Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Äärimmäisyys ei katso värisävyä

USA:ssa on valtava ongelma valkoisen ylivallan ja rasismin piirissä. Presidentti Donald Trump on tottavie osa ongelmaa, eikä tästä ei ole hetken epäilystä. Pitäen tämä vakaasti muistissa, meidän on ymmärrettävä mitä on tapahtunut ja osattava soveltaa sitä myös laajemmin. Kylvämme paljon vihaa näinä päivinä ja sen mennessä äärimmäisyyksiin on aina riski äärimmäiselle väkivallalle, oli konteksti mikä vaan.

Perusajatus on ikävän yksinkertainen

Perustasolla kyse on ihmisen epätoivosta. Monien äärimmäisten väkivallantekojen takana on ihminen tilassa, jossa hän näkee ympärillään vaan äärimmäistä epätoivoa. Epätoivo tuntuu äärimmäiseltä ja erittäin akuutilta - on toimittava nyt tai on jo liian myöhäistä. Mielen täytyy toki olla pohjaltaan jo rikki hieman, jotta on alttius ylipäänsä päätyä näin vaarallisille vesille. Siitä jatkaa sitten sopiva aate, vietynä äärimmilleen. Apuna on sosiaalinen media, jonka algoritmit on opetettu tarjoamaan päivä päivältä rankempaa materiaalia. Potentiaali lähtee ihmisestä itsestään, ehkäpä ikävästä taustasta, huonosta kasvatuksesta tai yksinkertaisesti terveydentilasta. Katalyytti löytyy verkosta ja jos palaset loksahtavat kohdalleen, on lopputulos verinen.

Kuten totesin, vihaa kylvetään paljon tänä päivänä eikä sen lokerointi ole kovin hyödyllistä. On monia jotka eivät usko äärimmäisen rasismin olevan ongelma mutta kokevat äärivasemmiston uhan. Yhdelle uskonto ei voi koskaan olla pahan taustalla, toiselle vain tietty uskonto voi olla ymmärrettävä pahan lähde. En haluaisi erotella näitä. En myöskään haluaisi jättää keskustelusta pois nousevia vihan ja ääriajattelun uhkia. Ilmastopaniikki on eräs mahdollinen nouseva riski eikä asia ole jäänyt akateemikoiltakaan huomaamatta.

Ongelma on tosi - entä ratkaisu?

Ilmastonmuutos on toden totta iso uhka, kuten on ääri-islam, kuten on rasismikin. Ongelmat ovat tosia, ratkaisuissa piilee haaste. Kun lähdemme kuvailemaan ongelmaa äärimmäiseksi, kaiken muun ohittavaksi, jokaisen arjen hetken valtaavaksi ja mittaluokaltaan liian suureksi, luomme pohjaa ääriteoille. Emme todellakaan tee tarpeeksi ilmastonmuutosta vastaan, mutta omaan silti uskoa ratkaisuun, tieteeseen ja viisaampiin valintoihin. Kaikki eivät näe tätäkään asiaa niin. Kauaa ei tarvitse hakea verkkokeskusteluja löytääkseen äärimmäisiä esimerkkejä ilmastopaniikin rakentamista mielialoista. Ne ovat toki vain sanoja, vaan kun sinulla on muutamia tuhansia sanoiltaan epätoivoisia, sinulla on kourallinen joiden maailmankuva hajoaa - ja pahimmillaan yksi, joka katsoo että on hänen tehtävänsä tehdä aivan mitä tahansa ongelman korjaamiseksi. Sitten soitetaan pappia.

Epätoivolla on mahtava markkina-arvo. Paniikki ja hätä ovat todella tehokkaita tapoja kerätä itselleen ja aatteelleen nimeä ja näkyvyyttä. On aikansa paniikille ja hädälle, mutta ne ovat kuin lääkkeitä. Oikeassa kohtaa, oikealla annoksella, ne pelastavat henkiä. Yliannostus sen sijaan voi johtaa kalmistoa pahempaan kohteeseen. Kun ihminen jakaa paniikkia ja hätää, hänellä tulisi olla lääkärin osaaminen sekä vastuu ja ymmärrys siitä, että kaikki hänen potilaansa - lukijansa - eivät välttämättä käytä ainetta oikein. Usein kaadetaan vain loputtomasti sytykettä kuiville puille ja luotetaan sokeasti siihen, ettei kukaan varmastikaan käy paikalle tulitikkujen kera.

Todellinen rauhanpalkinto

Todellista Nobelin rauhanpalkintoa tässä ajassa pitäisi ehdottaa henkilölle, joka löytää ratkaisun tähän jatkuvan vihan ja paniikin megatrendiin. Tarvitsemme kipeästi vaihtoehtoa, jotain tapaa nostaa pinnalle toivoa, ratkaisuja tai edes positiivisempia näkökulmia epätoivon tilalle. Meillä ei riitä maailmassa psykiatreja hoitamaan tätä epätoivon tulvaa ja toisaalta meillä valitettavasti todellakin piisaa uhreja joita tapetaan päivittäin vihan rakentamalle alttarille. Olkoon miten ideologista höttöä tahansa, mutta ei tämä voi olla ainoa tie eteenpäin. Ei se vaan voi.

Ensiaskel voisi olla ymmärtää, että vihan eri muotoja on turha liiallisuuksiin vertailla. Jos olet huolissassi joko islamistiterrorista, rasismista tai antifasisteista, ole huolissasi myös kahdesta muusta, samoin kriteerein. Epätoivoiselle ihmiselle kaikki epätoivon ja ääriajattelun tekosyyt ovat tasa-arvoisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

"Jos olet huolissassi joko islamistiterrorista, rasismista tai antifasisteista, ole huolissasi myös kahdesta muusta, samoin kriteerein."

Jatkoon!

Pauli räsänen

Yhdysvaltain kultuurilliseen perimään kuuluu olellisena osana yksilön oikeus puolustaa itseään ja arvojaan,vaikapa aseelisesti,siis normimeininkiä,ei mitään uutisoinnin arvoista.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Tämä on totta - mutta emme elä enää historiaa vaan tätä päivää. Maailman muuttuessa on sen osien muututtava samassa tai huomaamme ettemme ole valmiita muutokseen. Sen mielestäni näkee yhä kasvavassa aseväkivallan määrässä. Kasvu tuntuu olevan ns. tekosyyagnostista, eli ammuskeluun päätyy ääripäästä jos toisestakin.

Aseenkanto-oikeus sinänsä ei luo tragediaa, mutta asenteella aseita kohtaan on merkitystä. Tätäkin parempi kysymys on ihmisten hyvinvointi, osallisuuden tunne, keskusteluilmapiiri, yms. Trumpia voi väkevästi kritisoida, mutta niin voi hänen edeltäjäänsäkin, kuten vaikkapa Mark Zuckerbergiäkin. Kovin moni nettoaa vihasta ja ääriajattelusta. Niin ei tarvitse olla.

Pauli räsänen

Viellä syvemmälle kultuuriin mentäessä,aglosaksinen liberaali ihmiskäsitys,lähtee olettamuksesta,missä jokainen ihmisyksilö on periaatteessa toiselleen vihollinen.
Siksi tavitaan yhteiskuntasopimus,missä säädellään yksilöiden ja yhteiskunnan välisistä suhteista.
Kuten tunnetua amerikkalaiset eivät mistöään hinnasta luovu omista vapauksistaan yhteisön hyväksi,kiitos juuri tämän Locelaisen prinsiipin.

Onneksi me suomalaiset olemme tuotettu saksalaisen humanismin,saksalaisen liberalismin hegessä, missä vapauden rinnalla kulkee aina velvollisuus ja vastuu. Hegel toteaa vapaudesta,että se on velvollisuuksien tunnustamista.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Internet-ajassa vallitseva feministinen näkemistapa esittää, että kaikki johtuu aina muista ja muusta. Siinä ei ole tilaa todelliselle itsekritiikille ja kehittymiselle.

Lukuisat ns. uhat voivat olla samanaikaisesti tosia, mutta tästä ei seuraa yhtä ja ennaltamäärättyä toimintamallia. Ihmisen ei ole pakko tehdä henkilökohtaisesti mitään todeksi uskomansa ongelman suhteen, ja vaikka hän tekisi, hänen ei ole pakko hakea sosiaalista tunnustusta tekemiselleen. Vaikka hän tekisi ja hakisi tunnustusta, hän voisi tehdä jotain uutta ja luovaa ja huumorintajuista. Tämän mahdollisuuden tieteellinen tutkimus kiistää: jos henkilö ajattelee a, hänen oletetaan pyrkivän tekemään (väkivaltaisesti) p, vaikka näin ei lainkaan olisi ja vaihtoehtoja olisi lukuisia. Asiantuntemus ohjaa osaltaan stereotyyppisiin ratkaisuihin selitysmalleillaan.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

En tiedä kumpi oli ensin, äärimielinen intersektionaalinen feminismi, vai äärimielinen kansallismielisyys. Yhtä kaikki, näitä on tänä päivänä turha vertailla.

Se kritiikki, mitä annat (oletettavasti nimenomaan äärimmäiselle) feminismille, pätee laajalti, mutta se pätee laajalti myös muihin ääriaatteisiin. Juuri siinä on jutun juuri. Ääriajattelu vetoaa - kaikenlainen ääriajattelu.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Blogistin mukaan presidentti Trumpilla on osuus valkoisen vallan väkivallalle. Kysymykseni blogistille on, synnyttikö Trump joukkoampumiset? Oliko Obaman presidenttikaudella merkittävästi vähemmän joukkoampumisia?
Tietääkseni ensimmäinen kouluampuminen Yhdysvalloissa tapahtui 1964 ja ampuja oli 16 vuotias tyttö. Tapahtuma synnytti kappaleen I don’t like Mondays ( The Boomtowns Rats). Sen jälkeen ampumisia on ollut jokaisen presidentin aikana.

Viime aikoina on väitetty että Trump on muka jakanut maan. Väittäjinä ovat Trumpin vastustajat. Todellisuudessa jakautumin alkoi Obaman presidenttikaudella ja aikaisemmin. Trump presidenttinä ilmentää tätä jakaantumista.

Yhdysvallat on väkivaltainen maa ja ristiriidat pyritään ratkaisemaan voimalla. Kun olin ensimmäistä kertaa siellä nuorena poikana 1979 - 1980, sain pelkurin leiman (chiken) kun en suostunut tappelemaan tytöstä. Minusta tappelu olisi ollut älytöntä vaikka tyttökin ilmeisesti sitä odotti.

Jenkkien aggressiivinen yhteiskuntanormi on yhdenlaista ja vaikea ratkaista mutta mitä tehdä satojen miljoonien jäsenten uskonnolle, joiden portti taivaaseen on eriuskoisten tappaminen?

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Hyviä kysymyksiä, Markku.

Ensinnäkin, Trumpilla on OSUUS valkoisen ylivallan aatteen kasvusta ja kuten totesin, tarpeeksi moni kun altistuu typeryyksille, seassa on aina promillen palanen joka toteuttaa sitä väkivalloin. En sano että hän synnytti joukkoampumiset, mutta saattaa olla katalyytti.

Joukkoampumiset ovat todellakin "perinneharrastus" jenkeissä, mutta niiden määrät ovat viime vuosina olleet pitkällä trendikäyrällä kasvussa. Kasvu alkoi jo Obaman aikaan ja kyllä hänelläkin oli osansa kansakunnan jakamisessa, eli olet tässä oikeassa. Trump on tuorein ilmentymä, ei ongelman juuri.

Itse asuin USA:ssa 1986-1988. Massachusettsissa oli meno selkeästi vähän keveämpää.

Lähteenä tässä kommentissa https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_mass_shootin...

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Ymmärrät varmaan, miten ärsyttävää on kuulla arvioita, ”millainen on Ameriikka”. Kokemuksesi Massachusettsissa oli varmaan erilaista kuin minulla Montanassa ja Appalakkien vuoristoseuduilla. Tajusin jo eka oleskelussani sen, etteivät Uuden Englannin asukkaat välttämättä ymmärrä edes Keski-Lännen ihmisten murteita saati ajattelutapaa.

Suomalaisille voi olla käsittämätöntä se kuinka epäluuloisesti osavaltioissa ja piirikunnissa suhtaudutaan liittovaltioon ja sen lakeihin. Monille takamaiden asujalle liittovaltion viranomaiset saattavat olla vihollisia. Siksi esim. aseiden rajoittaminen tulee olemaan megalomaaninen ongelma. Voipi johtaa sotaan liittovaltion viranomaisia vastaan.

G. W. Bushin presidenttiaikana ihmettelin eurooppalaisen sivistyneistön tietämättömyyttä. Täällä kehotettiin lähettämään postikortteja tutuille amerikkalaisille jotta he äänestäisi Bushin vastustajaa. Nauroin, koska tulos oli sama kuin venäläiset olisivat lähetelleet postia suomalaisille viime pressanvaalien ja käskeneet äänestämään Niinistön vastustajaa.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #11

Osavaltiot ovat kieltämättä kovin erilaisia. Viimeksi olen viettänyt paljon aikaa Virginiassa ja se on lievästi sanoen vähän eri seutua. Mielestäni ei tarvita edes massiivista paneutumista Yhdysvaltain historiaan jotta ymmärtää hieman paremmin taustoja, epäluuloa liittovaltioon ja heidän käsitystä vapaudesta. Turhaan me täältä käsin saarnaamme ja koitamme heidän pään sisään mennä.

En todellakaan usko aselakien tiukentuvan merkittävässä määrin, enkä toisaalta usko että se ratkaisisi mielipuolisen väkivallan ongelmaa. Tämä on aika paljon oikeusvaltio-ongelma - enkä käytä tuota termiä samassa kontekstissa kuin Suomesta puhuttaessa. Ollakseen individualismia ja yksilön mahdollisuutta korostava maa, se on saanut aikaan aika epäterveen määrän lakeja ja pykäliä jotka iskevät juuri tähän yksilön mahdollisuuteen, juuri amerikkalaista unelmaa vastaan.

Yksi asia pätee Euroopassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja muualla: Ahneus löytyy ihmisestä.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #12

Amerikka on erilainen - se meidän on vain hyväksyttävä. Esimerkiksi moraali. On piirikuntia, joiden laissa on määräykset siitä, millaista on hyväksytty sukupuolielämä. Toisaalla on osavaltioita, joissa moraaliin liittyvä lainsäädäntö on sallivampaa kuin konsanaan suuressa osaa Eurooppaa.

Ahneus ja itsekkyys voidaan helposti nähdä amerikkalaisten synteinä. Toisaalta he ovat kansakunta, joka antaa ja ovat vuosikymmeniä antaneet merkittävän osan avustuksista ympäri maailmaa esim. luonnonkatastrofien jälkeen. Hyväntekeväisyys on amerikkalaisten kesken tärkeää, vaikka lahjoittajat saavat niistä verohelpotuksia.

Aikoinaan Amerikan asuttivat ja valloittivat alkuperäisasukkailta ihmiset, jotka eivät sopeutuneet Euroopan tiukkaan luokkayhteiskuntaan. Amerikanirlantilaisten ja amerikanitalialaisten kollektiiviseen muistiin lienee piirtyneet eurooppalaisen yläluokan piiskanjäljet.
Amerikassa Colt Peacemaker vyöllä on antanut miehelle mahdollisuuden puolustaa tasavertaisesti itseään sen sijaan että Euroopassa olisi joutunut ruoskittavaksi tai hirteen siitä, että kielsi isännän etuyön oikeuden vastavihittyyn vaimoon. Ymmärtää, että ase on edelleen amerikkalaiselle oman ja perheen suojelun tärkeä väline.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Itse ajattelen USAn kausaliteeteista hiukan toisin:
1: demokraatit etääntyivät eräänlaiseen profiloituun ja hallinnolliseen
politikointiin, joka ei kelvannut kaikille
2: republikaanit tekivät samoin
3: Trump huomasi markkinaraon (USA on tosiaan taantunut)
4: demokraatit hyökkäävät Trumpia vastaan (taas uusi epäoptimaalinen
äänestäjäpotentiaalin arviointi)
0-4: samaan aikaan mm. rasismi ja myös kaikinpuolinen syrjäytyneisyys
ja fanatismi kasvavat omia aikojaan
5: hallinnollinen demokraattien propaganda yhdistää Trumpin ja rasismin
6: pienessä Suomessa media toistaa sen, mitä NYT ja WP sanovat, johtuu osaksi
median vähistä resursseista, osaksi siitä, että mediaa omistetaan etupäässä
mielipideohjailun takia
7: Kyuu Eturaitti toistaa sen, mitä media sanoo. Kyseessä on varma valinta.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

En totta puhuen ole varma oliko nimeni väännelty kirjoitusasu yritys naljailla vai erehdys. Toivon jälkimmäistä ja etenen sillä oletuksella.

Olen lukenut melko monta artikkelia aiheesta kotimaisesta mediasta, kuin myös Yhdysvaltalaisesta, mukaan lukien molempiin suuntiin vahvasti värittyneitä sellaisia. Mielestäni en ole toistamassa tässä mitään yhtä puolta. Onhan tuo jo viimeisimmän ammuskelun jälkeen selvä - yksi oli valkoista ylivaltaa ajava rasisti, toinen ultravasemmistolainen antifa-aktiivi.

Valtiona USA on melko konservatiivinen suuressa kuvassa, tämä tuli esille mm. "Sydänmaiden kapina" kirjassa, näin kotimaista katsantaa hakien. Toinen huomioitava asia on kaksipuoluejärjestelmän ominaisuus, jossa on seinät leveällä ja katto korkealla. Vähintään kolmasosa demokraateista voisi aatteen puolesta kuulua republikaaneihin ja päinvastoin. Valtakunnantason alapuolella puolueiden aatteet ja linjat hajaantuvat.

On myös spekuloitavissa, että yhä värikkäämmässä ja monipuolisemmassa maailmassa kaksipuoluejärjestelmän luontainen vastakkainasettelu on yhä merkittävämpi osa ongelmaa, osattomuutta ja siten myös yksi katalyytti radikalisoitumisessa.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Ensinnäkin nimestä: en tosiaankaan pysty näkemään mitään muuta kuin "Kyuu Eturaitti" nimenäsi. Minä en tiedä mikä sinun todellinen nimesi on. Tsekkailin jopa noita linkkejä mutta en löytänyt...

Toisekseen sisällöstä: Mielestäni sinun tuotoksesi täällä ylittävät reilusti keskimääräisen laatutason, ja luenkin niitä mielelläni, myös suosittelen usein. Nyt taisin lukea kiireellä vain alun, ja hersyttelin siitä.

Kiire --> huonohko palaute. Mutta toisaalta, pintapuolinen tapa "lukea Yhdysvaltoja" (käyttää sikäläisiä uutislähteitä) on tyypillistä Suomessa. Moni lööppi ja hesarijuttu selittyy juuri noilla askelilla, joita kuvasin. Eli asia ei ehkä koske sinua, mutta monia muita.

Sorry liian suuri pensseli liian pienessä kädessä, silloin roiskuu.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Pahoittelen, mutta tuo ei ole nimeni, mutta se siitä, ei tästä pahaa mieltä.

Vaan olet toki oikeassa pääasiasta ja kiitän kommentista. Ja kyllä minä tästä voin oppia, USA:sta pitäisi puhua vähemmän suurella pensselillä, termiäsi käyttääkseni. Kaikenlaisen ilmaisun, oli se ammattijournalismia tai blogailua, pitää aina pyrkiä parempaan. Se on ihmisen tie. Otettakoon tästä oppia ja kiitän todella palautteesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset