatkin olivat aika lailla tasan kuten nytkin.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/nikola...

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Harri, olisi siis vain oikeus ja kohtuus että tarmokkaat norjalaiset, jotka ovat paljon meitä rikkaampia ja löytäisivät öljyä vaikka Lappajärven pohjasta, häätäisivät meidät metsäsuomalaiset pois täältä vaikka Siperiaan ja saisivat lama-Suomen taas kukoistamaan ja viheriöimään :D

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

Norjalaisilla ei ole 3000 vuoden historiaa Suomessa.

Tuija Ruotsalainen

... ja Suomikin olisi pitänyt perustaa saharaan...

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Katselin tuon alkuperäiskielellä, ei se nyt niin minua naurattanut (kenties se nuorempaa polvi naurattaa) mutta toisaalta tuosta herneenkään vetäisi nenästä.

Parodia-kappaleessa viitatiin myös Ukrainassa alasammuttuun lentokoneeseen, Buk-ohuksia ei ole käytössä tietävästi sen enempää Israelilla, kun palestiinalaisilla. (tuosta tragediasta ei pitäisi ainakaan Hollannissa vitsiä vääntää).

Suhtautumista Suomessa olisi sen mukaan kuka tuon esitäisi, tunnettu vasemmalla kallellaan olevan räppärin esittämänä se saisi ainakin niissä piireissä orgasmeja aikaiseksi, taas ns. äärioikeistoon kallellaan olevan tyypin esittämänä se toisi kansankiihotussyytteen.

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

Ei minuakaan esitys naurattanut. Yhtä paljon tai vähän naurettava kuin alkuperäinenkin. Sen sijaan joidenkin reaktiot ovat naurattaneet.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Juutalaisvastaisuuden ja Israelin hallituksen kritiikin samaistaminen toimii valitettavasti myös toisin päin.

Tai siis eurooppalaiselle radikaalioikeiston tapahan on nykyään väittää, etteivät he voi olla juutalaisvastaisia koska heiluttavat mielenosoituksissaan Israelin valtion lippuja ja fanittamalla sitä, että Israelin armeija ampuu arabeja (vaikka samaan aikaan heittävät läppää Soroksesta, juutalaisesta rahasta ja Hollywoodista).

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Saksan valtio ja saksalaiset on lähes ainoita, jotka ovat katuneet maansa tekemiä rikoksia. En tiedä natsismin aikana eläneestä vanhemmasta polvesta, mutta ne ikäiseni ja nuoremmat saksalaiset, jotka tunnen, inhoavat natsismia ja kaikea siihen liittyvää, sekä tuntevat syyllisyyttä ajasta jolloin eivät edes eläneet. Maassa pohditaan suorastaan vainoharhaisesti onko saksalaisuudessa jotain, joka saattaisi altistaa edelleenkin hirmuteoille. Saksa on ehkä Pohjoismaiden ohella maa, joka maailmassa on eniten sitoutunut puolustamaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia.

Muista ei voi yleisesti ottaen sanoa samaa. Yhdysvalloissa pidetään Hiroshimaa ja Nagasakia välttämättöminä uhrauksina amerikkalaisten rintamasotilaiden tappioiden välttämiseksi. Japanilaiset puolestaan muistavat kyllä Hiroshiman ja Nagasakin, mutta unohtavat Nankingin. Britit pystyttivät patsaan ilmamarsalkka Harrisille, joka on eniten vastuussa Saksan terroripommituksista. Brysselissä puolestaan on patsas kuninkaalle, jonka katsotaan olevan vastuussa ehkä jopa kymmenen miljoonan kongolaisen murhaamisesta (olen ajatellut joskus vielä käydä kusemassa Leopold II:n patsaan juurelle, muutaman mainion belgialaisen oluen jälkeen :)

Venäjä ja Kiina ovat oma lukunsa. Venäjällä maailman ehkä kaikkien aikojen suurin rikollinen Josif Stalin on nostettu taas kansallissankariksi ja Stalinin terrorista muistuttavia vainotaan, esim. tekaistuilla syytteillä. Verratkaapa Saksaan! Kiinassa kymmeniä miljoonia ihmisiä tahallisesti "suuressa harppauksessa" nälkään tapattanut ja jopa miljoonia uhreja vaatineen kulttuurivallankumouksen mobilisoinut Mao on samassa asemassa.

Suomi näyttää Saksan ohella kuitenkin olevan tehokas katuja, ainakin osa meistä: kun Neuvostoliitto aloitti jatkosodan pommittamalla Suomen kaupunkeja, ovat niin äärivasemmisto kuin venäjämielinen äärioikeisto koittaneet tehdä Suomesta syyllistä sotaan! Eräs ahkera Puheenvuoron blogisti näkee suomalaiset syyllisinä myös talvisotaan, koska kuulema luovutimme muutaman ilmavalokuvan saksalaisille ...

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

#41
Juuri näin Pekka Näränen, paras kommentti koko ketjussa.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Kiitos Pekka kattavasta vastauksesta. Tällaisia on ilo lukea.

Minulle tuli tästä mieleen yksi muutamista visiiteistäni Irlantiin. Siellä on Dublinin linnassa paljon maalauksia alueen vallanpitäjistä. Yksi niistä on sijoitettu paikalle jossa avattava ovi peittää sen ja se on alempana kuin muut. Joku voisi arvella että kyseinen vallanpitäjä ei ole rakastettu. Tämä joku olisi oikeassa.

Tässä on jotain todella kaunista. He eivät hetkeäkään kiellä tätä osaa historiastaan, mutta kertovat tarinan siitä huumorilla ja niin kauniilla irlannin englannilla kaikille turisteille.

Muutoinkin kuullessani kertomuksia Irlannista pitkin maata käyneenä, heillä on hemmetin terve asenne historiaan. Mitään ei peitellä ja lopputulos on aina harras, nöyrä ja kaunis toive että heidän maansa olisi jokin päivä taas yhtä. Ei valloituksella, ei sodalla, ei totuuden voitolla, vaan rauhalla ja äärimmäisen rehellisellä nöyryydellä.

Uskon että se tulee joku päivä toimimaan Irlannissa. Uskon että se voisi toimia myös Lähi-idässä. Toivon että se voisi löytää paikkansa myös saksalaisten sielunmaisemaan.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Saksan ja saksalaisten "katuminen" on, mitä on...

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/sak...

Saksalainen fasistihölynpölytoimittaja Roman Schatz sepittää kansanmurhia SEkoomuksen Verkkolehdessä

https://www.verkkouutiset.fi/kiittakaamme-siita-et...

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

Israelin arvostelu ei ole antisemitismia silloin jos sitä arvostellaan samoilla kriteereillä kuin muitakin maita. Valitettavasti 95% ns "kritiikistä" ei mahdu tähän sapluunaan ja Israelille asetetaan vaatimuksia joita ei muilta vaadita. Ei varsinkaan heidän vihollisiltaan.

Antisionismi taas ei ole muuta kuin kiertoilmaisu antisemitismille.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

En rehellisesti sanoen ole aivan varma mitä ajat takaa, mutta allekirjoitan sen että osa Israel-kritiikistä on, sanotaanko että painokelvotonta.

En halua yhdellekään Israelin kansalaiselle tai juutalaiselle pahaa. En sallisi koskaan kostoa keinona - ja uskokaa minua, tiedän sieluni kyllyydestä mitä tarkoittaa kostosta kieltäytyminen, henkilökohtaisesti ja erittäin syvästi.

En silti pidä Israelin pääministerin toimista. En silti hänellekään haluaisi pahaa, ainoastaan kansainvälistä oikeutta. Sitä, jossa puolustus saa sanansa.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Nyt näyttää siltä ettei Netanyahu enää kauan pääministerinä toimi, syyteharkinnalle on painavat perusteet ja jopa hyvää näyttöä. Mutta tämänkin tapauksen ratkaisee Israelin oikeusjärjestelmä ei mikään kansainvälisen oikeuden nimissä tapahtuva pelleily.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #67

Kansainvälisen oikeuden "pelleilyn" tarkoituksena ei olekaan puuttua valtionsisäisiin asioihin vaan kansainvälisoikeudellisiin kysymyksiin kuten sotarikoksiin.
https://www.icc-cpi.int/Pages/item.aspx?name=18040...
https://www.icc-cpi.int/Pages/item.aspx?name=18052...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Minusta huomioitavaa tässä Israelin politiikassa on se, että koko termi "Israel" on raamatusta - se on siis tullut maailmaan raamatusta, eikä toisinpäin.

Kun nämä ihmiset ovat julistaneet itsensä täksi raamatun kansaksi ja valtioksi, niin raamatun mukaan nykyinen Israelin valtio on laiton.

Israelin laillinen hallitusmuoto kun on Daavidin kuningaskunta, nyt siellä on peräti länsimainen hallitusmuoto.

Raamatun mukaan, Jumala tulee jossain välissä sitten rankaisemaan näitä ihmisiä, koska ovat näin tehneet ja jatkaneet "isiensä syntejä" eli murhatöitä.

Raamatun mukaan, alue kuuluu kaikille Aabrahamin lapsille: ei vain näille valkoihoisille, länsimaissa kasvaneille juutalaisille jotka sinne kipattiin.

Tämä koskee siis myös arabeja. Itselleni kristittynä oli yllättävää aikoinaan, että koraani puhuu Kristuksesta ja että juutalaiset ja arabit ovat samaa sukua.

Minua hävettää kaikkien Suomenkin ns. uskovaisten puolesta, että he kannattavat ja puolustavat tätä Israelin valtiota, vaikka se on raamatun mukaan siis laiton.

Sodat eivät ole loppuneet sotimalla. Sotiminen rauhan puolesta on kuin "harrastaisi seksiä neitsyyden puolesta".

Jos Suomi haluaa toimia maailmassa rauhantekijänä, miksi asioista ei puhuta suoraan?

Tosiasia kun kuitenkin on se, että Israel omalla politiikallaan on luonut itselleen tämän tilanteen, että muslimit ovat ihan räjähdyspisteessä.

Jos muurien sijaan oltaisiin pyritty sopimaan oman perheen kanssa (juutalaiset ja arabit) nämä asiat, että miten eletään rauhassa jne. olisi asia ollut toinen.

Valitettavasti, arabit ja juutalaiset kummatkin vain jatkavat sotaa ja miten siellä alueella voi ketään asua siis rauhassa?

Muiden valtioiden sotkeentuminen tilanteeseen puolueellisesti vain pahentaa tilannetta: myös Suomi on tehnyt tässä suuren virheen.

Minusta olisi hienoa nähdä Suomessa sellaista suoraselkäisyyttä, että irtaudumme kaikista sodista ja mm. asediilauksesta - sellainen ei kuulu nykyaikaan, vaan ns. lähimmäisenrakkaus.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Erinomaisen mielenkiintoinen kommentti, kiitos siitä.

Itse en lähesty asiaa raamatun kannalta. Se on upea kirja ja lähipiirissä on teologi joten aiheesta on käyty keskustelua jota voin pitää hyvin rikkaana. En kuitenkaan haluaisi pitää mitään raamatun tekstiä pohjana poliittiselle keskustelulle. Ehkä se on väärä valinta. Mielestäni asiaa pitää lähestyä maallisin faktoin.

Toki, maalliset faktani ajavat aika pitkälti samaan johtopäätökseen kuin mitä itsekin kirjoitat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset