Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

EU on aurinkoisen päivän klubi

"Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän. Ajat ankeimmat selvittää, kuka viereesi jää." Virallisen Neuvostoliiton vihaaman ja maailman rakastaman Vladimir Vysotskin sanat kaikuvat tänäkin päivänä heijasten EU:n tilannetta. Macron haluaa muutosta, EU uhkaa kuunnella kansalaisiaan kellojen siirtelyssä, mutta toisaalta maat ovat taloudesta, maahanmuutosta ja monesta muusta asiasta yhtä toistensa kurkuissa. Mitä EU:n pitäisi seuraavaksi tehdä?

Kun paistaa, on helppoa

Paita pois ja biitsille, ei huolen häivää päivänä aurinkoisena. Siinä on aika lailla EU:n toiminnan motto. Budjetti paisuu, korruptio rehottaa, mutta se ei ole ongelma koska menee hyvin. Vaan onko se todellinen ystävä joka ei hädän tullen auta? Presidentit Niinistö ja Macron haluavat puolustusnäkökulmaa. Se ei mielestäni ole ihan pöhkö ajatus. Eikö juuri isoimman hädän hetkellä pitäisi olla ystävän tukemassa? Sotilaallinen hätätilanne on mielestäni hädistä suurin. Jos pykälämme sanovat että luotien lennellessä yhteistyö lakkaa siihen pisteeseen, en koe kuuluvani solidaariseen yhteisöön. Tältä kantilta katsoen puolustusyhteistyö kuulostaa hyvältä.

EU on pysynyt pinnalla lähinnä hyvällä uskolla. Se on kaunis ajatus, mutta pelkkä ideologia ei riitä ikuisuuksiin. EU on luotu kestämään rauhaa, mutta ei sotaa - ei edes kriisiä. Ainoa kerta kun olemme olleet solidaarisia on hetki jolloin saksalaiset pankkiirit halusivat rahamme. Ukrainan osalta nostimme kädet pystyyn. Venäjän osalta ajamme monilla rattailla. Maahanmuuton ongelmia ei EU halua edes vilkaista, saati etsiä kompromissia. Maataloustuet ovat jumissa, rajapolitiikka sekoilee, parlamentti pendelöi eessuntaas ja kellojen siirtelyäkin on puitu vuosikymmen. Nyt luvataan näistä viimeiseen toimia mutta hän uskoo kun näkee. Jos näin yksinkertaisia asioita ei saada sovittua rauhassa, miten voisimme toimia yhdessä sodassa? Tältä kantilta katsoen puolustusyhteistyö kuulostaa katastrofilta.

Mielestäni parasta EU:lle olisi nyt äkkiä kerätä pari onnistumista. Kellot on helppo juttu, maahanmuutossa pitäisi ainakin edistyä mutta ennen kaikkea taloudenhoidossa pitäisi etsiä selkäranka. Lähes kaikki korruption ja huonon kirjanpidon vastaiset toimet on torpedoitu. Parlamenttikaravaanin kuskaus kylästä toiseen pitäisi lopettaa heti, heittäköön sitten vaikka kruunaa ja klaavaa paikan valinnasta jos ei muuta. Mitä tahansa EU haluaa tehdä välillä sivistynyt keskusteluklubi ja täysi liittovaltio, sen on ensin osoitettava perustason toimintakykyä. Sen on saatava kansalaisistaan yhä useampi hymyilemään, tai ainakin murisemaan vähemmän.

Viestintääkin kaivataan

Vielä erillinen keskustelu löytyy demokratiasta ja viestinnästä. EU:n korkeimmat päättävät tahot on valittu kroonisen epädemokraattisesti, suhmuroiden ja pienellä piirillä. Kellojen siirtely oli ensimmäinen vakavampi yritys kuulla kansalaisia. Tuore Brysselin koneen jakso käsitteli ilmiötä melko hyvin, osoittaen miten etäiseksi kansalaisistaan EU:n hallinto on rakentanut itsensä. Viestinnällisesti haaste on valtava, mutta todella mielenkiintoinen. Näen jo sieluni silmin tusinan ideaa millä EU voisi lähestyä kansalaisiaan ja herättää debattia yli maan rajojen. Mahdollisuuksia on, vaan mistä saataisiin tahtoa?

Suomalaisille, kuten kovin monille muillekin, EU on yhtä jännittävää ja maukasta kuin kraanavesi. Luulen että EU-asioissakin leijonaosa meistä on ns. tolkun ihmisiä. Se on hyvä lähtökohta suunnata parempaan päin. Se on myös ainoa mahdollisuus, sillä kovin monesta kriisistä EU ei enää selviä pelkästään sivusta seuraamalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset