Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Kaikki blogit puheenaiheesta Koirattoman vastuu

Kuka provosoitui kakkaus-uutisesta?

Blogini poistettiin. Miksiköhän?

Jotta ympäröivää maailmaa voisi tarkastella tasapuolisesti, vääristelemättä, MEDIANKIN on ylitettävä kieltäminen jatkumossa

kieltäminen
kieltoreaktion hyväksyminen
käsitteleminen
uudelleen suuntautuminen

Uusi Suomi haluaa näemmä ylläpitää kuplaa monikulttuurisuuden pelkistä myönteisistä puolista. Jos bloggaaja raportoi kaduille ulostavista ihmisistä, pitääkö henkilöiden yksilöiminen jättää tästedes tasolle, että kyseessä olivat ihmiset - eivät koirat?

Tapu tapu päälaelle ja sitten se yhtäkkiä puraisi!

Koiranomistajana luen jatkuvasti koirankakkakeskustelusta, vapaana pitämisestä ja kaikenmaailman ärsyyntymisistä. Kuinka koira ei saa tehdä sitä eikä tätä. Koiranomistajat ovat vastuuttomia ääliöitä, jotka eivät noudata lakia. Koira ärsyttää kaikkia ja kaikkea. Koirat ovat aina väärässä paikassa, väärään aikaan ja tiellä. Ne ovat vaarallisia. Koirat tekevät kuoppia ja kulumia metsään, jossa joku haluaa kävellä rauhassa (edellinen HS mielipidepalstalta) Koiria jopa myrkytetään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä