Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Kaikki blogit puheenaiheesta Wikileaks

Assange katiskassa...

Eilen Lontoon poliisi kävi pidättämässä Julian Assangen Ecuadorin lähetystössä sen jälkeen kun Ecuador oli presidenttinsä LENIN Moreno toimesta perunut Assangen turvapaikan sekä kansalaisuuden mikä oli myönnetty Assangalle loppuvuodesta 2017.

Samaan aikaan Ecuadorissa pidätettiin Assangen ruotsalainen avustaja joka oli lähdössä Japaniin epäiltynä osallisuudesta kiristysrenkaaseen jonka kohteena oli LENIN Moreno.

Infantilismi on vakava uhka

Yle uutiset kyseli viime elokuussa verkkoartikkelissaan mitä tapahtui Wikileaksille, joka on kuulemma muuttunut "tutkivan journalismin sankarista Venäjän sätkynukeksi". Pakko ihmetellä, millä logiikalla paljastukset ja vuodot länsimaista tekevät Venäjän kätyrin? Paitsi sillä, että ne paljastavat asioita, jotka horjuttavat meidän länsimaalaisten katteettoman sokeaa uskoa omiin instituutioihimme ja siihen, että ne kaikissa tilanteissa toimisivat moraalisesti oikein, edistäen hienoja ja hyviä asioita, kuten sananvapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa.

Julian Assangelle turvapaikka Suomesta

Tammikuussa 2011 esitin, että Suomen olisi tarjottava turvapaikka Julian Assangelle. Viime viikolla kävi ilmi, että Assangea todella odottaa syyte Yhdysvalloissa. Alkuperäinen argumentti on näin ollen osoittautunut oikeaksi ja on nyt syytä uudistaa.

Hakkerit haastavat poliitikot

Venäjä nousee puheenaiheeksi kaikissa merkittävissä vaaleissa. Uutiset venäläisessä mediassa kertovat, että hakkerointi – sähköpostitilien avaaminen ja väärennettyjen asiakirjojen lisääminen kiinnostaa. Syytökset venäjänkielisten Excel-taulukoiden käyttämisestä vuotopakettien koostamisessa näyttävät ohjaavan meidänkin ajatteluamme.

Toimiiko media, tuo vallan vahtikoira?

http://www.mostdamagingwikileaks.com/

Suomalaisen median kanta ei varmasti ole jäänyt kenellekkään epäselväksi, kun on/oli kysymys Clinton vai Trump. Median toimien seuraaminen on ollut tuskastuttavaa seurattavaa. Ovatko toimittajat niin pihalla todellisuudesta ja ymmärtämättömiä, vai mistä on kyse? Media ei kaikessa yksinkertaisuudessaan hoida tehtäviään! Miksi kukaan ei puutu siihen?

Varo, joku tarkkailee sinua

Otsikolla en tarkoita samaa asiaa, kuin aina joulun alla lapsille kerrottua tonttujen tarkkailua.  Tarkoitan viranomaisten tekemää tarkkailua, eikä se tapahdu ikkunan kautta, vaan viestiliikenteen kautta. Suomessa ollaan nyt valmistelemassa lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi laajemman siviili- ja sotilastiedustelun. Tiedustelulaki on jo voimassa suurimmassa osaa länsimaista, asia ei ole mitään uutta. Nykyisin vain Supolla on laajat valtuudet seurata suomalaisia rikosten ratkaisemiksi ja ennalta ehkäisemiseksi.

 

Ecuador toimii vastuullisesti rajoittaessaan Julian Assangen toimintaa

Lontoossa Ecuadorin suurlähetystössä oikeutta pakoileva vuotosivusto Wikileaksin perustaja Julian Assangen pääsyä Internetiin on väliaikaisesti rajoitettu Ecuadorin hallituksen toimesta. Ecuador pyrkii minimoimaan maalleen aiheutuvat vahingot, mikäli se sallisi Assangen jatkaa sekaantumista Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Harjoittamallaan toiminnalla Assange ei eroa millään tavalla Venäjän itsevaltaisesta hallituksesta ja sen johtajista, joiden myötävaikutuksella erinäiset hakkerit ovat pyrkineet vaikuttamaan Yhdysvaltain vaalitulokseen.

WikiLeaks julkaisi uudet salaiset TiSA asiakirjat

Mikäli joltakulta on jäänyt ilmastokokouksen pyörteissä huomaamatta WikiLeaksin esiintuomat uudet salaiset TiSA neuvotteluasiakirjat ja analyysimuistiot niin olen julkaissut ne blogissani uudelleen sekä liittänyt oheen myös aiemmin kesä- ja heinäkuussa 2015 julkaistun aiemmin salatun aineiston.  Julkaisut kirjoituksessa

WikiLeaks published New Secret TiSA Documents

Fennovoima pyörityksessä

Viime viikot eivät ole olleet helppoja suomalaisesta energiapolitiikasta päättäville. Tien piti jo olla auki Hanhikiven ydinvoimalan rakentamiselle, kunnes Fortumin kauppaneuvottelut Venäjällä jumiutuivat ja kotimaisuusehdon täyttäjäksi kaivettiin rahkeiltaan täysin epäuskottavaksi venäläiseksi bulvaaniksi osoittautunut Migrit Solarna Energija Kroatiasta.

Liittokansleri jäi kiinni valheesta vakoiluskandaalissa

Wikileaksin tänään julkaisemat uudet dokumentit paljastavat, että Saksan hallitus on aktiivisesti avustanut Yhdysvaltojen Kansallista turvallisuusvirastoa saksalaisten yhtiöiden ja kansalaisten joukkovalvonnassa. Asia, joka Angela Merkelin suulla on tähän mennessä jyrkästi kiistetty.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä