Kyuu Eturautti - Pörrökorvapolitiikkaa Kynä voittaa miekan - joka ikinen kerta

Kokoomus

Kokoomuspolitiikan erikoistoimittaja Timo Haapalan ristiretki

Politiikan erikoistoimittajan tittelillä kirjoittavalla IS:n Timo Haapalalla vaikuttaa olevan omalla panoksellaan vahva missio puolustaa Kokoomusta ja saada Soteuudistus toteutettua. Viime päivinä hän on tehnyt kaikkensa kampittaakseen Harkimon ja Jungnerin hanketta. Harvakseen näkökulmistaan kirjoittava toimittaja on parantanut tahtiaan ennennäkemättömään vauhtiin kyseenalaistaakseen nämä herrat ja liikkeen oikeutuksen. Onko kyseessä puhdas Kokoomuksen juoksupoikana toimiminen vai katkeruus jostain - vaikea sanoa.

Hjallista kannattaa kuunnella

Harry ”Hjallis” Harkimon ero Kokoomuksesta kirvoitti entisen puolueensa ja lehdistön puntaroimaan hänen persoonaansa siinä määrin, että varsinainen asia on vaarassa unohtua. Harkimon pääviesti oli, etteivät ihmiset enää tunne voivansa vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Uskon, että enemmistö kansalaisista jakaa tämän huolenaiheen.

"Taluttiko Hjallis Petterin miinaan!?"

Noin kyselin kirjoituksessani 16.62016. Silloin Hjallis "nosti " Petterin kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Aavistus oli, mutta enpä arvannut että se tapahtuisi näin.

Liikemiehenä hän on tottunut "junailemaan" eikä sivusta seuraamaan.   Kun siellä eduskunnassa istuu takarivissä ja tuumailee se alkaa risoa miestä, jonka pitäisi omasta mielestään olla esillä ja eturivissä.

Mitä siinä liikemis muuta kuin "oma firma pystyyn", silloin voi toteutaa visioitaa.

Mihin Harkimon- Jungnerin irtiotto johtaa?

Aiheuttaako  kokoomuksenkin valtapeli  persut tai väyryset?  Onko Harkimon  ja Jungnerin  poliittinen ”avioliitto” ja irtiotto merkki kokoomuksen sirpaloitumisesta ja hajaannuksesta?

Käykö niin, että kokoomus menettää havittelemansa  vaalivoiton tulevissa ek-vaaleissa eikä Orposta tulekaan toivottua pääministeriä nähtyjen sdp-voittoisten gallup-numeroiden enteillessä vaalitappiota ”sekoomukselle” ja voittoa demareille? Onko SDP:n puheenjohtaja Rinne tuleva pääministeri?

Mihin Harkimon- Jungnerin irtiotto johtaa?

Aiheuttaako  kokoomuksenkin valtapeli  persut tai väyryset?  Onko Harkimon  ja Jungnerin  poliittinen ”avioliitto” ja irtiotto merkki kokoomuksen sirpaloitumisesta ja hajaannuksesta?

Käykö niin, että kokoomus menettää havittelemansa  vaalivoiton tulevissa ek-vaaleissa eikä Orposta tulekaan toivottua pääministeriä nähtyjen sdp-voittoisten gallup-numeroiden enteillessä vaalitappiota ”sekoomukselle” ja voittoa demareille? Onko SDP:n puheenjohtaja Rinne tuleva pääministeri?

Nostan hattua Harkimolle - Lisää samanlaista, kiitos!

Olen aina pitänyt Hjallis Harkimoa turhanpäiväisenä koheltajana, enkä näe mitään syytä muuttaa käsitystäni hänestä. Nostan silti hänelle hattua ja kumarran kunnioituksesta, sillä hänen näkyvä eronsa Kokoomuksesta oli teko, joka saattaa osoittautua suomalaiselle parlamentarismille arvokkaaksi.

Nykyinen mallimme, jossa hallitus istuu taatusti aina neljä vuotta, touhuistaan täysin riippumatta, on ikävä ja turmiollinen, ja se perustuu vain ja ainoastaan puoluekuriin ja ryhmäkuriin.

Harkimo lorottaa antaumuksella kokoomuksen muroihin

Liikemies Harry Hjallis Harkimo oli kokoomukselle kallisarvoinen henkilö eduskuntavaaleissa 2015, sillä hän sai tuolloin 11 416 henkilöä äänestämään itseään. Se oli kokoomuksessa Alexander Stubbin jälkeen toiseksi eniten Uudenmaan vaalipiirissä ja tuplamäärä verrattuna esimerkiksi ministeriksi kesällä 2016 nousseeseen Kai Mykkäseen.

Nuorsuomalaiset 2.0?

Poliittisten mannerlaattojen liike vaikuttaa jatkuvan. Ensiksi perussuomalaiset nousivat, vajosivat ja hajosivat. Seuraavana vuorossa on ilmeisesti oikeistokentässä tapahtuva murros. Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner kun ovat ilmeisesti puuhaamassa uutta liikettä, jonka johtotähtenä lienee oikeistolainen markkinaliberalismi.

Kehysriihessä panostuksia osaamiseen, työllisyyteen ja välittämiseen

Hallitusohjelmaneuvotteluissa kolme vuotta sitten sovittiin viisi tavoitetta talouden näkökulmasta. Takana oli silloin jo monta velkaantumisen vuotta ja Suomi oli käytännössä ns. Kreikan tiellä. Vaikka muun maailman ja Euroopankin talous jo kasvoi, niin meillä talous junnasi paikallaan ja työttömyys paheni.

Kokoomuksella on vielä toivoa!

Stephen Hawking: “However bad life may seem, there is always something you can do and succeed at. Where there's life, there's hope.” Minä: huomenna kaikki on... - paremmin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä