Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Tuhosiko Trump juuri USA:n teknologisen ylivallan?

Olemme lukeneet halki mediakentän Googlen toimista Huawein matkapuhelintoimintaa vastaan, pian Googlen perään tulivat Intel, Qualcomm, Broadcom, Infineon ja ST Microelectronics - piirivalmistajien jättejä kaikki. Trump on laittanut täten huomattavan järeän vaihteen kauppasotaan ja riskinä voi olla peruuttamaton isku USA:n ylivallalle tietotekniikassa.

Puhelin kannatti tehdä yhdessä

Jo tällä hetkellä Kiinalla on riittävä osaaminen tehdä älykännykkä vaikka täysin omin eväin, joskaan aivan kirkkaimpaan kärkeen ei nillä eväin vielä päästä. Tietyissä komponenteissa on tällä hetkellä mielekkäämpää tukeutua ulkopuolisiin tekijöihin, mutta mitenkään pahasti jälkijunassa Kiina ei niissäkään ole. Avoin kauppa on tehnyt mielekkääksi koota älypuhelin tai muu tietotekninen laite käyttäen komponentteja ja teknologioita ympäri maailman. Merkittävin vaikutus tällä on käyttöjärjestelmässä, sillä käytännössä vain Google Android tai Apple IOS ovat tarpeeksi suosittuja kuluttajien älypuhelimiin. Vuosien varrella kilpailijat ovat jääneet mikroskooppiseen marginaaliin tai kuolleet pois kokonaan. Applen käyttöjärjestelmä on toki vain Applen omien puhelinten käyttöön, siinä missä Android on saatavilla kaikille valmistajille.

Pahoittelen menemistä vähän tekniseksi tässä, mutta Android-käyttöjärjestelmää pitää hieman avata. Ytimeltään se perustuu suomalaislähtöiseen, avoimen lähdekoodin Linuxiin. Koska avoimen lähdekoodin järjestelmät pysyvät avoimina muokkausten jälkeenkin, pääosa Androidista on avointa - toisin sanoen, maksutta kenen tahansa käytettävissä ja muokattavissa. Tätä ei voi Trump koskaan estää. Sen sijaan kaupalliset elementit, kuten sovelluskaupat, tietyt käyttökokemusta parantavat lisäosat ja Googlen koostamat turvapäivitykset ovat suljettua tekniikkaa, eli siis kaupallista ja kauppasodan piirissä. Peruskuluttaja ei huomaa missä avoin loppuu ja bisnes alkaa, mutta tässä kiistassa aihe nousee pintaan. On toki hyvä muistaa että Huawei ja muutkin kiinalaiset ovat osallistuneet avoimen Androidin kehitykseen. Avoimen mallin mukaisesti heidän tekemä työ on edesauttanut myös amerikkalaisten yritysten tuotekehitystä.

Peli ei ole pelattu

Huawein vahva asema kännykkämarkkinoilla ei ole sattumalla saatua. Polkuhintoja siihen ei ole tarvittu, vaan ainoastaan väkevää laatua ja tyyliä. Nämä eivät ole kadonneet mihinkään. Androidin pohjajärjestelmä on myös vastakin saatavilla, kuten myös ne kaupalliset lisäosat siihen jotka Huawei on itse kehittänyt esimerkiksi kameraa ja järjestelmäpiirejään varten. Se, mitä puuttuu on sovelluskauppa "Play Store", kartat, gmail ja muut Googlen omat sovellukset. Lähes kaikkeen on jo olemassa vaihtoehto ja moni niistä on jo Kiinan sisämarkkinoilla käytössä. Se mikä puuttuu ovat länsimaiset sovellukset ja käännökset esimerkiksi Euroopan kielille. Vielä isompi haaste on saada kuluttajat vaihtamaan tutusta ja turvallisesta toiseen. Microsoft epäonnistui tässä Windows-puhelinten kanssa, mutta voisiko kuluttajille olla helpompi myydä tuote joka on kuitekin pääosin tutun ja turvallisen Androidin kaltainen? Helppoa se ei silti ole. Kauppasodalla voidaan myös koittaa vaikeuttaa amerikkalaisten hittisovellusten, kuten Facebookin tai Instagramin käyttöä näissä puhelimissa, mutta se on jo äärimmäisen kaukaa haettua.

Lopulta on aivan turha odottaa Kiinan heittävän hanskat tiskiin. On myös turha odottaa että EU katsoo läpi sormien yhä härskimmäksi käyvää kauppasotaa. Trumpin toimet voivat eristää USA:n ja samalla lähentää EU:n ja Kiinan suhteita. Toistaiseksi Kiina on pyrkinyt kehittämään teknologista mahtiaan kansainvälisen kaupan avoimella yhteistyöllä. Johtuen USA:n ylivallasta tällä sektorilla, moni teknologiavalinta on kohdistunut yhdysvaltalaisten yritysten suljettuihin standardeihin. EU tuskin panisi pahasti vastaan kääntymistä avoimempaan suuntaan ja se on todennäköisesti Kiinalle mielekkäämpi optio kuin lähteä tekemään kilpailevia suljettuja standardeja. Tämä madaltaisi samalla kynnystä uusien tuotekehitys- ja alihankintayritysten muodostumiseen USA:n ulkopuolella.

Menestys rakentui avoimelle kaupalle

USA:n vahva asema tietoyhteiskunnan markkinoilla on pitkälti pohjautunut avoimeen markkinatalouteen, jossa bisneksen jatkuvuuteen on voinut luottaa. Tämän palasen poistaminen voi pahimmillaan romuttaa koko korttitalon. Kiista ei tokikaan jää vain kännyköihin. Huawei on merkittävä tekijä monissa tietoverkon, konesalien ja pilvipalveluiden laitteissa. Toistaiseksi niissä on käytetty paljon jenkkiosia, mutta tämä voi muuttua. Isoin haaste voi olla ns. perinteisten tietokoneiden ja palvelinten suorittimissa, joissa ylivertainen monopoliasema on Intelillä ja haastajan paikka AMD:llä - molemmat noudattavat nk. Intelin x86-standardia ja molemmat ovat amerikkalaisyrityksiä. Standardi on niin vanha ja vahva, ettei sitä niin vaan rikota. Toisaalta, standardin iästä johtuen sen hajottamista on toivottu (ja yritetty) jo vuosikymmenten ajan. Tietyt teknologian kehityssuunnat ovat myös tehneet x86-standardista yhä uhanalaisemman ja tämä tempaus voi nopeuttaa kehitystä.

Tekniset yksityiskohdat sikseen, tällainen kauppasota on omiaan aiheuttamaan merkittävää epävarmuutta kaikissa yhteiskuntien toiminnoissa halki maailman. Olemme kuitenkin täysin riippuvaisia bittien vipellyksestä. Pieni osa minusta on toki utelias näkemään voisiko tästä syntyä uusi, reilumman kilpailun tilanne jossa tietoyhteiskuntaa kehitetään myös USA:n ulkopuolella. Toinen pieni osa minusta pelkää että tästä voi myös syntyä täysin kiinalainen monopoli joka saa kaipaamaan amerikkalaista mallia. Isoin osa minusta kuitenkin toivoisi rauhaa markkinoille, sillä ainakin lyhyellä tähtäimellä tässä sodassa on vain häviäjiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Googlen sovelluskaupan vaihtoehdoille on kysyntää kun Google rokottaa maksuista 30%. Tuo olisi aika paha isku Googlelle.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Totta tämäkin puoli. Pelikaupoissahan Steamia on alettu haastamaan samasta syystä. Apple on oikeudessa oman sovelluskauppansa toiminnasta. Voipi olla että monet muutkin tekijät aina markkinoiden luonnollisen kilpailun syntymisestä oikeusistuimien monopolien tutkintaan johtavat sovelluskauppojen yhä laajempaan hajautumiseen. Tällöin sovelluskehittäjien pitäisi olla valmiita julkaisemaan tuote kahden sijaan tusinassa kaupassa.

Toisaalta, se loisi uuden markkinan yrityksille jotka ristiinjulkaisevat sovellusta ja päivityksiä joka alustalle, vähän kuten nyt on palveluita jotka ristiinjulkaisevat yritysten somesisältöä.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Trump on valittanut että Kiina varastaa Yhdysvaltojen patentteja ja valtaa resurssiensa avulla koko hightech-teollisuuden. Älypuhelinten yms valmistukseen tarvitaan raaka-aineita, joihin Kiinalla on melkein monopoli. Tämä yhdisteltynä siihen, että kiinalaiset firmat ovat velvollisia päästämään valtio vakoilemaan asiakkaitaan, tekevät vaaralliseksi sen, jos Kiina saa liikaa tilaa alalta.

Toki jenkitkin vakoilevat eivätkä edes ilmoita kenellekään, joten koko homma voi olla tekopyhää valittamista. Paremmin tietävät voivat kertoa.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Ei juuri lisättävää. Kiina, USA, Brittilä, Israel ja ihme kyllä myös Saksa - siinä kovia vakoilijoita.

Huawei ei ole ollut viaton, on yrittänyt teollisuusvakoilua, on koitettu kiertää sanktioita, mutta ei ole ollut mitään merkkiä vakoilusta laitteiden kautta. Kaikki vapaan kaupan vastainen toiminta on syytä tutkia ja tuomita, mutta kuten totesit, tässä kohtaa USA:lla on hyvin vähän varaa puhua.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Niin voipi olla myös jotta Trumpin rahoittajat bisnesmaailmasta . Olivat satojen miljardien shorttiposition laittaneen huawein puolesta .

Ja Trump peruu töräytyksen kunhan rahat on kotiutettu .

Toinen vaihtoehto on jotta riitely lähtee käsistä . Tietenkin Kiina kostaa .

Käyttäjän SakariJSaarilahti kuva
Sakari Saarilahti

Huawein oma Play -kauppa tuskin ottaa ilmaa siipiensä alle. Käytännössä länsimaiset sovelluskehittäjät joutuisivat valitsemaan Googlen ja Huawein välillä, eivätkä halua kantaa riskiä joutumisesta USA :n pakotelistalle.

Niin kuin muistetaan, USA suhtautuu äärimmäisen vakavasti asettamiensa talouspakotteiden rikkomiseen, erityisenä muistutuksena tästä oli Huawein talousjohtajan Meng Wanzhuon pidätätys joulukuun alussa Kanadassa Yhdysvaltojen pyynnöstä, epäiltynä Yhdysvaltojen asettamien Iranin vastaisten pakotteiden rikkomisesta.

Länsimaiset kuluttajat puolestaan eivät halua ostaa sellaista Android -puhelinta, jolla ei ole pääsyä Google Playhin. Puhelimella, jonka sovellukset joutuisi hakemaan kiinalaisesta sovelluskaupasta, ei tule olemaan mitään mahdollisuuksia edes Euroopassa, valitettavasti. Kauniiksi lopuksi nousisivat keskustelun keskiöön vielä ne tietoturvakysymykset, jotka olisivat se viimeinen showstopper Huawein puhelimen ostoa harkitseville ...

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Voit olla oikeassa - mutta ei toisaalta pidä väheksyä USA:n ulkopuolisia intressejä sovelluskaupan monopolien murtumiseen.

Huawei ei tarvitse uutta sovelluskauppaa Kiinan markkinoille. Heillä on jo siellä omansa. Sen sijaan se tarvitsee sellaisen Euroopan markkinoille, sekä myös Lähi-Idän, Afrikan ja USA:n ulkopuolisen Amerikan. Huaweilla voi jopa olla intressejä siihen että tämä on ulkopuolinen yritys, koska se avaisi potentiaalin yhtä valmistajaa laajempaan käyttöön.

Teoriassa tämä jokin voisi jopa tulla EU:sta, etenkin kun EU on kovimmin käymässä oikeutta nykyisiä kauppamonopoleja vastaan. Se vaatisi rahaa ja hulluutta, mutta se ei ole täysin mahdoton ajatus.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kinuskien ”Lippulaivapuhelinten tappaja 2.0” Redmi K20 julkistetaan 28. toukokuuta ;O
>>> https://mobiili.fi/2019/05/20/lippulaivapuhelinten...

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Mobiilimarkkinoilla ja sulautetuisssa on ollut pitkään ARM prosessorit vallassa. Esim Qualcomiissa. Käytännössä ohjelmat vain käännetään sille. ARM on tehty vähävirtaiseksi eikä ole x86 lastia mukana. Harrastelijoiden käyttämä Rasberry on samaa prosessoritekniikkaa. On toki muitakin.

Adroid on vain Linux-variantti. Aikoinaan Nokia mogasi kun tappoi Meegon kehityksen, joka oli Linux-variantti. Kieltäytyi myymästä ostajille MS kytkennän takia. Linux jyrää taustalla sulautetuissa systeemissä, eli vekottimissa, joita on kaikkein eniten. Ja kun tarvitaan ilmainen käyttöjärjestelmä alla.

Googlella ei ole mitään, mitä ei voisi tehdä muualla, varsinkin jos on pakotettu tekemään, kuten Huawei. Google ei muutenkaan tue emailia kovin hyvin jne. Muualta saa ja usein paremmat kalenterit, emailit, pilvipalvelutkin. Joita käytän joka päivä. Toki Googlenpilvipalveluissa on etunsa, mutta ei taida olla mahdollista poissulkea Huaweita siitä. Kun on avoin rajapinta. Google map taas pyörii eri platformeilla. Merkittävä asia on, onko hyvä kehitysympäristö ja jatkuvuus olemassa. Siihen Nokia kuoli.

Huawei voi koodata jonkin pilven synkronointisoftan, kuten googlella on, ellei ole jo. Eikä Googlen softa ole kovin monipuolinen. MS on OneDrive vähän samaa, kilpailevana tuotteena ja on muitakin. Skupet ja muut on taas MS tavaraa ja toimii eri laitteilla.

Katsotaan nyt. Usein on näissä boikoteissa vain osapuolet vahvistuneet ja tehneet paremman kuin määräävän markkinaosuuden toimija.

Vuonna suo ja kuokka oli menestyksekäs (CP/M-aikaan) Digital Recearchin johtaja lentelemässä kun IBMn ihmiset halusivat ostaa käyttöjärjestelmää. Bill Gatesilla oli aikaa ja halua tavata ja myydä... Samaan aikaan DECin pääjohtaja kertoi, ettie tavallinen käyttäjä tule koskaan tarvimaan yli 64 kilotavun muistia. Ja Suomessa suuri johtaja kertoi, etti Suomesta kannata viedä hevosta pienempiä vientituotteita... Myöhemmin Nokian ex-Johtaja kertoi, ettei kannata ostaa tuotteita eikä kehittää kun uusia MS-tuotteita on tulossa joskus. oi aikoja. Joskus sattuu omaan nilkaan ylimielisyys ja paremmintietäminen.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@9. Ei mennyt ihan noinkaan tuo Nokia-kuvitelmasi, tässä saat lukea, että miten se todellisuudessa meni:

https://muropaketti.com/mobiili/nokia-meegon-tarina/
https://muropaketti.com/mobiili/nokia-meegon-tarin...

Minulla tuli luuriini 2 MS Windows-käyttöjärjestelmän päivitystä tänä vuonna ja viime vuonna 3 kpl ja yhä uusia ohjelmia voin hakea sieltä Windows Storesta.

Nyt suunnittelen ostavani uuden luurin HMD:n omasta valikoimasta vanhan luurini tilalle, kun se on melkein puhdas Android ja ei mitään ylimääräisia bloatwareja.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Olin tekemässä meeegolle, s40 /60 systeemille ja windowsiin tuolloin softaa. Ja Nokia tuhosi kvarttaaleittain muuttuvalla stragisilla visioillaan koko kehitysympäristön ja tuotteen. Sitten ohjelmat tehtiin muille puhelimille, joita sai ostaa, eikä kukaan halunnut Nokian kanssa sekoilla enää. Linux-variantissa oli edes jotain järkeä/standardeja. Meego-puhelimia olisi haluttu ostaa, muttei saanut. Nokia osti norjalaisen softafirman ja tuhosi tuotteen, ettei sitä voinut käyttää Nokian tuotekehitykseen.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Kiina on hämmästyttävän nopeasti tehnyt maasta tieteen ja teknologian huippumaan. Tai eihän se oikeasti ole mitenkään kummallista, kun tietää, että kansojen älykkyys kasvaa Euroopasta itään päin liikuttaessa kunnes romahtaa taas päivämäärärajalla. Yhdysvaltojen edistyneisyys johtuu suurelta osin itä-eurooppalaisesta ja aasialaisesta maahanmuutosta.

Käyttäjän SakariJSaarilahti kuva
Sakari Saarilahti

#12

Linkin takaa löytyy lista Nobel -palkituista tieteenaloittain ja maittain. Jokainen voi vetää siitä omat johtopäätöksensä :)

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_nobeliste...

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Blogin otsikko on hyvä. Noin ekonomistina tuntuisi, että nyt jenkkiriippuvaisuudesta irtipääseminen olisi iso tulevaisuuden trendi. Trump iskee aikalailla globalisaation ytimeen.. Ei liene kovin ilahduttava juttu jenkkien isoille globaaleille yrityksille.

Mitä muuten kuuluu Jollalle? Miten Jolla liittyy tähän kuvioon vai liittyykö ollenkaan?

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Kieltämättä jenkkiriippuvaisuudesta pääseminen voisi olla yleisestikin ajan kysymys, Trumpista riippumatta. Se alkoi toisen maailmansodan jälkeen ja onhan sitä nyt nähty luokkaa 70 vuotta. Aikansa kutakin.

Eipä ole Jollasta isoja otsikkoja tehty. Kyllä käyttöjärjestelmää yhä tehdään mutta ei se mitään asemaa ole eksoottisten piirien ulkopuolella nähnyt. Ymmärrykseni on että siinä oli tekniikka kohdallaan mutta se ei riitä jos kuluttajiin haluaa vedota. Tarvitaan rahaa, yhteistyötä, yms.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Edellä tulikin monia järkeviä arvioita tulevaisuudesta (1-12).

Tuotantovolyymeissä Kiina on jo kaukana USA:n edellä. Enää softapuoli kaipaa kohentamista. Google on tässä suhteessa pelinappula, joka voidaan ohittaa teknologiassa, mutta Kiinan menestyminen on markkinointipuolella ongelmallista. Länsimainen ajattelutapa estää meistä monia sitoutumasta itämäiseen tuotteeseen, koska sen takana näkyy sellaista kulttuuria, mitä harva ymmärtää. Kuka haluaa Kiina-faniksi, jos sitä vastaan mellakoi USA, joka on ollut suomalaisen ajattelutavan ihanteena kymmenet vuodet.

Teknologioita voi hakkeroida ja muuntaa ja kopioida Reverse engineering-nimisellä teknologialla (RE) omiin tarkoituksiinsa. Linus Thorvalds kirjoitti Unixin uudestaan Linuxiksi tuntematta sitä.
Olen tehnyt RE - tuotteita ja keksintöjä tarkoituksena ohjelmointikielten automaattinen kääntäminen. Tein graduni myös takaisinmallintamisesta (2004).
Samalla tapaa voi portata sovelluksia käyttiksestä toiseen (tietyt rajoitukset). Prosessoreja voi hakkeroida ja imeä niistä patentit ja ydinsalaisuudet tehdäkseen oman prosessorin. Niissä Kiina on tunnetusti hyvä.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Rivien välistä tästä tuli ajatus. Nämä "fanitetaan tätä maata" jututhan menevät eestaas. Välillä kaikki piti olla amerikkalaista, välillä japanilaista, ja sitä rataa. Nyt jos Kiina osaisi tosi hyvin pelata peliä, he koittaisivat tehdä kiinalaisesta kulttuurista trendikkään täällä päin. Sillä sitten madaltuisi kynnys heidän tuotteita kohtaan myös teknologisesti.

B2B-puolella Kiinasta eniten pelätään yritysvakoilua. Se pelko ei ole aiheetonta. Se pelko ei tosin ole yksin Kiinasta tulevaa. Kiinan pilvipalveluissa ja kauppapakoissa on tehty paljon sikailua, mutta vastaavaa on tehnyt myös Amazon.

On paradoksaalista että pilvipalvelujen suosio kasvaa samalla kun niiden luotettavuus laskee. Toki, niin laskee hintakin.

Käyttäjän anleng79 kuva
Leng An

#12 & #13

Aika turhaa tuijottaa ÄO ja Nobelilistaa. Ihmisen selviyttymiseen tarvitaan muutakin kuin korkea ÄO. Nimittäin "tyhmien" kanssakin pitää tulla toimeen!

Nobelilistassa Suomi ei paistaa kauheesti, mutta Suomesta ei puuttu innovaatioita. Sen sijaan Suomessa on surkeita "innovaation politiikkaa"! -koulutusleikkaus

Esim. Japanissakin kopiointiin aikoinaan teollisuudessa, muttei estää japanilaisia loistaa Nobelilistassa. Onha Nobelistass joitakin amerika-kiinalaisiakin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset