Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Wed, 05 Dec 2018 15:14:45 +0200 fi Julkisen sektorin hankinnat hälytystilassa http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265245-julkisen-sektorin-hankinnat-halytystilassa <p>Kuulimme äskettäin <a href="https://areena.yle.fi/1-4557922">pitkän keskustelun</a> julkisen sektorin rakentamisen huonosta tilasta - katot romahtavat, homevaurioita uusissa ja vanhoissa kouluissa, sairaaloissa, poliisilaitoksissa sun muissa. Tietojärjestelmissä hädät ovat samaa tasoa: vääriä reseptejä, suojattomia järjestelmiä ja töiden jumiutumista terveyskeskuksista ministeriöihin. Pieni lisäetsintä paljasti samat ongelmat hankituissa kotoutuspalveluissa, joilla harva oppii kieltä, työllistyy tai muutoinkaan kotoutuu. Esimerkkejä verorahoilla tehdyistä huonoista hankinnoista löytyy.</p><p><strong>Pykälissä ei ole pelastus</strong></p><p>Olen valmis hieman ynnäämään havaintoja: julkiselta sektorilta puuttuu kyky tehdä hankintoja. Tämä ei ole tieto- tai rakennustekniikkaongelma, vaan hallinnollinen ongelma. Yksi osa on jo pari vuotta sitten <strong>Sirpa Pietikäisen</strong> esiin nostama havainto tavastamme laiminlyödä EU:n kilpailutuspykäliä. Katsomme pelkkää hintaa, vaikka pitäisi katsoa myös laatua ja muita tekijöitä. Olemme niin sokeutuneet ajatukselle että halvin on aina parasta, ettemme välitä lainkaan mitä rahalla saa. Sitten kun työtä pitäisi suunnitella, koordinoida tai valvoa, siihen ei ole resursseja, tai sitten valvonta ulkoistetaan myös, toki halvimmalle konsultille joka terkee tarkastukset yksinomaan sähköpostien ja piirrosten perusteella.</p><p>Julkiset tarjouskilpailut ovat melkoisen mustaa magiaa. Kärjistäen sanoen niitä ei voita yritys joka kykenee tekemään parasta kohtuulliseen hintaan, vaan yritys jolla on eniten juristeja etsimässä jokaisen porsaanreiän mitä käytettävissä on. Konsulttitoimistolta tilattu tarjouspyyntö on sata kertaa pidempi kuin asiaan vaaditaan ja kisassa pärjää vain syvällä juridisella osaamisella. Rakennusfirman ei tarvitse osata erottaa vasaraa sirkkelistä, tärkeintä on ymmärtää viidennen pykälän toisen klausuulin kolmannen sivulauseen konditionaalin antavan epäsuorasti mahdollisuuden poiketa viidennentoista pykälän toisen kappaleen vastuulausekkeen toimeenpanon valvonnasta. Tekijän valinnassa painotetaan kaikkea muuta kuin tekemisen taitoa.</p><p>Nyt kun olemme hukuttaneet niin rakennus-, koodaus- kuin koulutustaidonkin byrokratian pohjattomaan suohon, mitä ratkaisuksi tarjotaan? Lisää pykäliä tietenkin! Vaan kun enemmän ei tarkoita parempaa. Komppaan väkevästi ykkösaamun puhujia. Emme tarvitse uutta lakia kertomaan että naulojen pitää pysyä kiinni seinässä tai että putket eivät saa vuotaa. Ne monet lisäpykälät jotka olemme tehneet ovat johtaneet juuri tähän ilmiöön, joka tiivistyy keskustelun sitaattiin &quot;ei sen tarvi olla hyvä, kunhan menee tarkastuksesta läpi&quot;. Aivan itse, aivan omin kätösin olemme kuoppamme kaivaneet. Ja kun olet kuopan pohjalla, ongelmia on itse asiassa kaksi. Ensinnäkin toki se, että olet pohjalla etkä pinalla. Toinen ongelma on, että kuoppaa pitkään kaivettuasi et todennäköisesti osaa enää muuta tehdäkään.</p><p><strong>Valvonnasta apua?</strong></p><p>Olen pettynyt itseeni, kun en saa blogauksen päätteeksi selvää ehdotusta asian parantamiseen. Yksi radiokeskustelijoiden ehdotus rakennuspuolelle oli tarkastajien ottaminen isoihin projekteihin täysipäiväisesti. Tästä voisi ehkä rakentaa idean. Kun ostetaan jotain isoa - taloa tai ohjelmistoa - projektia pitäisi valvoa täysipäiväisesti valtion palkkalistoilla oleva henkilö. Ei konsultti, ei ulkoistettu palvelu, vaan vahvasti ostajan etua ajava ja merkittävän osaamisen omaava henkilö. Kyllä rekrymarkkinoilta vielä rakennustarkastajia tai IT-ammattilaisia löytää.</p><p>Ehkäpä ensimmäinen asia voisi olla vaikkapa jostain yliopistosta parin osaavan tutkijan rekrytointi selvittämään ongelman laajuutta. Ja ehkäpä äänestäjien kannattaisi olla vaalien alla varovaisia toiveissaan. Byrokratian aiheuttaman ongelman paikkaaminen lisäbyrokratialla ei ehkä olekaan oikotie onneen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kuulimme äskettäin pitkän keskustelun julkisen sektorin rakentamisen huonosta tilasta - katot romahtavat, homevaurioita uusissa ja vanhoissa kouluissa, sairaaloissa, poliisilaitoksissa sun muissa. Tietojärjestelmissä hädät ovat samaa tasoa: vääriä reseptejä, suojattomia järjestelmiä ja töiden jumiutumista terveyskeskuksista ministeriöihin. Pieni lisäetsintä paljasti samat ongelmat hankituissa kotoutuspalveluissa, joilla harva oppii kieltä, työllistyy tai muutoinkaan kotoutuu. Esimerkkejä verorahoilla tehdyistä huonoista hankinnoista löytyy.

Pykälissä ei ole pelastus

Olen valmis hieman ynnäämään havaintoja: julkiselta sektorilta puuttuu kyky tehdä hankintoja. Tämä ei ole tieto- tai rakennustekniikkaongelma, vaan hallinnollinen ongelma. Yksi osa on jo pari vuotta sitten Sirpa Pietikäisen esiin nostama havainto tavastamme laiminlyödä EU:n kilpailutuspykäliä. Katsomme pelkkää hintaa, vaikka pitäisi katsoa myös laatua ja muita tekijöitä. Olemme niin sokeutuneet ajatukselle että halvin on aina parasta, ettemme välitä lainkaan mitä rahalla saa. Sitten kun työtä pitäisi suunnitella, koordinoida tai valvoa, siihen ei ole resursseja, tai sitten valvonta ulkoistetaan myös, toki halvimmalle konsultille joka terkee tarkastukset yksinomaan sähköpostien ja piirrosten perusteella.

Julkiset tarjouskilpailut ovat melkoisen mustaa magiaa. Kärjistäen sanoen niitä ei voita yritys joka kykenee tekemään parasta kohtuulliseen hintaan, vaan yritys jolla on eniten juristeja etsimässä jokaisen porsaanreiän mitä käytettävissä on. Konsulttitoimistolta tilattu tarjouspyyntö on sata kertaa pidempi kuin asiaan vaaditaan ja kisassa pärjää vain syvällä juridisella osaamisella. Rakennusfirman ei tarvitse osata erottaa vasaraa sirkkelistä, tärkeintä on ymmärtää viidennen pykälän toisen klausuulin kolmannen sivulauseen konditionaalin antavan epäsuorasti mahdollisuuden poiketa viidennentoista pykälän toisen kappaleen vastuulausekkeen toimeenpanon valvonnasta. Tekijän valinnassa painotetaan kaikkea muuta kuin tekemisen taitoa.

Nyt kun olemme hukuttaneet niin rakennus-, koodaus- kuin koulutustaidonkin byrokratian pohjattomaan suohon, mitä ratkaisuksi tarjotaan? Lisää pykäliä tietenkin! Vaan kun enemmän ei tarkoita parempaa. Komppaan väkevästi ykkösaamun puhujia. Emme tarvitse uutta lakia kertomaan että naulojen pitää pysyä kiinni seinässä tai että putket eivät saa vuotaa. Ne monet lisäpykälät jotka olemme tehneet ovat johtaneet juuri tähän ilmiöön, joka tiivistyy keskustelun sitaattiin "ei sen tarvi olla hyvä, kunhan menee tarkastuksesta läpi". Aivan itse, aivan omin kätösin olemme kuoppamme kaivaneet. Ja kun olet kuopan pohjalla, ongelmia on itse asiassa kaksi. Ensinnäkin toki se, että olet pohjalla etkä pinalla. Toinen ongelma on, että kuoppaa pitkään kaivettuasi et todennäköisesti osaa enää muuta tehdäkään.

Valvonnasta apua?

Olen pettynyt itseeni, kun en saa blogauksen päätteeksi selvää ehdotusta asian parantamiseen. Yksi radiokeskustelijoiden ehdotus rakennuspuolelle oli tarkastajien ottaminen isoihin projekteihin täysipäiväisesti. Tästä voisi ehkä rakentaa idean. Kun ostetaan jotain isoa - taloa tai ohjelmistoa - projektia pitäisi valvoa täysipäiväisesti valtion palkkalistoilla oleva henkilö. Ei konsultti, ei ulkoistettu palvelu, vaan vahvasti ostajan etua ajava ja merkittävän osaamisen omaava henkilö. Kyllä rekrymarkkinoilta vielä rakennustarkastajia tai IT-ammattilaisia löytää.

Ehkäpä ensimmäinen asia voisi olla vaikkapa jostain yliopistosta parin osaavan tutkijan rekrytointi selvittämään ongelman laajuutta. Ja ehkäpä äänestäjien kannattaisi olla vaalien alla varovaisia toiveissaan. Byrokratian aiheuttaman ongelman paikkaaminen lisäbyrokratialla ei ehkä olekaan oikotie onneen.

]]>
4 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265245-julkisen-sektorin-hankinnat-halytystilassa#comments Julkinen rakentaminen Kilpailutus Laadunvalvonta Wed, 05 Dec 2018 13:14:45 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265245-julkisen-sektorin-hankinnat-halytystilassa
Kaksi kipinää http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264724-kaksi-kipinaa <p>Ääriryhmien tapa osoitella sormilla tiettyjä ihmisryhmiä, kuten maahanmuuttajia, löytää monesta puheesta heijastuspintaa 1930-lukuun ja kansanmurhien alkulähteille. Pidän moisia väitteitä vahvasti liioiteltuna, mutta en täysin perustettomina. Näen kuitenkin myös toisen mahdollisen kipinän, joka voi olla aivan yhtä vakava uhka yhteiskunnalle.</p><p><strong>Tuttu väite</strong></p><p>Tuttu väite on siis otsikossa siteeraamani. Kun jokin yhteiskunnallinen toimija alkaa osoittamaan sormella tiettyä kansanryhmää syylliseksi kaikkeen pahaan, se voi johtaa ihmiskunnan kauheimpiin hetkiin, joita aiemmin tahdittivat nimet kuten Pol Pot tai Hitler. Milloin syyllisiä ovat maahanmuuttajat, milloin juutalaiset, milloin suomalaiset miehet, milloin seksuaalivähemmistöt, milloin AY-liike, milloin työnantajaliike. Tällainen räikeä yleistäminen ja ongelmien yksinkertaistaminen tuhoaa pohjaa yhteiskunnan kehittymiseltä. Väite historiallisesta heijastuspinnasta ei ole vailla historiallista pohjaa, mutta se on räikeästi liioiteltu ja pahimmillaan kansanmurhien uhreja halveksiva. En kiistä ongelmaa lainkaan, mutta kiistän sen mittakaavan. Vaan tämän jo tiesimme.</p><p><strong>Se toinen väite</strong></p><p>Männä viikoilla useampikin puolue on tehnyt dramaattisen selviä julistuksia siitä kenen kanssa ei jutella. Demarit ja Kokoomus etunenässä vannoivat että eivät keskustele koskaan ikinä mistään persujen kanssa. Kepu vannoi kieltäytyvänsä yhteistyöstä kokkarien kanssa. Siniset poissulki yhteistyön demarien kanssa. Samaan aikaan katsomme lätäkön yli Ruotsiin, jossa juuri tällainen absoluuttinen, sivistyneen demokratian kieltäminen ajaa maan vakavaan kriisiin. Vaan kun eivät Orpo, Rinne tai Sipilä voi välttyä ajamasta tietoisesti kaasu pohjassa rotkoon. Äänestäjät vaativat siltojen polttoa, media vaatii sitä, some vaatii sitä. George Bush tyhmempi sanoi &quot;jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan&quot;. Seppo Somettaja sanoo &quot;jos et ole heitä vastaan, olet meitä vastaan&quot;.</p><p>Väitän, että tällainen määrätietoinen, ennakolta tehty siltojen polttaminen on aivan yhtä iso riski yhteiskunnan kehitykselle kuin kansanryhmän suora demonisointikin. Jos politiikan ainoa markkinointitapa on vihan julistus, on parhaimmillaankin lopputuloksena poliittisen kehityksen lamaantuminen. Kun politiikka lamaantuu, joku vähemmän demokraattinen voima täyttää tyhjiön. Se voima voi olla suuryritys tai se voi olla katupartio, mutta se ei ole pienen ihmisen puolella. Kun johtavat poliittiset voimat jo ennalta kieltäytyvät käsittelemästä yhteiskunnan haastavimpia ongelmia, miten moinen sanoma pitäisi tulkita? Miten kukaan kehtaa nähdä tällaisessa toiminnassa mitään hyvää? Miten kehtaamme antaa aplodit?</p><p><strong>On riskejä ja on riskejä</strong></p><p>Vaikka itsekin maailman huolista kirjoittelen, en rummuta panikoinnin puolesta. Yhteiskunta ei ole räjähtämässä, maailmansota ei ole syttymässä emmekä huku sen paremmin saasteisiin, islamisteihin kuin homoihinkaan. Meillä on haasteita, meillä on riskejä, mutta meillä on yhä aivan riittävästi sahajauhoja vintillä ongelmiin vastaamiseksi. Kuljemme eteenpäin, joskus hitaammin, joskus nopeammin, mutta takapakkia tehdään aika vähän. Tulevaisuus on edessä, ei takana.</p><p>Keskustellaan siis haasteista, mutta keskustellaan myös ratkaisuista. Pidetään pää kylmänä ja keskusteluyhteys auki. Jos olet ystäväsi kanssa samaa mieltä, käy hänen kanssa kahvikupillisella. Jos olet eri mieltä, varaa koko pannullinen - mutta älä kieltäydy kahvista äläkä dialogista. Molemmat tekevät ihan hyvää jopa kylmänä ja kitkeränä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ääriryhmien tapa osoitella sormilla tiettyjä ihmisryhmiä, kuten maahanmuuttajia, löytää monesta puheesta heijastuspintaa 1930-lukuun ja kansanmurhien alkulähteille. Pidän moisia väitteitä vahvasti liioiteltuna, mutta en täysin perustettomina. Näen kuitenkin myös toisen mahdollisen kipinän, joka voi olla aivan yhtä vakava uhka yhteiskunnalle.

Tuttu väite

Tuttu väite on siis otsikossa siteeraamani. Kun jokin yhteiskunnallinen toimija alkaa osoittamaan sormella tiettyä kansanryhmää syylliseksi kaikkeen pahaan, se voi johtaa ihmiskunnan kauheimpiin hetkiin, joita aiemmin tahdittivat nimet kuten Pol Pot tai Hitler. Milloin syyllisiä ovat maahanmuuttajat, milloin juutalaiset, milloin suomalaiset miehet, milloin seksuaalivähemmistöt, milloin AY-liike, milloin työnantajaliike. Tällainen räikeä yleistäminen ja ongelmien yksinkertaistaminen tuhoaa pohjaa yhteiskunnan kehittymiseltä. Väite historiallisesta heijastuspinnasta ei ole vailla historiallista pohjaa, mutta se on räikeästi liioiteltu ja pahimmillaan kansanmurhien uhreja halveksiva. En kiistä ongelmaa lainkaan, mutta kiistän sen mittakaavan. Vaan tämän jo tiesimme.

Se toinen väite

Männä viikoilla useampikin puolue on tehnyt dramaattisen selviä julistuksia siitä kenen kanssa ei jutella. Demarit ja Kokoomus etunenässä vannoivat että eivät keskustele koskaan ikinä mistään persujen kanssa. Kepu vannoi kieltäytyvänsä yhteistyöstä kokkarien kanssa. Siniset poissulki yhteistyön demarien kanssa. Samaan aikaan katsomme lätäkön yli Ruotsiin, jossa juuri tällainen absoluuttinen, sivistyneen demokratian kieltäminen ajaa maan vakavaan kriisiin. Vaan kun eivät Orpo, Rinne tai Sipilä voi välttyä ajamasta tietoisesti kaasu pohjassa rotkoon. Äänestäjät vaativat siltojen polttoa, media vaatii sitä, some vaatii sitä. George Bush tyhmempi sanoi "jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan". Seppo Somettaja sanoo "jos et ole heitä vastaan, olet meitä vastaan".

Väitän, että tällainen määrätietoinen, ennakolta tehty siltojen polttaminen on aivan yhtä iso riski yhteiskunnan kehitykselle kuin kansanryhmän suora demonisointikin. Jos politiikan ainoa markkinointitapa on vihan julistus, on parhaimmillaankin lopputuloksena poliittisen kehityksen lamaantuminen. Kun politiikka lamaantuu, joku vähemmän demokraattinen voima täyttää tyhjiön. Se voima voi olla suuryritys tai se voi olla katupartio, mutta se ei ole pienen ihmisen puolella. Kun johtavat poliittiset voimat jo ennalta kieltäytyvät käsittelemästä yhteiskunnan haastavimpia ongelmia, miten moinen sanoma pitäisi tulkita? Miten kukaan kehtaa nähdä tällaisessa toiminnassa mitään hyvää? Miten kehtaamme antaa aplodit?

On riskejä ja on riskejä

Vaikka itsekin maailman huolista kirjoittelen, en rummuta panikoinnin puolesta. Yhteiskunta ei ole räjähtämässä, maailmansota ei ole syttymässä emmekä huku sen paremmin saasteisiin, islamisteihin kuin homoihinkaan. Meillä on haasteita, meillä on riskejä, mutta meillä on yhä aivan riittävästi sahajauhoja vintillä ongelmiin vastaamiseksi. Kuljemme eteenpäin, joskus hitaammin, joskus nopeammin, mutta takapakkia tehdään aika vähän. Tulevaisuus on edessä, ei takana.

Keskustellaan siis haasteista, mutta keskustellaan myös ratkaisuista. Pidetään pää kylmänä ja keskusteluyhteys auki. Jos olet ystäväsi kanssa samaa mieltä, käy hänen kanssa kahvikupillisella. Jos olet eri mieltä, varaa koko pannullinen - mutta älä kieltäydy kahvista äläkä dialogista. Molemmat tekevät ihan hyvää jopa kylmänä ja kitkeränä.

]]>
0 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264724-kaksi-kipinaa#comments Dialogi Yhteiskunnan kahtiajakautuminen Sun, 25 Nov 2018 23:29:08 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264724-kaksi-kipinaa
Kiitos, Touko Aalto http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263094-kiitos-touko-aalto <p>En ole vihreiden tukijaksi aikoihin julistautunut muuta kuin presidentinvaaleissa, mutta olen aina seurannut heitä mielenkiinnolla. Niin tein myös tänään tien päältä työmatkoilla, kun kuulin <strong>Touko Aallon</strong> ratkaisusta siirtää johtotehtävät edelleen. Näin vihreän politiikan sivustaseuraajana pitää todeta, että jään kaipaamaan Toukon aikaa lämmöllä.</p><p><strong>Rajansa kullakin</strong></p><p>Minulla ei ole aikomustakaan lähteä osoittamaan sormella nimiä, mutta kyllähän suuri linja on huutelun puolella. Vihreiden kärkikahinoissa pyörineiden ja pyörivien nimien ympärillä on paljon ikäviä poliittisia ilmiöitä. Populismi on välillä niin vahvaa, että jopa perinteiset populistipuolueet kuten vasemmisto ja persut jäävät taakse. Touko perusteli asiansa lisäämällä faktoja, ei äänenvoimakkuutta. Hän kertoi miksi hänen ehdotus on parempi, eikä sitä miksi vastapuolen edustaja on ihmisenä huonompi.</p><p>Selvähän se on että nykypolitiikassa pärjää vaarallisen hyvin olemalla töykeä ja luomalla viholliskuvia. Se on ajan henki josta en pidä, mutta jolle en paljoa yksin voi. Paljoa ei voinut Toukokaan. Hänellä oli kaunis ajatus, jota hän toteutti aina vähintään tyydyttävästi, ajoin erinomaisesti. Hän muistutti minua vihreistä vuosikymmenen tai parin takaa, kun kärjessä oli tiede, järki ja dialogi. Uusien vihreiden tuulien syystä tai niistä huolimatta se aika on laajalti unohtunut. Asiallisen politiikan paluu jäi varmaankin hetkelliseksi.</p><p>Touko teki kovaa työtä, mutta kukaan meistä ei ole vailla inhimillisiä rajoja. Häneltä petti terveys. Se ei ole synti, se on sattumus. Hän joutui koville median toimesta ja vielä kovemmin hän joutui ottamaan vastaan omiensa jatkuvia iskuja. Se ei voinut olla satuttamatta syvälle. Tietenkin huipulla tuulee ja kritiikkiä on kestettävä, mutta aivan jokaisella meillä on rajamme. Jokainen meistä voisi pohtia jokainen päivä jotta mitä tuli sanottua. Olinko ilkeä? Sanoinko toisesta ihmisestä turhan pahasti? Sama sairaus voi iskeä meistä jokaiseen, politiikassa ja sen ulkopuolella.</p><p><strong>Keskeltä halki, tai sitten ei?</strong></p><p>Tämän maan pitäisi kuulemma olla todella polarisoitunut. Haluan kuitenkin ottaa Toukon sekä puoluekollegansa <strong>Pekka Haaviston</strong> tyylistä sen verran koppia, että uskon elämään ääripäiden ulkopuolella. Puhuimme sitten irtisanomislaista, maahanmuutosta, luonnonsuojelusta tai mistä vaan, meidän pitäisi uskoa keskusteluun ennen huutoa. Jos ei muuta niin kokeiltaisiin edes keskustelua ennen, ettei hosuta polttamaan siltoja kahta puolen jo ennen kättelyä. Sillä ei näemmä voiteta gallupeja tai someriitoja, mutta sillä voitetaan sielunrauha. Kumpi lie tärkeämpi?</p><p>Kiitos sinulle, Touko, kun marssit politiikan valtavirtaa vastaan ja rauhoitit sodan retoriikkaa rauhan sanomalla. Huolehdi itsestäsi, parane pian ja palaile sitten uusiin haasteisiin uusilla voimilla.</p> En ole vihreiden tukijaksi aikoihin julistautunut muuta kuin presidentinvaaleissa, mutta olen aina seurannut heitä mielenkiinnolla. Niin tein myös tänään tien päältä työmatkoilla, kun kuulin Touko Aallon ratkaisusta siirtää johtotehtävät edelleen. Näin vihreän politiikan sivustaseuraajana pitää todeta, että jään kaipaamaan Toukon aikaa lämmöllä.

Rajansa kullakin

Minulla ei ole aikomustakaan lähteä osoittamaan sormella nimiä, mutta kyllähän suuri linja on huutelun puolella. Vihreiden kärkikahinoissa pyörineiden ja pyörivien nimien ympärillä on paljon ikäviä poliittisia ilmiöitä. Populismi on välillä niin vahvaa, että jopa perinteiset populistipuolueet kuten vasemmisto ja persut jäävät taakse. Touko perusteli asiansa lisäämällä faktoja, ei äänenvoimakkuutta. Hän kertoi miksi hänen ehdotus on parempi, eikä sitä miksi vastapuolen edustaja on ihmisenä huonompi.

Selvähän se on että nykypolitiikassa pärjää vaarallisen hyvin olemalla töykeä ja luomalla viholliskuvia. Se on ajan henki josta en pidä, mutta jolle en paljoa yksin voi. Paljoa ei voinut Toukokaan. Hänellä oli kaunis ajatus, jota hän toteutti aina vähintään tyydyttävästi, ajoin erinomaisesti. Hän muistutti minua vihreistä vuosikymmenen tai parin takaa, kun kärjessä oli tiede, järki ja dialogi. Uusien vihreiden tuulien syystä tai niistä huolimatta se aika on laajalti unohtunut. Asiallisen politiikan paluu jäi varmaankin hetkelliseksi.

Touko teki kovaa työtä, mutta kukaan meistä ei ole vailla inhimillisiä rajoja. Häneltä petti terveys. Se ei ole synti, se on sattumus. Hän joutui koville median toimesta ja vielä kovemmin hän joutui ottamaan vastaan omiensa jatkuvia iskuja. Se ei voinut olla satuttamatta syvälle. Tietenkin huipulla tuulee ja kritiikkiä on kestettävä, mutta aivan jokaisella meillä on rajamme. Jokainen meistä voisi pohtia jokainen päivä jotta mitä tuli sanottua. Olinko ilkeä? Sanoinko toisesta ihmisestä turhan pahasti? Sama sairaus voi iskeä meistä jokaiseen, politiikassa ja sen ulkopuolella.

Keskeltä halki, tai sitten ei?

Tämän maan pitäisi kuulemma olla todella polarisoitunut. Haluan kuitenkin ottaa Toukon sekä puoluekollegansa Pekka Haaviston tyylistä sen verran koppia, että uskon elämään ääripäiden ulkopuolella. Puhuimme sitten irtisanomislaista, maahanmuutosta, luonnonsuojelusta tai mistä vaan, meidän pitäisi uskoa keskusteluun ennen huutoa. Jos ei muuta niin kokeiltaisiin edes keskustelua ennen, ettei hosuta polttamaan siltoja kahta puolen jo ennen kättelyä. Sillä ei näemmä voiteta gallupeja tai someriitoja, mutta sillä voitetaan sielunrauha. Kumpi lie tärkeämpi?

Kiitos sinulle, Touko, kun marssit politiikan valtavirtaa vastaan ja rauhoitit sodan retoriikkaa rauhan sanomalla. Huolehdi itsestäsi, parane pian ja palaile sitten uusiin haasteisiin uusilla voimilla.

]]>
8 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263094-kiitos-touko-aalto#comments Kotimaa Politiikan populismi Touko Aalto Wed, 24 Oct 2018 17:52:34 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263094-kiitos-touko-aalto
Etsintäkuulutus: diplomaatti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262851-etsintakuulutus-diplomaatti <p>Sipilä sitä, AY-liike tätä, enkä edelleenkään tiedä kuka on oikeassa. Vaatisi melko isoa lapiota kaivautua kaiken tämän surun, vihan ja epäluulon läpi. Siinäpä siis haaste: haussa diplomaatti, välittäjä, rauhantekijä, osapuoli joka voisi auttaa. Mistäpä sellainen?</p><p><strong>Valtakunnansovittelija?</strong></p><p>Valtakunnansovittelija on sinänsä hyvä toimija ja arvostettu instituutti. Tämä ei kuitenkaan ole hänen repertuaariin kuuluva asia. Olisi ehkäpä parasta suojella tätä instituutiota politiikalta ja antaa suutarin pysyä lestissään.</p><p><strong>Akateemikko?</strong></p><p>Akateemiselta puolen voi löytyä viisautta ja kykyä neuvottelujen johtoon, mutta toisaalta maamme akateemisesti näkyvät hahmot ovat erittäin voimakkaasti poliittisia ja omat puolet on valittu. On toki hyvä että poliittiset kannat tuodaan avoimesti esiin, siitä hatunnosto. Tuskinpa kuitenkaan löytyisi tahoa, joka kelpaisi kaikille osapuolille puolueettomana. Ehkä olen väärässä.</p><p><strong>Paneeli?</strong></p><p>Ehkäpä yhden hengen sijaan pitäisi olla pieni pyöreä pöytä, kolme henkeä vaikkapa. Haaste on varmistaa ketä tässä pöydässä on. Ketkä tässä ovat osapuolia? Kuka taho edustaa AY-liikettä? Vielä vaikeampaa on pohtia kuka edustaa työnantajia? Edustaako hän alle 10 hengen yrityksiä? Jos näin, mikä se taho olisi, koska sen paremmin EK kuin Suomen Yrittäjätkään eivät virallisesti edusta näin pieniä yrityksiä? Siinä taitaakin olla se kovin kysymys. Kuka voi edustaa tahoa jota ei kukaan virallisesti edusta? Tässä lienee myös yksi riidan tämän hetken yleisongelmista.</p><p><strong>Kunniallinen pakin painaja?</strong></p><p>Kuka olisi tarpeeksi kunnioitettu, arvostettu taho, että voisi pyytää nöyrästi mutta vakavan uskottavasti että kaikki osapuolet hengähtävät? Presidentti astuisi tässä yli virkansa, mutta toisaalta tilanna on poikkeuksellinen. Ehkäpä presidentti tai jokin muu taho voisi kutsua hys-hys-kokouksen, josta voisivat astua ulos niin hallitus kuin AY:kin, lausuen yhteen ääneen että nyt molemmat osapuolet astuvat pari askelta takaisinpäin menettämättä kasvojaan? Pystyisivätkö he siihen ilman vaistonomaista tarvetta naljailuun?</p><p><strong>Kansan syvät rivit</strong></p><p>Villi kortti voisi nousta kansojen syvistä riveistä. Toiveikas puoleni ajattelee, että leijonaosa kansaa on jo väsynyt tähän kalliiksi käyvään machoiluun ja toivoisi vain rauhaa, ottamatta vahvasti puolia. Voisiko tästä syntyä uusi kansanliike, joka laittaa luokan tappelupukarit hautaamaan sotakirveet? Muutama vuosi sitten kansanliike tahtoi uudistaa avioliittolakia. Ehkäpä tänä vuonna kansanliike tahtoisi rauhaa? Ei olisi ensimmäinen (poliittinen tai muu) sota joka pysäytetään kansalaisten joukkovoimalla.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sipilä sitä, AY-liike tätä, enkä edelleenkään tiedä kuka on oikeassa. Vaatisi melko isoa lapiota kaivautua kaiken tämän surun, vihan ja epäluulon läpi. Siinäpä siis haaste: haussa diplomaatti, välittäjä, rauhantekijä, osapuoli joka voisi auttaa. Mistäpä sellainen?

Valtakunnansovittelija?

Valtakunnansovittelija on sinänsä hyvä toimija ja arvostettu instituutti. Tämä ei kuitenkaan ole hänen repertuaariin kuuluva asia. Olisi ehkäpä parasta suojella tätä instituutiota politiikalta ja antaa suutarin pysyä lestissään.

Akateemikko?

Akateemiselta puolen voi löytyä viisautta ja kykyä neuvottelujen johtoon, mutta toisaalta maamme akateemisesti näkyvät hahmot ovat erittäin voimakkaasti poliittisia ja omat puolet on valittu. On toki hyvä että poliittiset kannat tuodaan avoimesti esiin, siitä hatunnosto. Tuskinpa kuitenkaan löytyisi tahoa, joka kelpaisi kaikille osapuolille puolueettomana. Ehkä olen väärässä.

Paneeli?

Ehkäpä yhden hengen sijaan pitäisi olla pieni pyöreä pöytä, kolme henkeä vaikkapa. Haaste on varmistaa ketä tässä pöydässä on. Ketkä tässä ovat osapuolia? Kuka taho edustaa AY-liikettä? Vielä vaikeampaa on pohtia kuka edustaa työnantajia? Edustaako hän alle 10 hengen yrityksiä? Jos näin, mikä se taho olisi, koska sen paremmin EK kuin Suomen Yrittäjätkään eivät virallisesti edusta näin pieniä yrityksiä? Siinä taitaakin olla se kovin kysymys. Kuka voi edustaa tahoa jota ei kukaan virallisesti edusta? Tässä lienee myös yksi riidan tämän hetken yleisongelmista.

Kunniallinen pakin painaja?

Kuka olisi tarpeeksi kunnioitettu, arvostettu taho, että voisi pyytää nöyrästi mutta vakavan uskottavasti että kaikki osapuolet hengähtävät? Presidentti astuisi tässä yli virkansa, mutta toisaalta tilanna on poikkeuksellinen. Ehkäpä presidentti tai jokin muu taho voisi kutsua hys-hys-kokouksen, josta voisivat astua ulos niin hallitus kuin AY:kin, lausuen yhteen ääneen että nyt molemmat osapuolet astuvat pari askelta takaisinpäin menettämättä kasvojaan? Pystyisivätkö he siihen ilman vaistonomaista tarvetta naljailuun?

Kansan syvät rivit

Villi kortti voisi nousta kansojen syvistä riveistä. Toiveikas puoleni ajattelee, että leijonaosa kansaa on jo väsynyt tähän kalliiksi käyvään machoiluun ja toivoisi vain rauhaa, ottamatta vahvasti puolia. Voisiko tästä syntyä uusi kansanliike, joka laittaa luokan tappelupukarit hautaamaan sotakirveet? Muutama vuosi sitten kansanliike tahtoi uudistaa avioliittolakia. Ehkäpä tänä vuonna kansanliike tahtoisi rauhaa? Ei olisi ensimmäinen (poliittinen tai muu) sota joka pysäytetään kansalaisten joukkovoimalla.

]]>
6 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262851-etsintakuulutus-diplomaatti#comments Diplomatia Hallitus vastaan ay-liike Sat, 20 Oct 2018 10:51:10 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262851-etsintakuulutus-diplomaatti
Pitäisiköhän erota yrittäjäjärjestöstä http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261940-pitaisikohan-erota-yrittajajarjestosta <p>Toimin useammassa pienessä firmassa, kaikki alle kymmenen henkeä ja erinäisten paineiden myötä kaikki Yrittäjien jäseniä. Viimeaikaiset poliittiset tempaukset ovat kuitenkin saaneet toisiin aatoksiin. Jos maksan Yrittäjien jäsenmaksun, maksanko sillä lähinnä Sipilän vaalikampanjaa tai maata repivän työriidan taisteluja? Pahimmillaan jäsenmaksullani vuodatetaan verta.</p><p><strong>Huoli oikea, metodi väärä</strong></p><p>En missään nimessä suvaitse AY:n uhkauksia käydä väkivaltaisesti käsiksi lakkorikkureihin. En hyväksy väkivaltaa, piste. En myöskään pidä millään muotoa järkevänä toteuttaa poliittista lakkoa tavalla, joka ei osu Sipilään lainkaan mutta tekee mittavaa vahinkoa kaikkein heikoimmille ja pienituloisimmille yhteiskunnassa. AY-liikkeen toiminta on sadistista, sairasta.</p><p>Sen sijaan ymmärrän erinomaisesti AY-liikkeen kritiikin aiheen. Sipilä on meidän mikroyrittäjien nimissä lanseeraamassa lakialoitetta jonka vaikutuksia ei ole oikeastaan yksikään puolueeton toimija voinut vahvistaa. Se ei ole lähelläkään niitä muutoksia mitä kankeat työmarkkinamme tarvitsevat. AY-liike on myös täysin oikeassa muistuttaessaan että se eriarvoistaa työntekijöitä. Se ei ole oikein. Heillä on vahvasti perusteltu syy kritiikille.</p><p>Yrittäjäjärjestö on juhlinut Sipilää messiaana joka pelastaa heidät pahasta. Samalla itse kentällä olevat yrittäjät ovat joutuneet herjausten kohteeksi teoista, joita he eivät halua, eivätkä monet edes hyväksy. En pyytänyt tätä. En kannattanut tätä. Minulta ei kysytty tästä. En taatusti hyväksynyt että minun nimissäni nyrkit kaivetaan esille, maan talous tuhotaan työtaisteluissa ja keskusteluilmapiiri muistuttaa enemmän kuin hitusen reilu sadan vuoden takaista tunnelmaa.</p><p><strong>En liene yksin</strong></p><p>Yle on <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10434832">uutisoinut</a> useista muistakin yrittäjistä jotka eivät hyväksy nykymenoa. Radiossa heitä on kuultu useampiakin. Tässä taistelussa on vain häviäjiä. Lienee siis minunkin aika esittää parissa hallituksessa eroa järjestöstä joka sabotoi niin minua, yrityksilleni niin tärkeitä työntekijöitä kuin yhteiskuntarauhaakin.</p><p>AY-liikkeen vaihtoehto on Loimaan kassa, jos ei halua sotkea mukaan politiikkaa. Nyt tarvittaisiin myös yrittäjäjärjestölle kepusta vapaa vaihtoehto.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Toimin useammassa pienessä firmassa, kaikki alle kymmenen henkeä ja erinäisten paineiden myötä kaikki Yrittäjien jäseniä. Viimeaikaiset poliittiset tempaukset ovat kuitenkin saaneet toisiin aatoksiin. Jos maksan Yrittäjien jäsenmaksun, maksanko sillä lähinnä Sipilän vaalikampanjaa tai maata repivän työriidan taisteluja? Pahimmillaan jäsenmaksullani vuodatetaan verta.

Huoli oikea, metodi väärä

En missään nimessä suvaitse AY:n uhkauksia käydä väkivaltaisesti käsiksi lakkorikkureihin. En hyväksy väkivaltaa, piste. En myöskään pidä millään muotoa järkevänä toteuttaa poliittista lakkoa tavalla, joka ei osu Sipilään lainkaan mutta tekee mittavaa vahinkoa kaikkein heikoimmille ja pienituloisimmille yhteiskunnassa. AY-liikkeen toiminta on sadistista, sairasta.

Sen sijaan ymmärrän erinomaisesti AY-liikkeen kritiikin aiheen. Sipilä on meidän mikroyrittäjien nimissä lanseeraamassa lakialoitetta jonka vaikutuksia ei ole oikeastaan yksikään puolueeton toimija voinut vahvistaa. Se ei ole lähelläkään niitä muutoksia mitä kankeat työmarkkinamme tarvitsevat. AY-liike on myös täysin oikeassa muistuttaessaan että se eriarvoistaa työntekijöitä. Se ei ole oikein. Heillä on vahvasti perusteltu syy kritiikille.

Yrittäjäjärjestö on juhlinut Sipilää messiaana joka pelastaa heidät pahasta. Samalla itse kentällä olevat yrittäjät ovat joutuneet herjausten kohteeksi teoista, joita he eivät halua, eivätkä monet edes hyväksy. En pyytänyt tätä. En kannattanut tätä. Minulta ei kysytty tästä. En taatusti hyväksynyt että minun nimissäni nyrkit kaivetaan esille, maan talous tuhotaan työtaisteluissa ja keskusteluilmapiiri muistuttaa enemmän kuin hitusen reilu sadan vuoden takaista tunnelmaa.

En liene yksin

Yle on uutisoinut useista muistakin yrittäjistä jotka eivät hyväksy nykymenoa. Radiossa heitä on kuultu useampiakin. Tässä taistelussa on vain häviäjiä. Lienee siis minunkin aika esittää parissa hallituksessa eroa järjestöstä joka sabotoi niin minua, yrityksilleni niin tärkeitä työntekijöitä kuin yhteiskuntarauhaakin.

AY-liikkeen vaihtoehto on Loimaan kassa, jos ei halua sotkea mukaan politiikkaa. Nyt tarvittaisiin myös yrittäjäjärjestölle kepusta vapaa vaihtoehto.

]]>
8 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261940-pitaisikohan-erota-yrittajajarjestosta#comments Ay-liike Irtisanomislaki Suomen yrittäjät Tue, 02 Oct 2018 20:54:06 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261940-pitaisikohan-erota-yrittajajarjestosta
Urkintalaki heikentää turvallisuutta http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261806-urkintalaki-heikentaa-turvallisuutta <p>Vakoilulaki, urkintalaki, tiedustelulaki - monta nimeä mutta sama periaate. <a href="https://areena.yle.fi/1-4491906">Ykkösaamussa</a> toimittaja tivasi käytännön esimerkkiä miksi lakia tarvitaan, moneen kertaan vieläpä, mutta vastausta ei saatu. Yksin tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja, etenkin tulevat kustannukset huomioiden. Jos se ei kuitenkaan riitä, tarjoan lisää. Kannattaa lueskella myös <a href="https://effi.org/lausunnot/2018-02-03-effin-lausunto-lakivaliokunnalle-tiedustelusta">Effin lausunto</a>, jossa on osin samoja pointteja.</p><p><strong>Koska kaverit haluavat</strong></p><p>Poliitikot nostavat esille usein sen, että naapurimme vakoilevat ja me emme. Se johtaa siihen että Suomi saa tietoja kotimaan asioista ulkomailta ja siihen ettemme voi tarjota vastapalvelusta. Vastapalvelus tarkoittaa, että kun jokin kumppani sanoo &quot;vakoilkaa tuota&quot; niin me vakoilemme. Suomen kansalaisia voi siis joutua vakoilun kohteeksi perustuen vaikkapa Trumpin tai Erdoganin tahtoon, sillä viestinvaihtoa on tarkoitus tehdä avoimesti Nato-maiden kanssa. Epäilemättä tarkistuksia tehdään, mutta tiedämme hyvin että emme saa vierailta mailta tarkkoja tietoja. Se on ymmärrettävää, he eivät voi noin vain luovuttaa salaisen tutkinnan tietoja muualle. Joten voimme vain luottaa siihen että diktaattorit ovat hyviä ihmisiä ja välittävät Suomen parhaasta. Eikä siihen aina diktaattoria tarvita, vaikkapa Ruotsissa ja Saksassa on vakoiltu oppositiopuolueita.</p><p><strong>Vannon kautta kiven ja kannon</strong></p><p>Laissa on tuomioistuin osapuolena varmistamassa vakoilun tarve. Se on de jure hyvä ratkaisu, mutta teknisesti mitätön. Järjestelmä on vapaasti viranomaisten käytettävissä, eikä siihen rakenneta mitään tuomarin hallittavissa olevaa teknistä estettä vaan valvonta on puhtaasti tahroja paperilla. Pahimpina vuosina poliisia vastaan nostetaan tässä maassa satoja syytteitä urkinnasta, heille kuulumattomien tietojen lukemisesta järjestelmistä, ym. Nyt näille tahoille annetaan oikeus vakoilla aivan kaikkea ja luotamme ettei houkutus kasva. Mitään toimia ei olla tekemässä aiempien ongelmien korjaamiseksi, annamme vain lisää leluja käyttöön. Tiukka valvonta de jure on mitätöntä, jos tekniikka ei sitä seuraa.</p><p><strong>Ei ole kohdennettua vakoilua</strong></p><p>Tässä kohtaa eduskunnan absoluuttinen tietotekninen osaamattomuus tulee vahvasti esille. <strong>Ei ole olemassa</strong> tapaa seurata vain yhtä tahoa. Seuraat aina siihen liittyviä tahoja lavealti. Esimerkiksi vakoilun kohteena voisi olla tietty verkkopalvelu jota epäillään ikävästä vaalivaikuttamisesta. Siten jokainen Facebookista linkkiä klikannut on nyt seurattavana. Vakoilun perusideana on tutkia kontaktiverkostoja, luoda sosiogrammeja, selvittää terveydentilaa, etnisyyttä, seksuaalista suuntautumista, ihmissuhteita, yms. profiloinnin muotoja. Lainkuuliaisimmillakin kansalaisilla on usein syytä huoleen jos heidän yksityisasiat paljastuvat. Viattomien kohtalo voi olla viranomaistyössä paljon syyllisiä ikävämpi - ja koska tieto on harvoin absoluuttista ja usein oletettua, johtopäätös voi olla väärä. Tästä on hurja määrä esimerkkejä Yhdysvaltojen vastaavasta vakoilujärjestelmästä. Ihminen voi menettää työnsä ja perheensä algoritmin toimesta, vaikkei olisi edes punaisia päin kävellyt.</p><p><strong>Kallista</strong></p><p>Valtion tietotekninen hallinto on surkeaa. Valtiontalouden tarkastusvirasto muistuttaa jatkuvasti jopa miljardiluokan hävikeistä. Julkinen sektori ei osaa ostaa tietoteknisiä palveluita. Olemme ulkoistaneet konsulteille myös hankinnan, emme vain tuotantoa. Se on oma keskustelunsa, mutta johtopäätös on sama: tästä tulee kallista. Hyvin kallista.</p><p><strong>Portti on löysällä</strong></p><p>Huonon tietotekniikan hankinnan toinen puoli on huono tulos. Reseptilääkkeitä väärille ihmisille, jatkuvia katkoksia tunnistuspalveluissa, verkkohyökkäyksiä jotka olisi voitu torjua amatööriosaamisella yksityisellä sektorilla. Poliisi heittää arkaluonteisia terveystietoja avoimeen roskikseen kadun varrelle, moniin järjestelmiin murtautudaan tiuhaan, poliisin nykyisiäkään urkintoja ei osata teknisesti estää, sairaaloissa potilastietojen hoito on retuperällä, yms. Tietoturvan ja tietosuojan taso on huono. Niistä lähtökohdista ei pitäisi lähteä tuomaan lisää arkaluonteista tietoa sisään, kun nykyisistäkään ei saada pidettyä huolta.</p><p><strong>Aina on hyvis vallassa</strong></p><p>Valvonta ja hallinta järjestelmässä on poliittista. Muutamme perustuslakia, eli toimenpide ei ole peruutettavissa ilman raskaita toimenpiteitä. Kysymys siis kuuluu, voimmeko luottaa siihen että Suomen hallitus on aina hyvä, vilpitön ja puhdas? Vaikka Sipilää ei hurjasti rakasteta, on hänellä kuitenkin suht. demokraattisesti toimiva hallitus ympärillään. Kauas ei Euroopassa tarvitse matkata että on käynyt toisin ja vallassa on tahoja joita eivät demokraattiset pelisäännöt kiinnosta. Entäpä jos jokin hallitus päättää että pahin uhka on vaikkapa AY-liike, jokin etninen vähemmistö tai tietyn puolueen kannattajat? Annamme heille tässä keinot ennennäkemättömään vihanpitoon. Ehkäpä äänestämme vastakin oikein, mutta jos toisin käy, emme voi enää mitään. Turkki on surullisen hyvä esimerkki miten käy kun valtaan äänestetään diktaattori ja hän ryhtyy etsimään kansan joukosta vihollisia vihamielisen tiedustelun avulla.</p><p><strong>Terroristitkaan eivät (aina) ole idiootteja</strong></p><p>Massavakoilu tai ei, tehokkaasti salakirjoitetut sisällöt eivät ole luettavissa. Jos rikollinen taho tekee työnsä todella hyvin, valtiollinen vakoilukoneisto on toimeton. On meidän onni että rikolliset tekevät typeriä virheitä ja siten paljastuvat, mutta ne virheet paljastuvat perinteisin keinoin. Nettivakoilulla saa kiinni pikkurikollisia, mutta harvemmin isoja tekijöitä.</p><p><strong>Poliisityö on tärkeämpää</strong></p><p>Yhdestä asiasta olen 100% samaa mieltä päättäjien kanssa: vakavien rikosten torjunta on tärkeää. Suomi on onnistunut erinomaisesti tässä ja jos viestit olisivat kulkeneet, olisi Turun iskukin estetty helposti, ilman laajamittaista nettivakoilua. Massavakoilua tekevät maat, kuten Ruotsi tai Saksa, ovat epäonnistuneet pahasti. USA:n kongressin tutkimuksessahan tätä setvittiin jo vuosia sitten: nettiurkinta vie hurjasti aikaa ja rahaa, ja se on lopulta pois perinteisestä poliisityöstä. Perinteinen poliisityö ja asioiden tutkiminen, se on yllättävän tehokasta. Nyt se on tulilinjalla. Jokaisessa maassa missä on siirretty painopistettä verkkovakoiluun, on poliisityö heikentynyt ja rikolliset juhlivat.</p><p>Tästä tulee otsikkoni pointti. Tietokone ei pysäytä rikollisia, sen tekee poliisi. Tietokone on vain työkalu. Kun ulkoistamme kansallisen turvallisuutemme huonosti hankitulle ja surkeasti hoidetulle työkalulle, kotimaan turvallisuus heikkenee. Se, ennen kaikkea muuta, pelottaa minua. Ostamme sadoilla miljoonilla kansan turvattomuutta. Se on huono diili.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vakoilulaki, urkintalaki, tiedustelulaki - monta nimeä mutta sama periaate. Ykkösaamussa toimittaja tivasi käytännön esimerkkiä miksi lakia tarvitaan, moneen kertaan vieläpä, mutta vastausta ei saatu. Yksin tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja, etenkin tulevat kustannukset huomioiden. Jos se ei kuitenkaan riitä, tarjoan lisää. Kannattaa lueskella myös Effin lausunto, jossa on osin samoja pointteja.

Koska kaverit haluavat

Poliitikot nostavat esille usein sen, että naapurimme vakoilevat ja me emme. Se johtaa siihen että Suomi saa tietoja kotimaan asioista ulkomailta ja siihen ettemme voi tarjota vastapalvelusta. Vastapalvelus tarkoittaa, että kun jokin kumppani sanoo "vakoilkaa tuota" niin me vakoilemme. Suomen kansalaisia voi siis joutua vakoilun kohteeksi perustuen vaikkapa Trumpin tai Erdoganin tahtoon, sillä viestinvaihtoa on tarkoitus tehdä avoimesti Nato-maiden kanssa. Epäilemättä tarkistuksia tehdään, mutta tiedämme hyvin että emme saa vierailta mailta tarkkoja tietoja. Se on ymmärrettävää, he eivät voi noin vain luovuttaa salaisen tutkinnan tietoja muualle. Joten voimme vain luottaa siihen että diktaattorit ovat hyviä ihmisiä ja välittävät Suomen parhaasta. Eikä siihen aina diktaattoria tarvita, vaikkapa Ruotsissa ja Saksassa on vakoiltu oppositiopuolueita.

Vannon kautta kiven ja kannon

Laissa on tuomioistuin osapuolena varmistamassa vakoilun tarve. Se on de jure hyvä ratkaisu, mutta teknisesti mitätön. Järjestelmä on vapaasti viranomaisten käytettävissä, eikä siihen rakenneta mitään tuomarin hallittavissa olevaa teknistä estettä vaan valvonta on puhtaasti tahroja paperilla. Pahimpina vuosina poliisia vastaan nostetaan tässä maassa satoja syytteitä urkinnasta, heille kuulumattomien tietojen lukemisesta järjestelmistä, ym. Nyt näille tahoille annetaan oikeus vakoilla aivan kaikkea ja luotamme ettei houkutus kasva. Mitään toimia ei olla tekemässä aiempien ongelmien korjaamiseksi, annamme vain lisää leluja käyttöön. Tiukka valvonta de jure on mitätöntä, jos tekniikka ei sitä seuraa.

Ei ole kohdennettua vakoilua

Tässä kohtaa eduskunnan absoluuttinen tietotekninen osaamattomuus tulee vahvasti esille. Ei ole olemassa tapaa seurata vain yhtä tahoa. Seuraat aina siihen liittyviä tahoja lavealti. Esimerkiksi vakoilun kohteena voisi olla tietty verkkopalvelu jota epäillään ikävästä vaalivaikuttamisesta. Siten jokainen Facebookista linkkiä klikannut on nyt seurattavana. Vakoilun perusideana on tutkia kontaktiverkostoja, luoda sosiogrammeja, selvittää terveydentilaa, etnisyyttä, seksuaalista suuntautumista, ihmissuhteita, yms. profiloinnin muotoja. Lainkuuliaisimmillakin kansalaisilla on usein syytä huoleen jos heidän yksityisasiat paljastuvat. Viattomien kohtalo voi olla viranomaistyössä paljon syyllisiä ikävämpi - ja koska tieto on harvoin absoluuttista ja usein oletettua, johtopäätös voi olla väärä. Tästä on hurja määrä esimerkkejä Yhdysvaltojen vastaavasta vakoilujärjestelmästä. Ihminen voi menettää työnsä ja perheensä algoritmin toimesta, vaikkei olisi edes punaisia päin kävellyt.

Kallista

Valtion tietotekninen hallinto on surkeaa. Valtiontalouden tarkastusvirasto muistuttaa jatkuvasti jopa miljardiluokan hävikeistä. Julkinen sektori ei osaa ostaa tietoteknisiä palveluita. Olemme ulkoistaneet konsulteille myös hankinnan, emme vain tuotantoa. Se on oma keskustelunsa, mutta johtopäätös on sama: tästä tulee kallista. Hyvin kallista.

Portti on löysällä

Huonon tietotekniikan hankinnan toinen puoli on huono tulos. Reseptilääkkeitä väärille ihmisille, jatkuvia katkoksia tunnistuspalveluissa, verkkohyökkäyksiä jotka olisi voitu torjua amatööriosaamisella yksityisellä sektorilla. Poliisi heittää arkaluonteisia terveystietoja avoimeen roskikseen kadun varrelle, moniin järjestelmiin murtautudaan tiuhaan, poliisin nykyisiäkään urkintoja ei osata teknisesti estää, sairaaloissa potilastietojen hoito on retuperällä, yms. Tietoturvan ja tietosuojan taso on huono. Niistä lähtökohdista ei pitäisi lähteä tuomaan lisää arkaluonteista tietoa sisään, kun nykyisistäkään ei saada pidettyä huolta.

Aina on hyvis vallassa

Valvonta ja hallinta järjestelmässä on poliittista. Muutamme perustuslakia, eli toimenpide ei ole peruutettavissa ilman raskaita toimenpiteitä. Kysymys siis kuuluu, voimmeko luottaa siihen että Suomen hallitus on aina hyvä, vilpitön ja puhdas? Vaikka Sipilää ei hurjasti rakasteta, on hänellä kuitenkin suht. demokraattisesti toimiva hallitus ympärillään. Kauas ei Euroopassa tarvitse matkata että on käynyt toisin ja vallassa on tahoja joita eivät demokraattiset pelisäännöt kiinnosta. Entäpä jos jokin hallitus päättää että pahin uhka on vaikkapa AY-liike, jokin etninen vähemmistö tai tietyn puolueen kannattajat? Annamme heille tässä keinot ennennäkemättömään vihanpitoon. Ehkäpä äänestämme vastakin oikein, mutta jos toisin käy, emme voi enää mitään. Turkki on surullisen hyvä esimerkki miten käy kun valtaan äänestetään diktaattori ja hän ryhtyy etsimään kansan joukosta vihollisia vihamielisen tiedustelun avulla.

Terroristitkaan eivät (aina) ole idiootteja

Massavakoilu tai ei, tehokkaasti salakirjoitetut sisällöt eivät ole luettavissa. Jos rikollinen taho tekee työnsä todella hyvin, valtiollinen vakoilukoneisto on toimeton. On meidän onni että rikolliset tekevät typeriä virheitä ja siten paljastuvat, mutta ne virheet paljastuvat perinteisin keinoin. Nettivakoilulla saa kiinni pikkurikollisia, mutta harvemmin isoja tekijöitä.

Poliisityö on tärkeämpää

Yhdestä asiasta olen 100% samaa mieltä päättäjien kanssa: vakavien rikosten torjunta on tärkeää. Suomi on onnistunut erinomaisesti tässä ja jos viestit olisivat kulkeneet, olisi Turun iskukin estetty helposti, ilman laajamittaista nettivakoilua. Massavakoilua tekevät maat, kuten Ruotsi tai Saksa, ovat epäonnistuneet pahasti. USA:n kongressin tutkimuksessahan tätä setvittiin jo vuosia sitten: nettiurkinta vie hurjasti aikaa ja rahaa, ja se on lopulta pois perinteisestä poliisityöstä. Perinteinen poliisityö ja asioiden tutkiminen, se on yllättävän tehokasta. Nyt se on tulilinjalla. Jokaisessa maassa missä on siirretty painopistettä verkkovakoiluun, on poliisityö heikentynyt ja rikolliset juhlivat.

Tästä tulee otsikkoni pointti. Tietokone ei pysäytä rikollisia, sen tekee poliisi. Tietokone on vain työkalu. Kun ulkoistamme kansallisen turvallisuutemme huonosti hankitulle ja surkeasti hoidetulle työkalulle, kotimaan turvallisuus heikkenee. Se, ennen kaikkea muuta, pelottaa minua. Ostamme sadoilla miljoonilla kansan turvattomuutta. Se on huono diili.

]]>
3 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261806-urkintalaki-heikentaa-turvallisuutta#comments Kansainvälinen rikollisuus Tiedustelulaki Sun, 30 Sep 2018 17:27:38 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261806-urkintalaki-heikentaa-turvallisuutta
Mitäpä jos verorahoilla ei ryypiskeltäisi? http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260830-mitapa-jos-verorahoilla-ei-ryypiskeltaisi <p>Ajatus lähti <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/258593-valtuutettu-janne-salonen-paheksui-kuntapaattajien-alko-laskua-potkut-tuli">viinalaskua kritisoineen päättäjän potkuista</a> liikkeelle. Rupesin tässä pohtimaan että onkohan mitään syitä miksi sinun ja minun verorahoilla ylipäänsä täytyy ruokkia valtakunnan pahinta terveysongelmaa? Avaan keskustelun, kuulen mieluusti perusteita suuntaan jos toiseenkin.</p><p><strong>Ehdotukseni kuuluu näin</strong></p><p>Ehdottaisin siis itse, että julkista sektoria kiellettäisiin kategorisesti käyttämästä rahaa alkoholitarjoiluun. Kyse ei ole anniskelun kiellosta - jos tilaisuudessa on soveliasta olla anniskelua, voisi kukin hankkia omaan piikkiinsä omat juomat. Tämä ei ole mitenkään harvinaista eri organisaatioissa, että vaikkapa firma maksaa sapuskat ja alkoholittomat, mutta viinakset pitää noutaa itse tiskiltä.</p><p>Tässä olisi periaatteellisena sanomana se, että mielestäni verorahoja pitää käyttää kansan hyväksi, ei haitaksi. Tasa-arvon puolesta taas puhuu se, että raittiit ihmiset tai kuskeina toimivat eivät olisi vastedes eriarvoisessa asemassa ryypiskelijöiden rinnalla.</p><p>Todennäköisesti vähän nokankoputtamista voisi tulla tiettyjen kansainvälisten delegaatioiden kanssa, kun tietyissä kohdin alkoholi mielletään osaksi kulttuuria ja diplomatiaa. Allekirjoitan näkemyksen ja miksei tästä voisi joustaa - mutta toisaalta, miksi pitäisi? Eikö Suomessa voida elää Suomen tavoin? Rohkenen jopa väittää että tekisimme maamme imagolle palveluksen tarjoamalla vaikkapa kuusenkerkkä-, herukanlehti-, tai tyrnipohjaisia alkoholittomia mestariteoksia ranskalaisen tusinaviinin sijaan. Suomalaisen luonnon maussa ei ole mitään hävettävää.</p><p><strong>Viisasten juoma</strong></p><p>En edelleenkään ole sitä mieltä että alkoholin täyskielto on minkään sortin realismia edes rajatummissa konteksteissa. Kyllä minäkin ajoittain Alkoon pennosiani kannan. On kuitenkin täysin eri asia sallia alkoholi kuin tehdä siitä julkisen sektorin tukema harrastus. Alkoholin perusteleminen palkitsemisena ei mielestäni kestä päivänvalon vilkahdustakaan.</p><p>Täten palaan alkuperäiseen kysymykseeni: onko mitään syytä juoda viinaa veronmaksajien rahoilla?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ajatus lähti viinalaskua kritisoineen päättäjän potkuista liikkeelle. Rupesin tässä pohtimaan että onkohan mitään syitä miksi sinun ja minun verorahoilla ylipäänsä täytyy ruokkia valtakunnan pahinta terveysongelmaa? Avaan keskustelun, kuulen mieluusti perusteita suuntaan jos toiseenkin.

Ehdotukseni kuuluu näin

Ehdottaisin siis itse, että julkista sektoria kiellettäisiin kategorisesti käyttämästä rahaa alkoholitarjoiluun. Kyse ei ole anniskelun kiellosta - jos tilaisuudessa on soveliasta olla anniskelua, voisi kukin hankkia omaan piikkiinsä omat juomat. Tämä ei ole mitenkään harvinaista eri organisaatioissa, että vaikkapa firma maksaa sapuskat ja alkoholittomat, mutta viinakset pitää noutaa itse tiskiltä.

Tässä olisi periaatteellisena sanomana se, että mielestäni verorahoja pitää käyttää kansan hyväksi, ei haitaksi. Tasa-arvon puolesta taas puhuu se, että raittiit ihmiset tai kuskeina toimivat eivät olisi vastedes eriarvoisessa asemassa ryypiskelijöiden rinnalla.

Todennäköisesti vähän nokankoputtamista voisi tulla tiettyjen kansainvälisten delegaatioiden kanssa, kun tietyissä kohdin alkoholi mielletään osaksi kulttuuria ja diplomatiaa. Allekirjoitan näkemyksen ja miksei tästä voisi joustaa - mutta toisaalta, miksi pitäisi? Eikö Suomessa voida elää Suomen tavoin? Rohkenen jopa väittää että tekisimme maamme imagolle palveluksen tarjoamalla vaikkapa kuusenkerkkä-, herukanlehti-, tai tyrnipohjaisia alkoholittomia mestariteoksia ranskalaisen tusinaviinin sijaan. Suomalaisen luonnon maussa ei ole mitään hävettävää.

Viisasten juoma

En edelleenkään ole sitä mieltä että alkoholin täyskielto on minkään sortin realismia edes rajatummissa konteksteissa. Kyllä minäkin ajoittain Alkoon pennosiani kannan. On kuitenkin täysin eri asia sallia alkoholi kuin tehdä siitä julkisen sektorin tukema harrastus. Alkoholin perusteleminen palkitsemisena ei mielestäni kestä päivänvalon vilkahdustakaan.

Täten palaan alkuperäiseen kysymykseeni: onko mitään syytä juoda viinaa veronmaksajien rahoilla?

]]>
26 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260830-mitapa-jos-verorahoilla-ei-ryypiskeltaisi#comments Alkoholipolitiikka Julkisen sektorin uudistaminen Kansanterveys Tue, 11 Sep 2018 16:07:21 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260830-mitapa-jos-verorahoilla-ei-ryypiskeltaisi
Digiministeri on hyvä idea vain teoriassa http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260414-digiministeri-on-hyva-idea-vain-teoriassa <p>Lukuisat mediat <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/257708-seuraavaan-hallitukseen-vaaditaan-uutta-ministeria-suomessa-akuutti-tarve">toivat esille toiveen digiministeristä</a> tänään. Ehdotuksessa on kosolti päteviä perusteita asiaan, mutta se ei kestä poliittisia realiteetteja. Ministerien valintakriteereissä kun ei paina osaaminen, eikä itse asiassa edes valtion tulevaisuuden tahtotila.</p><p><strong>Osaaminen, konsultointi ja asenne</strong></p><p>Tosiasia on että käytännössä nykyään ns. digiministerinä toimiva viestintäministeri ei ole koko Internetin olemassaolon aikana tiennyt mitä se on. En halua kyseenalaistaa ministerien muita osaamisia enkä taatusti paheksua heitä ihmisinä, mutta tosiasiassa vaikkapa <strong>Anne Bernerin</strong> että vaikkapa <strong>Suvi Lindénin</strong> lausunnoista IT-asioissa on tullut huumorin kestohittejä. Eivät he tietenkään ole mitään erityisiä esimerkkejä digiosaamisen puutteista, sillä koko eduskunnasta ei tällaista osaamista löydy kuin yhdeltä tai kahdelta henkilöltä. Tämähän on tietenkin se kuuluisa äänestäjien vika, digiosaajat eivät ole kuumaa valuuttaa nettisensaatioina tai puolueiden vaikuttajina, eivätkä siten herätä vastakaikua äänestäjissä - ainakaan vielä.</p><p>Toinen asiaan liittyvä ilmiö on jotain mitä usein konsultokratiaksi kutsutaan. Tekniikka&amp;Talous -lehden kyselyssä puhuttiin <a href="https://www.tekniikkatalous.fi/tyoelama/tata-mielta-ollaan-julkisen-sektorin-konsulteista-saunakavereiden-valista-rahan-kierratysta-6309220">saunakavereiden välisestä rahan kierrätyksestä</a>. Vaikka tämä olisi hieman liioittelevaa, hyvävelikerho on voimissaan. Mielestäni tätäkin pahempi ongelma on delegoidun päätöksenteon määrä. Ei ole väärin delegoida suorittavan portaan työnjohtoa ulkopuoliselle taholle, mutta kriittiset ylemmän tason tekniset päätökset pitäisi olla tilaajan - valtion - yksin tekemiä. Tämä edellyttäisi vahvaa osaamista tilaajaportaaseen ja sehän meiltä siis uupuu. Jos asiakas ei osaa tilata, ei paraskaan toimittaja osaa toimittaa.</p><p>Kolmas tekijä on ihan puhtaasti kulttuurissa ja asenteissa. Tietojärjestelmät eivät ole mitään ihania trendejä joilla tulee pusipusi kivaa kaikille, vaan <strong>puhtaasti työkaluja</strong>. Puhuimme sitten 80-luvun tyhmistä päätteistä tai 2010-luvun monipilvi-infrastruktuureista, tietojärjestelmän tehtävä on auttaa töiden suorituksessa. Hyvä työkalu hyvissä käsissä auttaa, huono työkalu tekee päinvastaista. Tämän olemme nähneet etenkin sotepuolella jossa huonot tietojärjestelmät syövät lääkärien aikaa pois potilaiden hoidosta. Julkinen sektori kaipaa täyden asennemuutoksen tietoteknologiaan. Se on nähtävä työkaluina ja hankintaan on suhtauduttava kylmäpäisesti, asiantuntevasti sekä terveen kriittisesti.</p><p><strong>Merkki oireesta</strong></p><p>Kysymys digiministeristä on siis tavallaan hieman sivussa itse asiasta, sillä ongelma vaatii vähintään koko valtioneuvoston heräämisen ongelmaan. Digiministerin puute on oire, ei syy. Julkinen hallinto on delegoinut tietotekniikan ja -liikenteen hoidon lobbareille, konsulteille, parhaassakin tapauksessa alemmille virkamiehille. Virkamiehistöstä ajoin löytyvä asiantuntemuskaan ei kuitenkaan suuresti auta, sillä toiminta on altistettu poliittiselle ohjaukselle sellaisten tahojen toimesta jotka eivät kykene tekemään asiantuntevia päätöksiä. Kun päättäjä ulkoistaa päätöksenteon lobbarin myymälle konsultille, ei tulos yksinkertaisesti voi olla kovinkaan kaunista.</p><p>Ehkäpä paras apu voisi alkaa keskustelun yksinkertaistamista. Sen paremmin lääkäri, opettaja kuin kansanedustajakaan ei tarvitse pilviteknologiaa, serverless-arkkitehtuuria tai oman firman tuotteita hanakasti myyviä konsultteja. He tarvitsevat tietojärjestelmän joka täyttää heidän tarpeensa ja toimii jouhevasti. Yksityisellä sektorilla moisesta on reilusti hyviä esimerkkejä eikä vaatimus siten voi olla julkisellekaan mahdoton. Yksi ministeri lisää ei tilannetta kuitenkaan korjaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Lukuisat mediat toivat esille toiveen digiministeristä tänään. Ehdotuksessa on kosolti päteviä perusteita asiaan, mutta se ei kestä poliittisia realiteetteja. Ministerien valintakriteereissä kun ei paina osaaminen, eikä itse asiassa edes valtion tulevaisuuden tahtotila.

Osaaminen, konsultointi ja asenne

Tosiasia on että käytännössä nykyään ns. digiministerinä toimiva viestintäministeri ei ole koko Internetin olemassaolon aikana tiennyt mitä se on. En halua kyseenalaistaa ministerien muita osaamisia enkä taatusti paheksua heitä ihmisinä, mutta tosiasiassa vaikkapa Anne Bernerin että vaikkapa Suvi Lindénin lausunnoista IT-asioissa on tullut huumorin kestohittejä. Eivät he tietenkään ole mitään erityisiä esimerkkejä digiosaamisen puutteista, sillä koko eduskunnasta ei tällaista osaamista löydy kuin yhdeltä tai kahdelta henkilöltä. Tämähän on tietenkin se kuuluisa äänestäjien vika, digiosaajat eivät ole kuumaa valuuttaa nettisensaatioina tai puolueiden vaikuttajina, eivätkä siten herätä vastakaikua äänestäjissä - ainakaan vielä.

Toinen asiaan liittyvä ilmiö on jotain mitä usein konsultokratiaksi kutsutaan. Tekniikka&Talous -lehden kyselyssä puhuttiin saunakavereiden välisestä rahan kierrätyksestä. Vaikka tämä olisi hieman liioittelevaa, hyvävelikerho on voimissaan. Mielestäni tätäkin pahempi ongelma on delegoidun päätöksenteon määrä. Ei ole väärin delegoida suorittavan portaan työnjohtoa ulkopuoliselle taholle, mutta kriittiset ylemmän tason tekniset päätökset pitäisi olla tilaajan - valtion - yksin tekemiä. Tämä edellyttäisi vahvaa osaamista tilaajaportaaseen ja sehän meiltä siis uupuu. Jos asiakas ei osaa tilata, ei paraskaan toimittaja osaa toimittaa.

Kolmas tekijä on ihan puhtaasti kulttuurissa ja asenteissa. Tietojärjestelmät eivät ole mitään ihania trendejä joilla tulee pusipusi kivaa kaikille, vaan puhtaasti työkaluja. Puhuimme sitten 80-luvun tyhmistä päätteistä tai 2010-luvun monipilvi-infrastruktuureista, tietojärjestelmän tehtävä on auttaa töiden suorituksessa. Hyvä työkalu hyvissä käsissä auttaa, huono työkalu tekee päinvastaista. Tämän olemme nähneet etenkin sotepuolella jossa huonot tietojärjestelmät syövät lääkärien aikaa pois potilaiden hoidosta. Julkinen sektori kaipaa täyden asennemuutoksen tietoteknologiaan. Se on nähtävä työkaluina ja hankintaan on suhtauduttava kylmäpäisesti, asiantuntevasti sekä terveen kriittisesti.

Merkki oireesta

Kysymys digiministeristä on siis tavallaan hieman sivussa itse asiasta, sillä ongelma vaatii vähintään koko valtioneuvoston heräämisen ongelmaan. Digiministerin puute on oire, ei syy. Julkinen hallinto on delegoinut tietotekniikan ja -liikenteen hoidon lobbareille, konsulteille, parhaassakin tapauksessa alemmille virkamiehille. Virkamiehistöstä ajoin löytyvä asiantuntemuskaan ei kuitenkaan suuresti auta, sillä toiminta on altistettu poliittiselle ohjaukselle sellaisten tahojen toimesta jotka eivät kykene tekemään asiantuntevia päätöksiä. Kun päättäjä ulkoistaa päätöksenteon lobbarin myymälle konsultille, ei tulos yksinkertaisesti voi olla kovinkaan kaunista.

Ehkäpä paras apu voisi alkaa keskustelun yksinkertaistamista. Sen paremmin lääkäri, opettaja kuin kansanedustajakaan ei tarvitse pilviteknologiaa, serverless-arkkitehtuuria tai oman firman tuotteita hanakasti myyviä konsultteja. He tarvitsevat tietojärjestelmän joka täyttää heidän tarpeensa ja toimii jouhevasti. Yksityisellä sektorilla moisesta on reilusti hyviä esimerkkejä eikä vaatimus siten voi olla julkisellekaan mahdoton. Yksi ministeri lisää ei tilannetta kuitenkaan korjaa.

]]>
5 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260414-digiministeri-on-hyva-idea-vain-teoriassa#comments Digiministeri Liikenne- ja viestintäministeriö Tietoyhteiskunta Mon, 03 Sep 2018 15:46:49 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260414-digiministeri-on-hyva-idea-vain-teoriassa
EU on aurinkoisen päivän klubi http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260328-eu-on-aurinkoisen-paivan-klubi <p>&quot;Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän. Ajat ankeimmat selvittää, kuka viereesi jää.&quot; Virallisen Neuvostoliiton vihaaman ja maailman rakastaman <strong>Vladimir Vysotskin</strong> sanat kaikuvat tänäkin päivänä heijasten EU:n tilannetta. Macron haluaa muutosta, EU uhkaa kuunnella kansalaisiaan kellojen siirtelyssä, mutta toisaalta maat ovat taloudesta, maahanmuutosta ja monesta muusta asiasta yhtä toistensa kurkuissa. Mitä EU:n pitäisi seuraavaksi tehdä?</p><p><strong>Kun paistaa, on helppoa</strong></p><p>Paita pois ja biitsille, ei huolen häivää päivänä aurinkoisena. Siinä on aika lailla EU:n toiminnan motto. Budjetti paisuu, korruptio rehottaa, mutta se ei ole ongelma koska menee hyvin. Vaan onko se todellinen ystävä joka ei hädän tullen auta? Presidentit Niinistö ja Macron haluavat puolustusnäkökulmaa. Se ei mielestäni ole ihan pöhkö ajatus. Eikö juuri isoimman hädän hetkellä pitäisi olla ystävän tukemassa? Sotilaallinen hätätilanne on mielestäni hädistä suurin. Jos pykälämme sanovat että luotien lennellessä yhteistyö lakkaa siihen pisteeseen, en koe kuuluvani solidaariseen yhteisöön. Tältä kantilta katsoen puolustusyhteistyö kuulostaa hyvältä.</p><p>EU on pysynyt pinnalla lähinnä hyvällä uskolla. Se on kaunis ajatus, mutta pelkkä ideologia ei riitä ikuisuuksiin. EU on luotu kestämään rauhaa, mutta ei sotaa - ei edes kriisiä. Ainoa kerta kun olemme olleet solidaarisia on hetki jolloin saksalaiset pankkiirit halusivat rahamme. Ukrainan osalta nostimme kädet pystyyn. Venäjän osalta ajamme monilla rattailla. Maahanmuuton ongelmia ei EU halua edes vilkaista, saati etsiä kompromissia. Maataloustuet ovat jumissa, rajapolitiikka sekoilee, parlamentti pendelöi eessuntaas ja kellojen siirtelyäkin on puitu vuosikymmen. Nyt luvataan näistä viimeiseen toimia mutta hän uskoo kun näkee. Jos näin yksinkertaisia asioita ei saada sovittua rauhassa, miten voisimme toimia yhdessä sodassa? Tältä kantilta katsoen puolustusyhteistyö kuulostaa katastrofilta.</p><p>Mielestäni parasta EU:lle olisi nyt äkkiä kerätä pari onnistumista. Kellot on helppo juttu, maahanmuutossa pitäisi ainakin edistyä mutta ennen kaikkea taloudenhoidossa pitäisi etsiä selkäranka. Lähes kaikki korruption ja huonon kirjanpidon vastaiset toimet on torpedoitu. Parlamenttikaravaanin kuskaus kylästä toiseen pitäisi lopettaa heti, heittäköön sitten vaikka kruunaa ja klaavaa paikan valinnasta jos ei muuta. Mitä tahansa EU haluaa tehdä välillä sivistynyt keskusteluklubi ja täysi liittovaltio, sen on ensin osoitettava perustason toimintakykyä. Sen on saatava kansalaisistaan yhä useampi hymyilemään, tai ainakin murisemaan vähemmän.</p><p><strong>Viestintääkin kaivataan</strong></p><p>Vielä erillinen keskustelu löytyy demokratiasta ja viestinnästä. EU:n korkeimmat päättävät tahot on valittu kroonisen epädemokraattisesti, suhmuroiden ja pienellä piirillä. Kellojen siirtely oli ensimmäinen vakavampi yritys kuulla kansalaisia. Tuore <a href="https://areena.yle.fi/1-4462485">Brysselin koneen jakso</a> käsitteli ilmiötä melko hyvin, osoittaen miten etäiseksi kansalaisistaan EU:n hallinto on rakentanut itsensä. Viestinnällisesti haaste on valtava, mutta todella mielenkiintoinen. Näen jo sieluni silmin tusinan ideaa millä EU voisi lähestyä kansalaisiaan ja herättää debattia yli maan rajojen. Mahdollisuuksia on, vaan mistä saataisiin tahtoa?</p><p>Suomalaisille, kuten kovin monille muillekin, EU on yhtä jännittävää ja maukasta kuin kraanavesi. Luulen että EU-asioissakin leijonaosa meistä on ns. tolkun ihmisiä. Se on hyvä lähtökohta suunnata parempaan päin. Se on myös ainoa mahdollisuus, sillä kovin monesta kriisistä EU ei enää selviä pelkästään sivusta seuraamalla.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> "Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän. Ajat ankeimmat selvittää, kuka viereesi jää." Virallisen Neuvostoliiton vihaaman ja maailman rakastaman Vladimir Vysotskin sanat kaikuvat tänäkin päivänä heijasten EU:n tilannetta. Macron haluaa muutosta, EU uhkaa kuunnella kansalaisiaan kellojen siirtelyssä, mutta toisaalta maat ovat taloudesta, maahanmuutosta ja monesta muusta asiasta yhtä toistensa kurkuissa. Mitä EU:n pitäisi seuraavaksi tehdä?

Kun paistaa, on helppoa

Paita pois ja biitsille, ei huolen häivää päivänä aurinkoisena. Siinä on aika lailla EU:n toiminnan motto. Budjetti paisuu, korruptio rehottaa, mutta se ei ole ongelma koska menee hyvin. Vaan onko se todellinen ystävä joka ei hädän tullen auta? Presidentit Niinistö ja Macron haluavat puolustusnäkökulmaa. Se ei mielestäni ole ihan pöhkö ajatus. Eikö juuri isoimman hädän hetkellä pitäisi olla ystävän tukemassa? Sotilaallinen hätätilanne on mielestäni hädistä suurin. Jos pykälämme sanovat että luotien lennellessä yhteistyö lakkaa siihen pisteeseen, en koe kuuluvani solidaariseen yhteisöön. Tältä kantilta katsoen puolustusyhteistyö kuulostaa hyvältä.

EU on pysynyt pinnalla lähinnä hyvällä uskolla. Se on kaunis ajatus, mutta pelkkä ideologia ei riitä ikuisuuksiin. EU on luotu kestämään rauhaa, mutta ei sotaa - ei edes kriisiä. Ainoa kerta kun olemme olleet solidaarisia on hetki jolloin saksalaiset pankkiirit halusivat rahamme. Ukrainan osalta nostimme kädet pystyyn. Venäjän osalta ajamme monilla rattailla. Maahanmuuton ongelmia ei EU halua edes vilkaista, saati etsiä kompromissia. Maataloustuet ovat jumissa, rajapolitiikka sekoilee, parlamentti pendelöi eessuntaas ja kellojen siirtelyäkin on puitu vuosikymmen. Nyt luvataan näistä viimeiseen toimia mutta hän uskoo kun näkee. Jos näin yksinkertaisia asioita ei saada sovittua rauhassa, miten voisimme toimia yhdessä sodassa? Tältä kantilta katsoen puolustusyhteistyö kuulostaa katastrofilta.

Mielestäni parasta EU:lle olisi nyt äkkiä kerätä pari onnistumista. Kellot on helppo juttu, maahanmuutossa pitäisi ainakin edistyä mutta ennen kaikkea taloudenhoidossa pitäisi etsiä selkäranka. Lähes kaikki korruption ja huonon kirjanpidon vastaiset toimet on torpedoitu. Parlamenttikaravaanin kuskaus kylästä toiseen pitäisi lopettaa heti, heittäköön sitten vaikka kruunaa ja klaavaa paikan valinnasta jos ei muuta. Mitä tahansa EU haluaa tehdä välillä sivistynyt keskusteluklubi ja täysi liittovaltio, sen on ensin osoitettava perustason toimintakykyä. Sen on saatava kansalaisistaan yhä useampi hymyilemään, tai ainakin murisemaan vähemmän.

Viestintääkin kaivataan

Vielä erillinen keskustelu löytyy demokratiasta ja viestinnästä. EU:n korkeimmat päättävät tahot on valittu kroonisen epädemokraattisesti, suhmuroiden ja pienellä piirillä. Kellojen siirtely oli ensimmäinen vakavampi yritys kuulla kansalaisia. Tuore Brysselin koneen jakso käsitteli ilmiötä melko hyvin, osoittaen miten etäiseksi kansalaisistaan EU:n hallinto on rakentanut itsensä. Viestinnällisesti haaste on valtava, mutta todella mielenkiintoinen. Näen jo sieluni silmin tusinan ideaa millä EU voisi lähestyä kansalaisiaan ja herättää debattia yli maan rajojen. Mahdollisuuksia on, vaan mistä saataisiin tahtoa?

Suomalaisille, kuten kovin monille muillekin, EU on yhtä jännittävää ja maukasta kuin kraanavesi. Luulen että EU-asioissakin leijonaosa meistä on ns. tolkun ihmisiä. Se on hyvä lähtökohta suunnata parempaan päin. Se on myös ainoa mahdollisuus, sillä kovin monesta kriisistä EU ei enää selviä pelkästään sivusta seuraamalla.

]]>
0 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260328-eu-on-aurinkoisen-paivan-klubi#comments EU Sat, 01 Sep 2018 11:54:14 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260328-eu-on-aurinkoisen-paivan-klubi
Touko Aalto ja turvapaikkakäsittelyn vastuu http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259641-touko-aalto-ja-turvapaikkakasittelyn-vastuu <p><strong>Ruben Stiller</strong> <a href="https://areena.yle.fi/1-4479778">tarttui pakolaisuuden ikuisuushaasteeseen</a> taannoin, apunaan lakia vastustava järjestöedustaja sekä kaksi kappaletta kansanedustajia, sininen <strong>Simon Elo</strong> ja vihreä <strong>Touko Aalto</strong>. Jälkimmäisen sanoissa oli liian paljon asiaa että voisin leimata sitä yksiltään vihervasemmistolaiseksi populismiksi. Etenkin nyt Turun iskun muistopäivänä haluaisin katsoa asiaa rakentavalta kantilta.</p><p><strong>Silmiä ei voi sulkea</strong></p><p>Vaikkakin asiasta on selvästi useampaa kantaa, sanoisin että tuskin on savua ilman tulta. Turvapaikkahakemusten käsittely on kriisissä, kuten Aalto ilmaisee, mielestäni kestävin argumentein. Hän myös toteaa rehdisti että huono käsittely johtaa virheisiin molempiin suuntiin. Julkisuuden väitteistä virheellisten käsittelyjen osalta leijonaosa on vailla varmistettua faktapohjaa, mutta sekaan mahtuu myös tarkastelua kestävää kritiikkiä. Kun puhe on ihmishengistä, tässä kohtaa vähäkin on liikaa. Vastustin Sipilän maahanmuuttoaaltoa mutta vastustan ihmisoikeusloukkauksia enemmän.</p><p>Todennäköisesti ainoa inhimillinen ratkaisu välittömään nykytilaan on ottaa aikalisää ja käsitellä nykyiset hakemukset pidemmän kaavan kautta, tiedostaen että se tulee viemään aikaa ja maksamaan rahaa. Siitä on kuitenkin opittava. Sipilä itse sanoi että 10 000 ihmistä on kipuraja, mutta hän otti kuitenkin yli kolminkertaisen määrän ihmisiä joilta emme edes <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10354897">henkilöllisyyttä selvittäneet</a>. Nyt ongelma on pahasti käsillä enkä voi nähdä oikeusvaltiolle mitään muuta vastausta kuin asian hoitamisen mallikkaasti. Sen jälkeen on nähdäkseni varmistuttava ettei ongelma voi toistua.</p><p>Siltä varalta että ihmisoikeudet eivät riitä syyksi, meillä on myös varsin looginen peruste tarkistaa hakemukset kunnolla. Kuten Aalto muistutti, kiireessä virheitä tehdään kahteen suuntaan. On siten mahdollista että hosumisen myötä maahan saa jäädä riittävän hyvin valehtelua osaava rikollinen. Hosumisen myötähän Turun terroristikin pääsi puuhailemaan, kun ei näinkään merkittävää rikoshistoriaa edes ehditty tarkistaa. Kiire ei saa olla tekosyynä tässäkään asiassa.</p><p><strong>Sinivihreä havainto</strong></p><p>On helppoa populismia sanoa tulevaisuuden varalle että lisää rahaa vain viranomaisille, piikki on auki. Valtion kirstu ei ole pohjaton eikä yksinkertaista rahan lappaamista saa koskaan hyväksyä purematta. Kaoottinen tilanne 2015 johti laajalti ulkoistetun oikeusavun käyttöön ja tämä puolestaan massiivisiin huijauksiin kun turvapaikanhakijoita tuli avustamaan jos jonkinlaisia saamattomia rahastajia. Hallituksen oli pakko puuttua tuohon ongelmaan, sillä se heikensi turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Ongelma vaan on että hallituksen ratkaisu tukki yhden oikeusturvan ongelman ja avasi heti toisen. Näin suuren määrän käsittelyyn ei vain ole tarpeeksi resursseja ja siksi tingimme pelisäännöistä liikaa. Aallon esittämä ongelma johtuu Elon esittämästä ongelmasta.</p><p>Sen paremmin sodan kuin rauhankaan aikana riehumalla ja räyhäämällä ei tule hyvää. Olemme vihaisia sekä itse Turun iskusta että vaiheista jotka siihen johtivat. Se ei kuitenkaan muuta tarvetta korjata nykyiset ongelmat ja välttää tulevat. Oikeusvaltiota ei saa uhrata älämölyn alttarille. Nykytilanne on hoidettava kunnialla ja jatkossa meidän on ymmärrettävä rajamme. Se ei ole rasismia, vaan suoraselkäistä vastuullisuutta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ruben Stiller tarttui pakolaisuuden ikuisuushaasteeseen taannoin, apunaan lakia vastustava järjestöedustaja sekä kaksi kappaletta kansanedustajia, sininen Simon Elo ja vihreä Touko Aalto. Jälkimmäisen sanoissa oli liian paljon asiaa että voisin leimata sitä yksiltään vihervasemmistolaiseksi populismiksi. Etenkin nyt Turun iskun muistopäivänä haluaisin katsoa asiaa rakentavalta kantilta.

Silmiä ei voi sulkea

Vaikkakin asiasta on selvästi useampaa kantaa, sanoisin että tuskin on savua ilman tulta. Turvapaikkahakemusten käsittely on kriisissä, kuten Aalto ilmaisee, mielestäni kestävin argumentein. Hän myös toteaa rehdisti että huono käsittely johtaa virheisiin molempiin suuntiin. Julkisuuden väitteistä virheellisten käsittelyjen osalta leijonaosa on vailla varmistettua faktapohjaa, mutta sekaan mahtuu myös tarkastelua kestävää kritiikkiä. Kun puhe on ihmishengistä, tässä kohtaa vähäkin on liikaa. Vastustin Sipilän maahanmuuttoaaltoa mutta vastustan ihmisoikeusloukkauksia enemmän.

Todennäköisesti ainoa inhimillinen ratkaisu välittömään nykytilaan on ottaa aikalisää ja käsitellä nykyiset hakemukset pidemmän kaavan kautta, tiedostaen että se tulee viemään aikaa ja maksamaan rahaa. Siitä on kuitenkin opittava. Sipilä itse sanoi että 10 000 ihmistä on kipuraja, mutta hän otti kuitenkin yli kolminkertaisen määrän ihmisiä joilta emme edes henkilöllisyyttä selvittäneet. Nyt ongelma on pahasti käsillä enkä voi nähdä oikeusvaltiolle mitään muuta vastausta kuin asian hoitamisen mallikkaasti. Sen jälkeen on nähdäkseni varmistuttava ettei ongelma voi toistua.

Siltä varalta että ihmisoikeudet eivät riitä syyksi, meillä on myös varsin looginen peruste tarkistaa hakemukset kunnolla. Kuten Aalto muistutti, kiireessä virheitä tehdään kahteen suuntaan. On siten mahdollista että hosumisen myötä maahan saa jäädä riittävän hyvin valehtelua osaava rikollinen. Hosumisen myötähän Turun terroristikin pääsi puuhailemaan, kun ei näinkään merkittävää rikoshistoriaa edes ehditty tarkistaa. Kiire ei saa olla tekosyynä tässäkään asiassa.

Sinivihreä havainto

On helppoa populismia sanoa tulevaisuuden varalle että lisää rahaa vain viranomaisille, piikki on auki. Valtion kirstu ei ole pohjaton eikä yksinkertaista rahan lappaamista saa koskaan hyväksyä purematta. Kaoottinen tilanne 2015 johti laajalti ulkoistetun oikeusavun käyttöön ja tämä puolestaan massiivisiin huijauksiin kun turvapaikanhakijoita tuli avustamaan jos jonkinlaisia saamattomia rahastajia. Hallituksen oli pakko puuttua tuohon ongelmaan, sillä se heikensi turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Ongelma vaan on että hallituksen ratkaisu tukki yhden oikeusturvan ongelman ja avasi heti toisen. Näin suuren määrän käsittelyyn ei vain ole tarpeeksi resursseja ja siksi tingimme pelisäännöistä liikaa. Aallon esittämä ongelma johtuu Elon esittämästä ongelmasta.

Sen paremmin sodan kuin rauhankaan aikana riehumalla ja räyhäämällä ei tule hyvää. Olemme vihaisia sekä itse Turun iskusta että vaiheista jotka siihen johtivat. Se ei kuitenkaan muuta tarvetta korjata nykyiset ongelmat ja välttää tulevat. Oikeusvaltiota ei saa uhrata älämölyn alttarille. Nykytilanne on hoidettava kunnialla ja jatkossa meidän on ymmärrettävä rajamme. Se ei ole rasismia, vaan suoraselkäistä vastuullisuutta.

]]>
0 http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259641-touko-aalto-ja-turvapaikkakasittelyn-vastuu#comments Kielteinen turvapaikkapäätös Oikeusvaltioperiaate Touko Aalto Sat, 18 Aug 2018 09:52:50 +0000 Kyuu Eturautti http://vekotin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259641-touko-aalto-ja-turvapaikkakasittelyn-vastuu